Tavaran himoa joulun alla

Joulu mieli täyttää sielun ja sydämen. On taas juhlimisen aika tai no ainakin kohta on, siis huomenna on. Tosin tuskin se kiellettyä on nauttia siitä jo muutama päivä etukäteen. Vai sotiiko se suomalaista melankoliaa vastaan. Tänään kuitenkin jouluaatonaaton pakollisen ja niin ihanan paketointi runban seassa bongasin aivan huikean mahtavan tuotteen netistä nimeltä Soloshot.  Oli paketonti senverran mukavaa että yli puolet siihen tarkoitetusta ajasta meni lapsen kanssa leikkimiseen ja netissa selailuun. Sieltä se sitten löytyi, suorastaan pällisteli minua.

Tuote toimii siis niin, että kuvattavaan kohteeseen laitetaan Gps-vastaanotin jota kolmijalassa oleva anturi sitten orjallisesti seuraa.  Todella mahtava laite jos haluaa esim. kuvata maastopyöräily, maantiepyöräily tai avovesiuinti sessioita yksin. Olisi aivan loistva yhdistlemä uuden Gopron kanssa. Alkaa näin joulun alla heräämään kyllä aikamoinen tavaran himo. Onneksi hintalappu 250€ rauhoittaa kummasti ostoaikeita. Kenties oikeat ostoaikeet jäänevätkin siihen kun hintalappu tippuu 100 alkavaksi. Kenties siisseuraavaan jouluun. Tätä "kenties-ketjua" pohtiessa katson Tv:stä dokumettielokuvaa nimeltä Tavara Taivas. Elokuvassa kaveri elää vuoden ilman tavaroita. Voisinko minäkin? Samassa ajarus harhautuu väkisin jouluun. Mikä olikaan joulun ydin asia? Tv:ssä kaverilla etsi tavaroista luopumisesta onnellisuutta. Onnellisuus kun ei tule tavaran omistamisesta eikä siitä luopumisesta.Tosin tavarasta luopuminen olisi varmasti ainoastaan  hyväksi minulle myönnetään. Onneksi lähetystyöhön lähtemisessä on se hyvä puoli, että kaikesta ylimääräisestä saa luopua. Joulun muistuttaa juuri siitä, että elämässä tärkeintä ei ole tavarat tai elämykset.  Itse tiedän ettei onnellisuus löydy näistä vaan onnellisuus tulee oikeasta suhteesta Jeesukseen.Kiitos Jumalalle Joulun ihmeestä. Siitä että hän syntyi ihmiseksi maailmaan jotta meillä olisi yhteys häneen. Soli deo gloria. Hänessä meillä on elämä ja elämisen merkitys.

SUFFERFEST

Tänään katsellessa tv:stä (paljon on töösää katstuttu) Japanin keisari Akihiton aynttäreitä  ja polkiessa traineria huomasin  jaloissani että oli jo kolmas peräkkäinen päivä kun poljin Sufferfest settiä. Täytyy myöntää että nyt alkoi jo reisissä ja pohkeissa painamaan mutta koska jouluna tulee vähintään neljän päivän tauko niin tähän väliin oli hyvä ottaa hieman tiiviimpi sessio. Olihan minulla toinenkin syy jonka paljastan sitten hieman myöhemmin.
Kolmen suoraan sisältyi The WRETCHED, EXTRA SHOT ja tänään FIGHT CLUB. Jokainen näistä on kovan luokan harjoitus joka ansaitsisi oman esittelynsä  joten esittelen nyt vain viimeisen. Ladies and gentlemen, may I present to you the Fight Club

Heti alkulämmittelyssä huomasi kolmen suoran painavan jaloissa. Treeni koostui viidestä 7 minuutin timetrialista joista neljä ekaa minuuttia ajettiin Wigginsin, Martinin ja Cancellaran kanssa tasamaalla ja kolme viimeistä tiukkaa nousua sitten kisattiin noususpesialistien kuten Voeglerin kanssa. Aikas huikeata. Muutenkin tiukasta treenistä teki vielä raskaamman se, että jokaisessa vedossa tuli useita (yhteensä 12)yllättäviä 20s. vetoja. Näissä syke ja maitohapot nousivat lähes SM-nautinnollisiin sfääreihin lisäksi vedon jälkeen ei ollutkaa aikaa levätä vaan happojen kanssa oli vaan selvittävä. Mielssä alkoi jo liikkumaan tutut manailut. Jo toisen vedon jälkeen tuntui energia olevan aivan loppu mutta jotenkin sitä hampaita kiristellen jaksoi loppuun asti. Edelleen taitaa suussa olla hampaitakin jäljellä. Taisi ajatukset olla jo huomisissa anoppilan herkkupöydässä. Vaikka tsemppasinkin mielestäni hyvin niin aivan en yltänyt ohjelman asettamalle tavoitetasolle. Keskiteno oli tosin vain 2w ali ohjearvon.joten itselle voi hyvällä omalla tunnolla antaa arvosanan Hyvä. 

Illalla vielä sain vedettyä tunnin punttitreenit päälle ja a'vot tämä mies on valmis Joululaitumille. Raamattua, Kinkkua, juustoa, viiniä, laatikoita, leipää, karkkia ja loistavaa seuraa. Nyt ei kursailla.

Näillä sanoilla ja tunnelmilla haluan toivottaa kaikille reimullista ja armorikasta Vapahtajamme syntymä juhlaa. 

Aamulla herätys sängystä pois

Aamulla herätys sängystä pois.  Kiire jo perheellä uimaan ois, hei hei sängystä pois, hei hei sängystä pois. Tästä se päivä alkaa.

Kyllä, pakko se on tunnustaa, että olemme perheenä hieman koukussa lauantaisiin vauva-uinteihin. Kyseessä on siis uimahallissa tapahtuva oikein mukava koko perheen leikkimielinen uintihetki jonka isä ottaa aina liian vakavasti:) Eihän sovi unohtaa, että puoli-leikki-vakavasti-harrastava-huonokuntoinen-amatööri-triathlonisti näkee tietysti aina mahdollisuuden koulia lapsestaan kovan luokan uimari. Jokainen virikelelu tai leikki  on aina mahdollisuus suorituksen parantamiseen:) Nieleskeltävää on kuitenkin riittänyt tältä(kin) saralta kun toistaiseksi suurimman mielenkiinnon on uinneissa tarjonnut yksittäinen naru.

Kyllä, naru jossa tyttäremme roikkuu suusta ja käsistä. Kyllä on tytöllä aina hymy leveällä. Johan siinä alkaa sydän sulamaan tuota kattellessa. Nyt mietitään toimenpiteitä mitenkä nainen saataisiin kiinnostumaan myös itse uinnista. Voisikohan narun vetää pohjaan niin luontainen tarttumisvietti vetäisi pienen huippu sukellukseen??HMMM, kokeilenko vai pitäsikö perustaa komitea tutkimaan asiaa?

GoPro 3 Black Edition

Viime kuussa sain ostettua itselleni käytettynä Gopro 3 Surf Black editionin. Kyseessä on siis kypäräkamera. Vielä en oikein ole osannut pistää hienoa klippiä kasaan mutta yllä oli yksittäinen otos. Pitänee ottaa jotakin järkevämpää materiaalia tulevilla viikoilla, sillä ostin vartavasten neljä eri kiinnikettä: Päähän, rintaan, satulatolppaan ja ohjaintankoon. Kyllä pitäisi homma lähteä näillä toimimaan. Ensituntumalta laite on erinomainen. Black editionissa mukana on Wifi yhteydellä toimiva kaukosäädin sekä paljon muuta sälää. Hienoa tässä on tietysti se, että kamera on täysin veden ja hieman jopa iskun kestävä.  WIfi yhteys takaa myös sen, että kameralla voi tarvittaessa kuvata vaikka kännykän avulla. Aikas siistiä tämä nykyaika.

Taitaa suurin kynnys olla kuitenkin se, että pitäisi opetella käyttämään usein varsin monimutkaisia editointi ohjelmia. Vinkatkaahan jos satutte tietämään jonkun mukavan helpohkon ohjelman jolla pystyy pistämään jotakin filmin tynkää kasaan. Suottaapi mennä tovi ennenkuin uskallan esittää editointejani.

Sitten itse asiaan.

Viikko alkaa olemaan lopuillaan mutta treenit ovat vaihteeksi sujuneet oikein tyylikkäästi. Tarkoituksena olisi pistää suhteellisen tiukka viikko alle jotta joulun ajan voi sitten kiskoa ruokaa menemään kuin pieni possu. Siinä minä olen hyvä, siis syömisessä...kai

Tänään olikin sitten ruokailuun valmistautumisen yhteydessä tarve hieman polkea trainerilla jotta voisi sitten syödä taas enemmän ja näin valmistaa vatsalaukkau tulevaan joulupöytään. Avasin totutusti trainerroadin ja valitsin 1h40 minuutin kevyehkön rullailun nimeltä Sirretta. Tiedossa oli palauttava harjoitus jonka ajattelin polkea lähinnä kuluvien kaloreiden ja palautimisen vuoksi. Sopivasti sykekkin ja teho jäi Z2-alueelle.  Mukava rullailu

Huomenna olisi sitten tiedossa pienimuotoinen yhdistelmä harjoitus. Itse asiassa aikas rankka sellainen. Nimittäin alkuun 75 minuuttia Sufferfestiä ja päälle vielä 10km juoksu. Katsotaan miten käy. 

Arki todellisuuden muuttaminen!

Elämässä tulee aina hetkiä jolloin huomaa elävänsä sekä hyvässä että pahassa arkea.
Päivät täyttyy toinen toistaan arkisimmilla toiminnoilla ja pian huomaa joutuvansa rutiinin spiraaliin joka imee arjet samaan kaavaan. Aamun herätyksen jälkeen töihin/opiskelemaan ja siitä harrastuksiin. Illalla sitten hetken helpotus ruudun ääressä. Kuulostaako tutulta? Haluaisitko rikkoa tätä kaavaa ja saada jännitystä ja yllätyksiä elämääsi?
Jos vastasit kyllä niin hyvä ystäväni.... hanki lapsi!!!

Arkisista ja puuduttavista toimenpiteistä tulee kertaheitolla suuria selviytymistarinoita. Otetaanpa yksi esimerkki arkisenpuuduttavasta toiminnasta eli sisällä trainerilla ajosta. Tästä kaikkien arkisten toimintojen äidistäkin tulee aina uudenlainen adrenaliin täyteinen seikkailu kun koskaan ei tiedä milloin pieni villivintiö hyökkää pahaa aavistamattoman triathleetin kimppuun. Jokainen hetki menee jännityksen vallassa kaikki aistit valppaana. Alla oleva kuvasarja näyttää yhden selviytymistarinan brutaalin hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta viattomasta henkilöstä. Varoitan kuvan graafisuutta

Kun pahaa aavistamaton kohde huomaa uhan

on jo myöhäistä. "vauva" on kiinni ja tekeel

lopun kaikista pyritselyistä

Aluksi "vauva" vaanii sopivaa isku tilaisuutta. Taktiikkaan

kuuluu mahdollisimman vaarattomalta näyttäminen

Kun kohde hieman herpaantuu ja keskittyy katsomaan ruutua

niin silloin hiivitään lähelle ja lukitaan kohde.

Jos siis elämä ei kerta kaikkiaan riitä tarjoamaan tarvittavia jännitys momentteja niin lapsi kyllä pystyy tarjoamaan kaiken puuttuvan jännityksen. Suosittelen

Sitten itse asiaan

Viime viikko meni palautumisen merkeissä. Alkuviikosta huomasin, että treeneistä puuttui teho ja into vaikka tarvittavat treenit jaksoin vetää loppuun.  Palauttava viikko tuli todella tarpeeseen. Jo maanantaina jaloista puuttui voima täysin ja jatkuvasti oli vain laiska olo.  Kaiken huippuna oli keskiviikon pyöräily jossa jaksoin vaivoin polkea 60minuuttia puolilla aiotuista tehoista. Aamun heräämiset vielä jotenkin jaksoi mutta loppupäivän olikin sitten aivan naatti. Alla on koontina viime viikon harjoittelut.

Loppuviikosta alkoi keho olla jo sen verran levänneen oloinen että uskalsin yrittää uutta vierailua SUFFERFEST:in aina niin ihanaan ja kärsimysrikkaaseen maailmaan. Vuorossa oli Local Hero:

Treeni oli brutaali 3x6min vetoja 120% FTP:llä ja sen lisäksi 5x3min 130% FTP ja päälle 3x2min 200% FTP. Kyllä alkoi loppuvedoissa jo uskoloppua mutta todella hyvä treeni, joka kehittää monelaista pyöräily kuntoa. Olen kyllä aivan näiden Sufferfest videoiden luomoissa.  Todella toimivia ratkaisuja joidenka ansiosta usein huomaa odottavansa treeniä. Musiikki, huumori, videot sekä harjoitukset ovat suunniteltu juuri niin, että ajantaju häviää. Kaikki keskittyminen menee oman kehon kurjuuden sietämiseen mutta samalla myös mahtavasta fiiliksestä nauttimiseen. Aivan lyömätön yhdistelmä.

Elämää silmäpuolena

Leikkauksesta on kulunut nyt hieman yli viikko ja jälleen on hieman saanu totutella elämään yhden toimivan silmän varassa.

Ps. Kuka tunnistaa kuka tämä on?

Viime vuonnahan sain opetella elämään tällä tavalla kun silloin leikattiin toinen silmä. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava ettei toisen silmän "menettäminen" paljoakaan haittaa elämää. Toki asiat näkee 2D:nä mutta niinhän me katotaan telkkaria muutenkin, joten no hätä. Nyt jo viikon jälkeen näkö alkaa palautumaan ja pian voin jo palata normaaliin arkeen. Lääkäriltä tuli toivomus ettei viikkoon tekisi mitään kauhean rankkaa mutta onneksi tämä oli vain toivomus. Koska reippailusta ei silmän parantumisen kannalta ollut mitään haittaa päätin jo maanantaina kokeilla pientä juoksua sählyn merkeissä. Peleistä, tulikin puoli vahingossa kuten aina, astetta kovemmat. Kevyestä pikku juoksusta tuli 90minuutin kova peli joka pelattiin keskisykkeellä 167bpm ja maksimin ollessa 192bpm. Varsin kevyttä siis, mutta omalle luonteelleen ei paljoa voi mitään. On se aikas vaikeeta vetää puolivaloilla jos aletaan pelaamaan.

Tiistai ja keskiviikko oli sitten pyhitetty kevyelle pyöräilylle. Nyt aivan aikuisten oikeesti. Edellinen viikko meni leikkausten ja kivun takia aivan plörinäksi joten aikaisemmasta pyöräiystä oli vierähtänyt jo viikko.  Molempina päivinä ajoin täsmälleen saman harjoituksen. Kevyt 90minuutin pyöräily joka sujui mukavasti katsoessa Netflixistä Fringen ekan tuotanto kauden jaksoja. Tehot oli laskettu aerobiselle alueelle n. 70-80%  FTP:stä. Alla treeni dataa vedoista.

Tiistaina kerkisin hieman myös reippailemaan kuntosalin puolella. Torstaina pääsin vihdoinkin myös uimaan ja uudestaan salille. Lähtö tuttuun tapaan aamulla klo 5:45. Nyt sain kuitenkin myös seuraa mikä piristi kummasti tunnelmaa. Uinti sujui pääasiassa kevyesti tekniikka harjoitusten lomassa. Päävetona oli 30x50m jossa joka toinen veto vapaata (alle 50s/veto) ja joka toinen sitten tekniikka harjoituksena. Tämä päälle 500m pullari rykäisy ja jäähdyttelyt päälle.  Kaikessa vähän säästeltiin ja palauteltiin kehoon treeni tuntumaa.  Sama trendi jatkui tietysti myös punttitreenissä, jossa mentiin aikas kevyellä teholla.

Tänään oli kuitenkin jo kroppa sen verran vireänä että ajattelin uskaltautua uusinta vierailulle SUFFERFEST kidutuskammioon. Aroin ja hieman pelokkain mielin otin haasteekseni Hell hath no fury nimisen rääkin. Tämän talven teemana tulee todella olemaan kärsiminen.

The Sufferfest - Hell Hath No Fury - Trailer from The Sufferfest on Vimeo.

Treeni koostui alkulämmittelystä ja 2x20minuutin vedoista jonka päälle 4minuutin TT, kokonaispituuden ollessa 75minuuttia  Videolla mentiin naisten maaimlan Cuppia. Voi morjens, että emännät osasi kyykyttää meikäläistä oikein kunnolla. 20 minuutin vedoissa teho oli pitkälti Sweetspotissa eli hieman yli tai ali oman FTP:n. Toisessa vedossa mentiin selkeästi sitten FTP tehojen yli ja samalla jalkojen polte alkaa saavuttamaan maksimi poltteen.Jo Ensimmäisen 20minuuttisen aikana syke nousi yli 180bpm:n ja jaloissa tuntui  mahtavasti kipua. Toisessa setissä nostettiin kärsimystasoa entisestään. Tällä kertaa ei tullut seinää vastaan vaan jaksoin loppuun asti. Viimeinen 4minuutin TT vedettiin sitten aivan punarajalla ja kyllä maalissa oli hieno fiilis. Nämä niitä harjoituksia joiden jälkeen tietää kehittyvänsä kun huomaa kestävänsä kipua koko ajan paremmin. Kroppa kestää hyvin harjoitukset joten näitä pitää ottaa useammin mukaan toimintaa.

Huomenna on tiedossa seuraava SUFFERFEST. Huomenna otan 2h ISLAGIAT haasteen vastaan. Katsotaan kuinka miehen käy.

Silmä meni uusiksi

Keskiviikkona oli meitsillä silmäleikkaus tiedossa. Sairastan kroonista silmäsairautta nimeltään Kerotoconus eli sarveiskalvon kartiopullistuma. Se on hitaasti paheneva silmän sarveiskalvon pullistuma joka heikentää näkökykyä. Taudin edetessä sarveiskalvo ohenee, ja sen kaareva muoto alkaa muistuttaa enemmän kartiota. Näkä voi sumentua niin paljon, ettei esimerkiksi näe enää lukea tai ajaa autoa, sokeutumisen vaaraa ei ole. Minulla tauti on edennyt pitkälle vasemmassa silmässä mutta onneksi oikeassasilmässä tauti on pystytty pysäyttämään alkuvaiheessa
.

Tämä oli jo kolmas leikkaus puolentoista vuoden sisään. Nyt vuorossa ei ollut varsinainen leikkaus vaan valokovetushoito.  Tässä Cross linking-toimenpiteteessä sarveiskalvo kyllästetään ribofalviinilla, jonka jälkeen sarveiskalvoa valotetaan puolentunnu ajan UV-A-valolla. Lopputuloksena sarveiskalvon sisäisten ristiliitosten määrän lisääntyminen ja sarveiskalvon jäykistyminen. Nyt on pari päivää saanut taas nauttia äärimmäisestä valoherkkyydestä ja hounosta näöstä vasemmassa silmässä. Näön palautumiseen menee noin pari kuukautta. Rattoisia hetkiä pimeässä huoneessa siis tiedossa

Pahinta tässä on tietysti liikuntakielto.  Lääkäri onneksi sanoi liikuntakiellon koskevan vain tätä viikkoa ja ensiviikon alusta alkaen voi taas alkaa kevyesti urheilemaan. "Kevyesti"aionkin aloittaa sitten maanantaina.

VIIKON TREENIT
Ennen leikkausta kerkisin kuitenkin hieman liikkumaan maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona.
Maanantaina jatkoin testien sarjaani uimalla 400m ja 200m kuntotestit. Tämä on testi jonka teen kuukausittain treeni kaudella. Heti alusta alkaen kädet tuntuivat väsyneeltä mutta testi oli vedettävä loppuun. Paras aikani on viimekeväältä uitu 6:13. Tätä lähdin tietysti rikkomaan.  400m TT tuntui kyllä kovalta. Alkuun vedot soljui hyvin ja ensimmäinen 150m meni hyvin 50m väliaikojen ollessa: 43s, 49s, 45s:n.  Sitten alkoi miehen veto hyytymään ja seuraavan 150m väliajat olivatkin 50,2s, 48s, 50,7. Loppukirin ansiosta viimeinen 100m menikin 47s ja 46s. Kokonaisuudessaan aika oli 6:23 johon en kyllä ole kauhean tyytyväinen. No tämä onneksi lisää treeni motivaatiota. Seuraava testi onkin sitten juuri ennen joulua. Keväällä olisi tarkoitus parantaa tätä aikaa ainakin 5:50. 
Tästä linkistä voit käydä katsomassa testin tarkemman datan: Linkki Garmin Connectiin

Tämä olisi ehdottoman välttämätöntä jos meinaan uida 1900m alle 30minuuttiin kuten olisi tavoite.

Maantain loppuillasta oli 90minuutin säbä pelit hyvällä sykkeellä. Keskisyke taisi olal 150 pintaan. Tiistaina oli vuorossa punttitreeni ja keskiviikko aamuna kerkesin ennen leikkausta käydä vielä uimassa 2500m tekniikka treenin. Hyvin meni. Nyt vain odottelemaan tulevaa viikkoa.

SUFFERSFEST; RUBBER GLOVE FTP-TEST!

Canyon on nyt laitettu kuntoon ja ajoasento säädetty alustavasti jotenkin sopivaksi. Modernimpien TT-pyörien  asennus osoittautui kuitenkin astetta monimutkaisempi. Nimittäin kun kaikki näytti olevan jo kunnossa ja kasassa niin koetin ajaa trainerilla yhden setin. Pian kuitenkin huomasin, että etuvaihtaja ei toimi ollenkaan. Samalla vaihteiden junctionbox vilkutti punaista ilmoittaen että patterit on finito. Nopeasti pyörä kiinni USB-kaapelilla tietokoneeseen ja lataukseen.  Tietokone löysi vaihteiston ja latauksen aikana piti vielä päivittää Ultegran  firmware. Voi morjensta tätä touhua. Hieman alkoi jo tämä toiminta naurattamaan. Vai että pitää polkupyöräkin päivittää tietokoneella, Huhhuh Tosin positiivisena puolena vaihteisto on vapaasti ohjelmoitavissa joten hyviä ominaisuuksiahan nuo sitten loppujen lopuksi ovat. Päivityksen ja latauksen jälkeen mittari näytti vihreää eli All systems are clear to GO.

Nyt kun pyörä siis toimii hyvin ja on kiinnitetty traineriin niin on aika viimeinkin aloittaa pyöräily. Ensimmäiseksi tarkoituksenani on tehdä FTP-testi (functional threshold power).  FTP on siis se teho jota ihminen pystyy ylläpitämään 60-minuutin ajan. Lukema ilmoitetaan watteina eli esim. 280w. Tämä on erittäin tärkeä luku sillä sen avulla pystyy skaalaamaan harjoitukset ja kisanopeudet täysin itselle sopivaksi. Tämä on kyllä wattimittarin ehdottomia hyötyjä. Jos ohjelmassa on tiukka treeni, ei tarvitse arpoa sitä fiiliksen mukaan vaan tietää tarkkaan mitä vaaditaan jotta kehitys on optimaalista.

Hankin hiljattain itselleni jäsenyyden www.trainerroad.com:iin. Tämä on sivusto jossa on satoja harjoituksia, harjoitusohjemia, videoita jne joista jokainen skaalautuu ilmoitetun FTP:n mukaan. Aikas huippua. Sisäharjoituksissa ei enää tarvitse muuta kuin yrittää ylläpitää ohjelman ilmoittama wattimäärä. Näin saat omalle kunnolle räätälöidyn harjoituksen. Tarkemman analyysin trainerroadista saat clikkaamalla  kuvaa.

Suosikikseni on muodostumassa SUFFERFEST (www.sufferfest.com). Tämä on siis vain yksi yhtiö joka tekee treenejä joita voi käydä ajamassa trainerroadissa.  Nimensä mukaisesti intensiteetti on huikean korkea ja kärsimystä todella riittää koko ajaksi. Ehkäpä pieni videon pätkä auttaa hahmottamaan mistä on kyse. IWBMATTkYT

Tähän videossa ilmenevään asenteeseen olen hieman koukussa. KIPUA! Nyt oli vuorossa FTP-testi joka kantaa nimeä RUBBER GLOVE. Alla on JÄLLEEN video joka kuvailee hieman tunnelmia jotka odottavat testissä. Nämä videot on vaan niin mahtavia.

Sitten itse testiin. Testi alkoi yli 30minuutin hyvin perinpohjaisella lämmittelyllä jossa ajettiin mm. Fabian "Spartacus" Cancellaran kanssa Paris-Roubain kisaa ja otettiin vielä päätteeksi irtiotto. Jos tällä ei saa fiilis kohoamaan niin ei sitten millään. 3 minuutin palautuksen jälkeen olikin vuorossa sitten itse testi.  Testi suoritettiin 20minuutin ALL OUT tyylisenä harjoituksena. Koko ajan videon taustalla soi mahtava musiikki ja ohjelma antoi hieman osviittaa siitä "Kipu-tasosta" jota pitäisi tuntea:) Mulle tämä huumori uppoaa hyvin. Toki nämä olivat vain pieniä valon pilkahduksia suuressa tuskassa kivussa mikä kantautuu jaloista. Ensimmäiset 5 minuuttia menee vielä hyvin mutta kun kone kehottaa  lisäämään tehoja siinä vaiheessa10%:lla niin alkaa epäusko valtaamaan mieltä.  Seuraavat 5minuuttia menee yksinomaan kärvistellessä ja hikoillessa. Mielen täyttää jäytävä kysymys: "Enkö todella jaksa enempää?" Tässä vaiheessa syke on 175bpm kohdalla ja sydän meinaa lentää kurkusta ylös. Jaloissa tuntuu lähes sietämätöntä kipua ja hikipisarat valuu noroina lattialle. Enää ei vaan jaksaisi. Sitten pärährää ruudulle että 10%:lla pitäisi edelleen lisätä tehoa ja jäljellä vielä 10minuuttia.  Tehoa ei enää pysty yhtään nostamaan vaan kaikki energia menee tason säilyttämiseen. Jäljellä 9,8,7 minuuttia, Hikea, tuskaa, kipua. Nyt tekisi mieli lopettaa ja antautua täysin kivulle, mutta niin ne jalat vaan pyörii. 6,5,4 minuuttia. Huohotusta ja mentaalista kamppailua lopettamista vastaan mutta jostain hämärän rajamailta tajuan lopun lähestyvän. Enää loppuspurtti, 3,2,1 ja viimeinen minuutti täpöillä. tehot nousee hienosti lopussa ja siinä se on. Nyt on oma tasomitattu.  Ihan täytyy olla tyytyväien että jaksoin vetää loppuun asti. Huippusyke oli 187bpm ja suorituksen voit nähdä alla olevasta taulukosta.

Kone laski minun FTP: ni ja maaginen luku on...270W. Tätä sitten lähdetään kehittämään ylöspäin. Kaipa tulos on ihan OK siihen nähden että ennen testiä on ollut pitkähkö tauko kunnon pyöräilystä. Mitään varsinaista vertailukohtaa kun ei ole. Tämä oli ensimmäinen FTP-testi ja FTP/KG on 3.1.Tästä aloitetaan nyt oikein kunnolla talviharjoittelu kausi.

Ja loppuun...koska jokaisella Suferlandin asukkaalla on oma itsensä kidutuskammio niin alla kuva meitsin Chamber of Torturesta.

CANYON SPEEDMAX CF 8.0 EVO!

Pitkään tein hiljaista matkaa omaan sieluuni ja huomasin siellä häämöttävän pienen aukon. Tätä kyseistä aukkoa ei taida pystyä täyttämään muutoin kuin kirjoittamalla kuulumisiaan tänne blogiin.
Jonkin aikaa Kalmarin jälkeen pohdin tämän blogin pitämisen mielekkyyttä sillä virallisesti asetetut tavoitteet oli saavutettu mutta nyt ovat täysin uudet palaset  tulleet mukaan peliin ja samalla loksahtaneet paikoilleen.

Tilannehan on se, että koska Pohjoismaat on virallisesti valloitettu triathlonin nimessä niin haasteita ja panoksia on sen mukaisesti myös kasvatettava. Ensivuoden maaliskuusta alkaen muutamme koko perheenä Japaniin josta olisi tarkoitus aloittaa Aasian valloitus. Mahtavat uudet haasteet odottavat siis tulevaisuudessa. Ja koska tilanne on uusi vaatii se myös uudet vermeet. Kyllä, mikään muu ei voi nostattaa treenifiilistä enemmän kuin se, että Keisarille hommataan uudet vaatteet. Ja tässähän se sitten onkin!

Sain myytyä vanhan Canyon Speedmaxini hyvään hintaan niin Canyonin mentävä kolo oli tilkittävä välittömästi nettishoppailulla. EI muutakuin canyon.com sivuille mittailemaan ja klikkailemaan.  Pian postin setä toikin kotiovelle laatikon josta riittää iloa pitkäksi aikaa. 

Sieltähän se kaunokainen alkaa kuoriutumaan. Aivan brandnew Canyon Speedmax cf 8.0 Evo runkokoko M. Kyseessä on aivan uuden sukupolven triahtlon pyörä. Ai vitsi, että tätä päivää on odottanut kuin kuuta nousevaa! Speedmax Evossa on runkoon integroitu jarrujärjestelmä, integroitu stemmi ja ohjaintanko sekä tietysti kermana kakun ja jopa mansikoiden päällä Shimanon Ultegra Di2 sähkövaihteet. Pyörässä on kokonaisuudessaan selkeästi parempi säädettävyys ja jonkin verran pienempi aerodynaaminen vastus. Tästä on olemassa sekä TT että triathlon malleja ja minulle tuli triathlon. Erona näiden kahden välillä on stemmi ja jarrujen säädettävyys. (triathlon pyörässä korkeampi stemmi ja parempi säädettävyys). Kaapeleita rungon ulkopuolella menee yhteensä 6cm!  Kokonaisuutena aikas namu. Tällä kaudella Leanda Cave mm. ajoi juuri kyseisellä pyörällä. Parasta koko diilissä  oli se, että uuden pyörän sain ostettua käytännössä vanhan pyörän myyntihinnalla:=) Hyvä minä! Tästä ei enää minun tasolla pyörä parane. Pienen fiilistelyn jälkeen taitaa ollakkin sitten vuorossa uuden perheen jäsenen treenikuntoon laitto. 

Pyörän kokoaminen olikin hieman vaativampi kuin mihin olin tottunut. Kuten aikaisemmin mainitsin niin pyörässä itsessään on integroitu stemmi ja ohjaintanko. Tämän kokoaminen vaati hetken pohdintaa, sillä ruuveja oli selkeästi enemmän kuin mihin olin tottunut. Pian kuitenkin tämäkin onnistui. Hienointa säädettävyyden lisäksi ohjaintangossa oli vaihdevipujen löytyminen lepuutustankojen lisäksi jopa nousukahvoilta. Kokemuksesta tiedän että tämä tulee helpottamaan omaa ajoa aikas runsaasti. Viva la Di2!

Seuraavaksi vuorossa oli satulan asettaminen. Satulatolpan päässä on pitkähkö jatke, kuten kuvasta näkyy joka on Shimano Di2:n akku. 

Ennen satulatolpan runkoon asennusta vaihdoin mukana tulleen Selle Italian satulan omaan tuttuun ISM ADAMO TT:hen. Sueraavaksi liitin ohjeen mukaan vaijerit kiinni satulaan ja sitten satula tolppa kiinni runkoon. Kyllä, kaikki vaikuttaa todella hyvältä

Tämän jälkeen vielä mukana tullut Ultegran kampisarja sai väistyä Rotor 3d+ ja Qrings 54/43 sekä Power2Max wattimittarin tieltä.  Jotenkin tykkään tämän brutaalista ulkonäöstä. Toiminnaltaankaan en voi muutakuin kehua Rotorin tuotteita. Suosittelen, vaikka ovatkin hieman tyyrihköjä.

Nyt alkaa fillari olemaan pikkuhiljaa kasassa. Enää alle Mavicin Cosmic Eliten kiekot ja avot yksi Triathlon-pyörä on syntynyt tähän talouteen.  Onhan se hieno, mutta paljon pitää vielä työtä tehdä säätöjen, miehen  ja muun kanssa ennenkuin Canukasta saadaan sen potentiaali irti. Seuraavien päivien bloggaukset tulee varmasti sisältämään kaikkea mielenkiintoista säätösettiä!

Ironman Kalmar, Juoksu ja Maali!

Juoksu

Jo ensimmäisestä puolikkaasta askeleesta oli selvää, että loppu matka ei tulisi mitenkään taittumaan helpolla. Olin käyttänyt energiani pyöräilyssä loppuun. Olin kuitenkin erittäin toiveikas juoksun suhteen. Juoksu harjoitukset nimittäin olivat sujuneet erittäin hyvin ja en vain mitenkään kyennyt näkemään huonoa juoksua tulevaksi.  Ironman Kalmarin Marathon osuus juostiin kolmen kierroksen luuppina. Matka juostiin kuvan kauniissa merenranta maisemissa.

Heti vaihtoalueelta päästyäni reitti lähti viemään tien vartta pitkin kohti pohjoista. Ensimmäisellä kilometrillä riitti katsojia ja kannustajia. Tarvitsin todella kannustusta pohkeiden polttaessa jokaisella askeleella.  Askeleet tuottivat kovaa kipua ja poltetta mutta tätä osasinkin odottaa ja olin jopa iloinen siitä. Kipu oli tuttua harjoituksista ja aikaisemmista kilpailuista ja se tapahtui aina pyöräilyn vaihduttua äkisti juoksuun. Tiesin tunteen poistuvan muutaman kilometrin päästä mutta siihen asti tarvitsin kannustusta. Hieman jopa iloitsin kivusta koska tunne oli tuttu ja tavallaan myös turvallinen. Olin vihdoin tutulla alueella. Kaiken tämän päälle sain vielä parhaan mahdollisen kannustuksen kun kilometrin juoksin jälkeen näin vaimoni ja lapseni ensimmäisen kerran koko kisan aikana. Vaihdettuani muutaman sanan ja saatuani aimo kaupalla rohkaisua jatkoin juoksemista. Kipu kuitenkin jatkui mutta siitä välittämättä askeleita oli otettava eteenpäin. Yksi, kaksi, yksi, kaksi. Mieli tyhjäksi ja jalkaa toisen eteen.  Hieman nihkeästi sujuneesta pyöräilystä huolimatta jossain pääkopan perukoilla pesi vielä ajatus 11h alittamisesta. Tämä tietysti tarkoittaisi alle 4h:n marathonia mutta tiesin pystyväni siihen jos vain palaset loksahtaisivat paikalleen. 

Ensimmäiset kilometrit onnistuin juoksemaan täsmälleen tavoite vauhtiani. Taktiikkanani oli juosta huoltopisteiden välit n.5:35min/km tahdilla ja huoltppisteillä pysähtyä nopeasti syömään ja juomaan. Ensimmäiset kaksi kilometriä menivät kivun kanssa taistellessa mutta myös kisafiiliksestä nauttiessa. Juoksussa kun kannustus on paljon kovempaa kuin muissa lajeissa ja se tulee myös selvästi lähemmäksi iholle. Halutessaan sai antaa matkan varrella jatkuvasti kannustajille ylä vitosia. Pian saavuinkin 2km huoltopisteelle. Nopeasti juomaa ja banaania ja matka jatkui. Vaikka juoksussa tuuli ei haitannut etenemistä kovinkaan paljoa teki kisapäivän kuumuus omat tepposensa. Aloin yksinkertaisesti kuivua. Hikeä virtasi vielä mutta huomasin ylikuumenemisen vaaran vaanivan aivan nurkan takana. Onneksi reitti ohjautui seuraavaksi kahdeksi kilometriksi metsän siimekseen jossa polttava aurinko ei paistaisi suoraan kohti. Neljän kilometrin väliaika pisteellä olin saanut jo hieman viilennettyä itseäni ja jaloissa alkoi tuntua erinomaiselta. Tästä se kuulkaas lähtee. Neljän tunnin alitus ei olisi tällä juoksulla mahdottomuus.Wuhuu!

Hurmiossa ja fiiliksissä etenin kohti juoksualueen pohjoisinta kärkeä ja käännyin sieltä kohti etelää. Samassa aloin tuntea epämiellyttävää tunnetta vatsassa. Se tunne kun kaikki alkaa "hölskymään"vatsassa ja pitääkseen nesteet ja ruoat sisällä on vauhtia vain yksinkertaisesti hidastettava. Vauhti hidastui 5:40min/km:stä  6:10min/km:ään. Vaikka jaloissa olisikin ollut virtaa ei vain kyennyt ylläpitämään juoksurytmiä.  6km huoltopisteellä ei vatsa millään meinannut hyväksyä mitään kiinteää tai geeliä. Matka oli vielä pitkä ja energiaa oli saatava. Ilman jonkinlaista lisäravintoa tulisi noutaja tälläisessä kelissä varsin nopeasti. Sitten otinkin käyttöön salaisen aseeni. Nyt nimittäin turvauduin ensimmäistä kertaa CocaColaan. Se pistää kehon liikkeelle. Ongelmana on se, että kun kerran aloittaa nauttimaan Colaa on sitä juotava tasaisesti koko loppukisan ajan. Koetin pistää suuhuni myös jotakin kiinteää mutta ainoa mistä ei tullut pientä yökkimisreaktiota oli sitruunan palaset. Todella pahaa mutta naposteltuani muutaman paloiksi leikatun sitruunan matkani jatkui. 

Kuuden kilometrin jälkeen koko juoksu olikin sitten taistelua vatsan kanssa. Huoltopisteellä otettu juoma ja energia hölskyivät vatsassa seuraavan kilometrin ajan kunnes tunne jälleen tasoittui. Seuraavan kilometrin juoksu kulkikin ihan hyvin mutta jälleen tuleva huoltopiste olikin edellisen toisinto. Vaikka jaloissa olisikin ollut energiaa tehokkaampaan juoksuun en vain pystynyt kovempaan menoon. Tällä erää vatsa asetti rajat. Kokeilin seuraavilla 8km,9km,10km ja 12mk huoltopisteillä kaikkea mahdollista. Toisinaan otin pullaan, sipsiä, suolakurkkua, sitruunaa, ja vieläpä Powerbarin nestemäistä geliä mutta lopputulos oli kaikista sama,  vatsasekaisin ja ensimmäinen kilometri oli juostava rauhallisesti tunnustellen. 10 km kohdalla huomasin ensimmäiset ihmiset oksentamassa tien nurkassa ja jotakuta kannettiin jo baareilla pois. Jos en pitäisi kiinni energian ja nesteen saannista vatsaongelmista huolimatta olisi minullakin samanlainen kohtalo. 

11km kohdalla juuri ennenkuin olin menemässä kaupunkiin tuli kisan kärki heittämällä minun ohitseni. Itse olin ensimmäisellä kierroksella mutta tämä kaveri oli jo lähes maalissa. Ironman Kalmarin hienointa antia oli juoksuosuus kaupungin halki moneen otteeseen. Kaupungilla ihmiset kannustivat hurjasti jokaista kilpailijaa ja tunnelma oli loistava. Koko Kalmari oli kuin yksi iso festari alue. Tämä 4km kaupunkiosuus piristi juoksua aina loistavasti. Visuaalisesti hienoin pätkä oli kaupungin muurin alitus jonka jälkeen seurasi toista kilometriä pitkä maalisuora joka kulki koko kaupungin keskustan halki.

Parasta ja samalla ehkä samalla kauheinta antia oli ohittaa maaliviiva 5 metrin päästä jokaisella kierroksella. Siinä pääsi fiilistelemään voittajien ja maalin päässeiden iloa mutta samalla masensi tieto siitä että itsellä tuohon pisteeseen pääsemiseen menisi vielä paljon aikaa. Keskusta-alueen ylityksen jälkeen alkoi aina seuraava kierros. Tämän merkiksi käteen sai ensimmäisellä kierroksella keltaisen ja toisella kierroksella oranssin nauhan. 

Tuota ensimmäistä keltaista nauhaa vastaanottaessani huomasin olevani hieman jäljessä neljän tunnin tavoitetta ja samalla myös 11h alittamista.  Olin käyttänyt ensimmäiseen 14 kilometriin noin 1h18min ja kiristämisen varaa koneessa ei totisesti ollut liikoja. Kokeilin huoltopisteen jälkeen kuitenkin hieman kiristää vauhtia mutta vatsa reagoi välittömästi tähän yritykseen. Vauhdin kiristäminen ei siis tullut kyseeseen. Miten käy tavoitteen?

Ensimmäinen kierros oli siis takana ja jälleen näin perhettäni. Kyllä se perhe on paras. Kovan kannustuksen ja ilon saattelemana lähdin toiselle kierrokselle. Nyt tiesin suunnilleen mitä olisi reitin puolesta odotettavissa. Reitti oli todella tasainen ja tuuli aiheuttaisi ongelmia vain ranta-alueella. Lämpötila oli edelleen suhteellisen kuuma. Lähdin juoksemaan kuumaa asfalttia pitkin ajatukset kohdistuneen tähän hetkeen.  Mieli pysyi hyvin kurissa enkä lähtenyt kauhistelemaan matkan pituutta vaan pitäydyin hetkessä. Tämä ei tietenkään nopeuttanut juoksuani yhtään mutta teki juoksusta nautinnollisempaa.  Juoksuvauhti pysyi yhä 6:10-6:20min/km tuntumassa mutta huoltopisteellä aikaa alkoi kulua yhä enemmän, joten keskinopeus jatkoi tippumistaan.  Puolimatkan merkki pääsi yllättämään minut sillä olin ollut aivan omissa ajatuksissani. Puoli-marathoni meni aikaan 2:01:23.

Tässä vaiheessa heitin hyvästi kaikille aikatavoitteilleni. Ei vain pystynyt. Nyt tavoitteena olisi vain maaliin pääsy. Tämän päätöksen jälkeen toinen kierros meni kuin unessa. Se oli toisinto ensimmäisen kierroksen jälkipuoliskolta. Juoksen huoltopisteiden välit mutta alkumatkasta aina pahoin voiden. Olin vakaasti päättänyt että ennen 30km kylttiä en kävele matkalla vaikka mikä olisi. Tämä oli minun pyhälupaukseni itselleni ennen kilpailua. Vauhdin jatkaessa hiipumista toisella kierroksella mielessä kävi jopa Run-Walk strategian käyttöönotto mutta mieli ei vain antanut periksi. Kierroksen lopulla näin sitten tutun kisa-asun 27km huoltopisteellä. Herra Italiaano oli nauttimassa Cocacolaa ja koetti selvästi venytellä krampannutta jalkaansa. Pienestä voi ihmisen mieli tulla iloiseksi mutta tämän henkilön näkeminen todella piristi minua. Otin tarvittavat energiat ja jatkoin juoksua hänen kannoillaan. Hän saisi olla nyt minun moottorinani. Näin yhteistuumin astuimme kaupunkikierrokselle. Maalisuoralla maaliin tuli ihmisiä jotka alittivat 10h ajan noin viidellä minuutilla. Hieno suoritus heiltä! Suurempia fiilistelyjä ei vain jaksanut tässä vaiheessa tehdä.  Juoksu jatkui kaupungin kovaa kivetystä vasten ja viimein oli aika saada toinen, tällä kertaa oranssi nauha käteen, kierroksen loppumisen merkiksi. Aah nyt alkaisi viimeinen kierros. 

Vaimoni oli myös tällä 29km huoltopisteellä kannustamassa ja kerroin hänelle, että nähdään  puolentoista tunnin kuluttua maalissa. Tuntui erittäin hyvältä sanoa nuo sanat vaikka 13km matka vaikutti tuossa pisteessä ylitsepääsemättömän pitkältä. Viimeinen kierros on kuitenkin viimeinen kierros. Tässä pisteessä Italiaano jäi minun taakseni kun lähti kävellen liikkeelle huollosta. Voitontunnossa itse jatkoin matkaani varmana aikeenani juosta maaliin saakka.  Juoksuun lähtiessä kuitenkin alkoi jo jaloissa tuntua todella väsyneeltä. Enää ongelmana ei ollut vain vatsa vaan myös jalat olivat sanomassa sopimustaan irti. Vauhti hidastui entisestään. Vielä kuitenkin jaksoin juosta huoltopisteiden välit. Tämä oli kuitenkin maksimaalinen suoritus ja jokaiselle huoltopisteelle pääsy oli suuri helpotus. Nyt saisi hetken levätä mutta vain tuskastuttavan pienen hetken.

Kaikki mentaali energia meni seuraavan kahden kilometrin juoksun miettimiseen. Yhtään ajatusta en pystynyt uhraamaan aikatavoitteille tai maaliin pääsylle.  31km huoltopisteellä paketti pysyi vielä jotenkin kasassa mutta 33km pisteellä jouduin oikeasti taivuttelemaan jalkojani juoksuun. Nyt alkoi se kuuluisa itselleen puhelu. Juttelin mukavia omille jaloilleni huoltopisteellä ja sen jälkeen sovimme yhteistuumin, että olisikohan aika juosta pikkumatka.  Yhteisymmärrys löytyi ja matka jatkui. 35km kohdalla yhteisymmärryksen löytymiseen meni hieman pidempi aika ja päädyin kävelemään 500m huollon jälkeen ennen kuin pystyin ottamaan juoksuaskelia. Nyt aloin olemaan totaalisen loppu. Jäljellä olevat seitsemän kilometriä tuntuivat niin pitkiltä etten enää pystynyt kuvittelemaan sen suorittamista.  37km jälkeen emme enää päässeet jalkojeni kanssa yhteisymmärrykseen ollenkaan ja käveleminen jatkui yli kilometrin huoltopisteen jälkeen. En vain yksinkertaisesti jaksanut. Tässä tuli Hukarin katkeaminen.  Nyt aloin jo kyseenalaistamaan koko lajin mielekkyyttä. Onko tässä oikeasti järkeä? Juuri kun olin mielessäni manailemassa koko elämää italialainen kilpakaverini ohitse juosten. Hän oli jostain saanut energiaa ja juoksu näytti keveältä. Ei voi olla totta! Tuskaisesti otin muutamia juoksuaskeleita ikäänkuin heittääkseni haasteen jaloille: Kaikki tai ei mitään,nyt liikkeelle!  Jalat tuntuivat ainaki liikkuvan eteenpäin. Pääsin hänen peesiinsä. 38km huoltopisteellä pysähdyimme molemmat ja nautimme energiaa kaikissa muodoissa.  Itse jatkoin tasaisesti juoksemista (sipsuttamista) kun taas kaverini käveli välillä muutama minuutin ja vaihtoi sen taas reippaanpaan juoksuun. Vaikka vauhtini oli tasaisempaa hän kuitenkin eteni aivan yhtä nopeasti kuin minä. 39km pisteelle tulimme yhtäaikaa. Aah nyt olin niin lähellä.

Nyt pystyin melken jo aistimaan ja jopa maistamaan maalin. Tunnelma sisälläni muuttui nopeasti. Huoltopisteelle saakka kuului musiikki ja kuulutukset maalialueelta. Pian olisin tuolla. Jatkoin tasaista etenemistäni kohti Kalmarin vanhaa kaupunkia. Jaloissa pakotti yhä tuskaisesti ja vatsa oli tutun sekaisin. Italiaano oli tässä vaiheessa jäänyt jonnekkin. Minne hän katosi? Jostain syystä en häntä kisassa enää nähnyt. Menikö hän huoltopisteellä ohi vain meninkö minä? En tiedä ja en välitä sillä mieli on tuskan seasta vaihtunut kiitolliseksi. Kiitolliseksi Jumalalle ja perheelleni että olin saanut kokea tämänlaisen kilpailun.  Nyt aloitin kaupungissa heittelemään ylävitosia jokaiselle kannatajalle. Matkaa enää kaksi kilometriä. Ihmiset ympärillä hurraavat ja huutavat jotakin... en kuitenkaan saa aivan tarkkaan selvää. Kuulen vain, että Arni.. ja jotakin. Fiilis alkaa olemaan katossa. Ei voi uskoa että kolme kilometriä sitten olin aivan ihmisrauniona tallustamassa keskellä tietä. Nyt olen niin lähellä. Ihmiset jatkavat saman lauseen huutamista. Arni you are.. mitä?  Nyt alitan Kalmarin muurit ja juoksen vielä muutama sata metriä ennenkuin käännyn pääsuoralle. Mitään aikarajaa ei ole alitettavana joten viimeisen kilometrin varaan vain tuuletteluille ja fiilistelyille. Juoksen kuitenkin yhä. Väsymys on vain historiaa. Muistiin palautui kirkkaana ne pyöräilyn kyltit jossa sanottiin: Pain is temporary glory is forever.  Tätäko se on? Maalisuora jatkuu yhä edelleen ja omat tuuletukseni sen kuin yltyvät.  Ympärillä on tuhansia ihmisiä kannustamassa ja joka paikassa huudetaan ja meno on villiä. Viimein olen sinisellä matolla ja edessäni ammottaa isolla sanat FINISH. 

Nyt vaihdan kävelyyn ja imen itseni täyteen tätä tunnelmaa. Harvoin ihminen saa olla kaiken tämän keskiössä. Tuskaa on takana, hikeä on takana mutta palkinto odottaa edessä.  Vaimoni ja lapseni on odottamassa maalisuoralla ja saan molemmilta parhaan mahdollisen palkinnon eli suukon. Tämän jälkeen ei ole mitään muuta tehtävissä kuin ylittää se maali viiva. Maaliviivaa ylittäessä ymmärrän ja kuulen yleisön ja kuuluttajan huudot nyt selkeämmin. ARNI YOU ARE AN IRONMAN. Tätä huikeaa hetkeä varten olen tehnyt töitä. Tämä on sen täyttymys. Kyllä, se on ollut kaikkien niiden aamuheräämisten ja hien ja tuskan väärti. Se on siinä. Arni Hukari numerolla 652 suorittaa Ironman Kalmarin ajassa 11:36:43. Marathonin aikaa menee 4:35:58.

Maalin tullessa tunnelma on mahtava ja toisaalta uupunut. Se on todella siinä. Vuosia kestänyt valmistautuminen ja vielä pidempään elänyt unelma. Se on saavutettu. Enää ei tarvitse liikkua. Kovin kauaa en kerkiä fiilistelemään maalialueella. Pian saan mitalin kaulaani ja minut ohjataan valokuvaukseen. Virallisen kuvan otettuani personal assistenttini kehoittaa  hakemaan omat siviilivaatteet, menemään suihkuun, kylpemään, syömään, juomaan ja hierontaan. Kaikki toimii kuin rasvattu. Ainoastaan suihkua joudun odottamaan hetken. Mikään ei kuitenkaan tässä vaiheessa haittaa minua. Pikku juttuja sen rinnalla mitä olen tänään kokenut. Pizzan, karkin, keiton, alkoholittoman oluen  ja muun hyvä ruoan jälkeen käyn hakemassa itselleni Finisher paidan ja käyn hintaan kuuluvassa 30 minuutin hieronnassa. Kyllä tämän miehen nyt kelpaa. Jäljellä on enää kisassa käytettyje vaihtopussien ja uskollisen polkupyöräni haku vaihtoalueelta, auton pakkaaminen, ajo hotellille ja sitten nukkumaan. Olipas totisesti upea päivä. Urheilu-urani ehdottomia kohokohtia.

ironman Kalmar, pyöräily ja T2

Pyöräily

Heti kun mountline eli pyörällenousuviiva oli saavutettu hyppäsin upeassa kaaressa pyörän päälle. Tätäkin oli harjoitelut:) Tunnelma oli aivan katossa sillä olisihan tiedossa suosikkilajini eli pyöräily. Osuus poljettiin kahtena looppina joista ensimmäinen oli 122km mittainen Öölannin kierros ja toinen 58km pituinen sisämaan lenkki. Reitti olisi erittäin tasainen sillä kisassa korkein kohta oli vain 50metriä merenpinnan yläpuolella. Optimaalisissa olosuhteissa olisi siis mahdollisuus todella kovaan aikaan.

Pyöräily lähti käyntii räväkästi. Ensimmäinen kilometri ajettiin väkijoukon keskellä ja kannustus oli kovaa. Kokeilin lähteä levykiekko miehen perään mutta jo ensimmäisessä käännöksessä hän meni menojaan. Itse koettelin pysytellä myötätuulessa 34km/h vauhdissa. Alkuun olin ajatellut ottaa hieman rauhallisemmin ja koettaa pitää tehot 190W tienoilla. Pian kuitenkin myötätuuli osuus oli poljettu loppuun ja käännyin kohti Öölannin siltaa.  Sillalla noustiin kierroksen korkeimpaan kohtaa eli 50m korkeuteen. Heti sillalle päästyä alkoi olosuhteiden karuus paljastumaan. Kilometrin mittaisella nousuosuudella tuuli jo niin paljon ettei ollut puhettakaan aerotangoilla ajamisesta. Itselläni oli alla Zipp 1080 kiekot joissa takana oli 10m ja edessä 8cm profiili joten tuuli tuntui tarttuvan kunnolla. Koetin kallistaa pyörää voimakkaasti tuulen suuntaan ja rauhoittaa tilannetta mutta ajauduin silti pikkuhiljaa kohti autokaistaa. Pienten korjausliikkeiden ansiosta vaaratilanteilta vältyttiin mutta ajaminen oli varovaista. Sillan lakipisteelle päästyä sivutuuli vain koveni ja kovat puuskat pitivät taatusti mielen virkeänä. Tuuli puhalsi mantereella n. 12m/s joten merellä ehkä pikkuisen kovempaa. Puuskissa tuuli oli 16m/s.  Tuulesta huolimatta sillan päältä lähtevä alamäkiosuus oli mahtava ajettava. Aerotangoille en uskaltanut laskeutua missään vaiheessa mutta nautin sillasta seuraavat kilometrit. Sillalla ajoimme pitkässä kilometrien mittaisessa letkassa, jossa jokainen kyllä säilytti sääntöjen määräämän 10m etäisyyden seuraavaan. Hienoa! Ensimmäinen 10km meni 33,9km/h keskinopeudella. Hyvä alku.

Tästä vasta kuitenkin alkoi kunnon vastatuuli osuus. Käännyttyäni sillalta mantereelle ja kohti 12km:n Färjestadenin huoltopistettä iski vastatuuli kasvoille. Vaikka tehot pysyivat vakiona 190w tietämäillä vauhti tippui yli 5km/h. Samalla huomasin, että sykemittari ei toiminut. No tälläisessa tilanteessa ei kannata pienistä asioista välittää joten lähdin puskemaan vastatuuleen. Samalla käynnistin oman huoltostrategiani eli söin energiaa joko Geelin, patukan tai viinikumien (Kaikki Powerbarin tuotteita) muodossa 20minuutin välein. Nestetta tankkasin juomapullostani jatkuvasti. Tätä olisi tiedossa seuraavat 50km. Färjestadenin juoma-asemalla edessäni oleva letka karkasi minulta ja jäin polkemaan yksin vastatuuleen. Kilometrit kuluivat ja maisemat vaihtuivat mutta yksi pysyi ja se oli kova vastatuuli. 25km kohdalla huomasin kovaa kivistystä molemmissa takareisissä ja vaikka himmasin hieman polkemista ei tunne kadonnut minnekkään. Tätä vaan olisi siis vain siedettävä. Mieli alkoi hieman tummua keskinopeuden jatkaessa tippumistaan. Pian onneksi tuli Mörbylångan kylä ja 31km:n huoltopiste. Tämä muutaman kilometrin pätkä ajettiin kylän läpi jossa oli paljon kannustajia ympärillä. Tämä piristi kummasti mieltä ja sain hetkeksi jopa kiinni edellä ajaneen ryhmän. Tuon kalastaja kylän läpi ajo kenties yksi matkan hienoimmista pätkistä.  Tällä huoltopisteellä otin ensimmäiset energiajuoma täydennykset ja jatkoin nopeasti matkaani

Maisema muuttui hieman seuraavaksi 20km kun tie lähti kulkemaan sisämaan sijasta meren rantaa pitkin. Tämä tarkoitti hienoja maisemia mutta myös voimistuvaa tuulta. Kiinni saamani ryhmä pääsi jölleen karkuun joten jälleen oli tyydyttävä solo ajeluun. Mielessä alkoi nyt jo toistua mantra, "kääntö pisteelle asti jaksaa, sitten helpottaa". Jotenkin olin aivan uupunut jatkuvaan vastatuuleen ja kipeisiin takareisiin.  Pian tie kääntyikin takaisin sisämaan puolella ja reitti alkoi kulkea peltojen halki. Täällä alkoi näkyä jo muutamia puitakin mutta tuulelta ne eivät kauheasti suojanneet.  Vielä oli 10 km matkaa 52km kääntöpisteelle ja mieli oli maassa. Tuntui siltä. että jokainen menee ohitse ja en mitenkää pysy heidän kyydissään. Ei kauhean vahvaa pyöräilyä. Kyllä tuli muutaman kerran kirottua koko pyöräily maan rakoseen. 

Matka kuitenkin taittui vaikkakin hitaasti mutta vihdoin viimein pääsin kääntöpisteellä. Käännöksen jälkeen seurasi jyrkkä ylämäki, joka tuntui suorastaan autuaalta, koska enää ei tuuli puhaltanut vastaisena. Harvin sitä näin nauttii jyrkästä ylämäestä-  Keskinopeus oli pudonnut 30,3km/h:iin mutta mieli alkoi virkistyä nyt kun pahin vastatuuliosuus oli takanapäin.  Takareisissä kiristeli yhä mutta kipu alkoi hieman lieventyä. Kyllä se mielen merkitys on vaan suuri.  Nyt poljettaisiin saaren halki toiselle puolelle sivutuulessa jonka jälkeen odottaisi palkintona 25km myötätuuliosuus.  Saaren poikki poljettaessa maisemat olivat tutun karua. Ei puita, ei suojaa vain tasamaata.

Jo sivutuuli osuudella vauhtini parani huomattavasti ja pystyin ohittelemaan vuorostani muita. haha it is a pay back time! Tässä vaiheessa panin ensimmäistä kertaa merkille Italian paidassa pyöräilevän kaverin jolla oli tismalleen samanlainen pyörä kuin minulla. Painelin hänen ohitseen ja käännyin myötätuuli osuudelle. Kaikki aikaisemmat synkät ajatukset kaikkosivat pois kun matkanopeus nousi 40km/h. Nyt vuorostaan pyöräily oli kenties maailman mahtavin laji. Näin ne mielialat muuttuvat. Huomaamattani olin 74km Hulterstadin huoltopisteellä ja vauhti tuntui mukavalta. Nyt sykemittarikin alkoi toimia ja elämä hymyili. Myötätuuli osuus meni nopeasti fiilistellessä. Isokokoiselle miehelle myötätuuli näyttää sopivan keskimääräistä paremmin kun tällä osuudella ohittelin kanssa kilpailijoita jatkuvasti. Ruoka ja juoma upposi hyvin mutta pikkuisen joutui jo taistelemaan kiinteän ruoan kanssa.

84km kohdalla reitti kääntyi taas sivutuuleen. Nyt oli vuorossa kova sivutuuli ja 4km:n hivuttava nousu. Tämä tuntui hyvinkin rankalta osalta. Nousua tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Sivutuuli oli selvästi voimistunut ja vauhti hidastui. Tosin sama ilmiö oli kaikilla muillakin ja jatkoimme pyöräilyä jonossa. Kukaan ei vaivautunut ohittelemaan kun tuuli teki ajamisesta todella huteraa. Hikisen ja pitkän mäen jälkeen olikin sitten viimein puolimatkan huoltopiste eli 93km Resmossa. Jälleen vauhdista juomaa ja energia patukka matkaan ja kohti huikaisevaa alamäkeä. Huoltopisteet oli toteutettu loistavasti. Alkuun oli tarjolla vettä, energiaa juomaa, isotonic juomaa, sitten tuli kiinteät tuoteet selkeästi nimettynä, gelit, banaanit, energia patukat ja viimeisenä vielä vettä. Kaiken haluamansa sai otettua vauhdista hyvin. Loistavasti toteutettu. Ohessa Resmon huoltopisteelle asti kilometrinopeudet.

Kun vielä mutustelin energiaa meni aikaisemmin ohittamani italiaano viuhahtamalla uudelleen ohitseni. Päätin päästä kaverin matkaan ja pistin polkimet pyörimään. Alamäen jälkeen oli vielä 15km myötätuuli osuus jonka poljimme italiaanon kanssa kahden. Färjestadenin 104km huoltopisteellä pistin vielä yhden vaihteen lisää ja jätin hänet taakseni. Nyt tuntui todella hyvältä:)

Käännyttäessä toiseen kertaan Öölannin sillalle oli koko 122km matkan keskinopeus 32.9km/h. Tämä oli ihan hyvä. Tavoitteena oli nimenomaan 33-34km/h keskari. Nyt vaan sillalle polkemaan. Tuuli oli voimistunut aamuisesta sillä aikaa oli jo kulunut yli 4 tuntia. Sillan ylitys tuntui voimistuneesta tuulesta huolimatta hyvältä. Jaksoin painaa pitkässä ylämäessä hyvin ja en kokenut suurta väsymystä ollenkaan. Edelleenkään alamäessä en uskaltanut mennä aeroasentoon. Tämä kostautui sillä "kisa viholliseni" italiaano pyyhälsi ohitseni alamäessä. Peesin en kuitenkaan uskaltanut mennä vaan jatkoin omaa vauhtiani kohti ensimmäistä kääntöpistettä. Toinen kierros lähtisi käyntiin lähes maalialueen tuntumasta.  Se tarkoitti tietysti loistavaa kisatunnelmaa, musiikkia ja kisakuuluttajan hehkutuksia. Lähestyessäni tätä aluetta oli katujen varsilla tuhansia ihmisiä kannustamassa. Aivan mahtava tunnelma.  Kääntöpaikalla tunsi itsensä Tour de France staraksi kun pääsi liikenne ympyrässä kääntymään ihmismassa kannustaessa. Aikaa oli kulunut 3h43min. Jos siis ajaisin nykyisellä keskinopeudella 32,7km/h saapuisin maaliin tavoiteaikataulussa eli 5h30minuutissa.

Näin siis fiilis toiselle kierrokselle lähdettäessä oli aivan loistava. Käännöksen jälkeen reitti lähti kulkemaan sisämaahan idyllisten maalaismaisemien keskellä. Pyöräilyreitti oli kokonaisuudessaan todella hyvin suunniteltu ja maisemaltaan vaihteleva ja erittäin kaunis. Ei ollut jyrkkiä käännöksiä tai huonokuntoisia teitä.  Ensimmäiset 20km olisi vielä myötätuulta joten ei muuta kuin matkaan. Jalat toimivat ja muutaman kilometrin päästä tavoitin jälleen herran italiasta. Ohitin hänet ja toivoin ettei enää tarvitsisi nähdä häntä. Toisin kävi:) Myötätuuliosuus vaikutti sujuvan hyvin mutta jostakin syystä tuntui ettei kehossa ollut enää paljoa energiaa jäljellä. Ruokakaan ei enää maistunut samalla tavalla vaan 20 minuutin välein piti annokset pakottaa alas kurkusta. Juoma rytmikin oli seonnut. No mielessäni ajattelin että jäljellä on enää 45 kilometriä joten ei tässä mitään hätää. Saavuin nopeasti Läckebyn 141km:n huoltopisteelle jossa jälleen tavarat kyytiin lennosta ja matka jatkui. Nyt aloin huomaamaan sen, että päivästä oli tullut todella kuuma. Lämpötila oli noussut 25c tuntumaan ja pistävä aurinko lämmitti kovasti.  Jotenkin jaksoin vielä kuitenkin painaa poljinta ja kääntöpisteellä 148km kohdalla ja vielä 152km Rocknebyn huoltopisteellä kaikki näytti hyvältä.

Kääntöpisteen jäkleen tuulen vaihtuessa myötätuulesta vastaiseksi iski Hukarilla seinä vastaan. Muutaman kilometrin aikana tapahtui monta asiaa. Vasemman jalkani ulkosyrjää alkoi särkeä oikein mojovasti. Tätä oli tapahtunut aikaisemminkin joten tunnistin tilanteen nopeasti. Hoitona oli ottaa kenkä pois jalasta ja polkea kenkä kiinni polkimessa mutta jalka sen päällä. Tämä ei kauheasti ollut aikaisemmin vaikuttanut vauhtiin mutta samalla  myös energia tasoni putosi radikaalista. En vain yksinkertaisesti jaksanut polkea. Yhdessä näistä muodostui todella huono kombinaatio. Matkaa ei ollut enää paljoa jäljellä mutta tuossa tilassa 25km tuntui järkyttävän pitkältä. Vauhti jatkoi tippumistaan ja itse olin aivan kuin jossain kuplan sisällä tai sumussa. Ei vaan tuntunut miltään. Vauhtia ei ollut, syke ja tehot olivat matalalla ja porukkaa lappasi ohi. Koetin kiskoa ylimääräistä energiaa ja nestettä kehoon mutta ei hyötyä. Olin kokenut asian joka triathlon piireissä kulkee nimellä Bonk, eli totaali sakkaus. Kilometrit matelivat. noi 160km kohdalla meni myös Italiaano ohi viimeisen kerran. Jouduin sanomaan hänelle mielessä hyvästit sillä energiaa takaa-ajoon ei yksinkertaisesti enää ollut. Pyöräilyssä en häntä enää nähnyt. Viimein 15km ennen maalia alkoi tankatut energiat hieman vaikuttamaan ja mieli taisi hieman kirkastua. Pian minut ohitti Sarah (nimet oli kilpailunumerossa) ja poljin hänen perässään viimeiset kilometrit. Lindasdalin 170km huoltopisteelläkään en pysähtynyt vaan geelia nassuun. Pysähtyminen pyöräilyddä ei tullut kysymykseen vaikka olinkin aikasmoinen ihmisraato siinä vaiheessa. Extra energia tuli kuitenkin tarpeeseen.

Edes vaihtoalueen lähestyessä lisääntynyt kannustus ei kauheasti antanut energiaa. Ihmisiä oli oikealla ja vasemmalla. Ajatuksissa pyöri vain se, että tahtoo pois pyörän päältä. En jaksanut vielä tuossa tilanteessa miettiä edessä häämöttävää korkeaa vuorta eli täys marathonia. Viimeiset kilometrit siis menin aivan tahdon voimalla. Keskinopeus tippui viimeisen 30km aikana 32,9km/h:sta 31,7km/h:n. Olin käyttänyt 58 km:n matkaan yli kaksi tuntia. Aikamoinen pudotus siis. T2 lähestyessä muistin tällä kertaa irrottaa jalat kengistä. Pyörän pysäyttäminen onnistui hyvin ja niin oli pyöräily saatu päätökseen. Vihdoinkin. Aikaa meni 5:44:02 joten kyllä oli lopussa paha sakkaaminen. Onneksi pyöräily oli nyt saatu päätökseen.

T2

Niinpä sitten juosten talutin taas pyöräni omalle paikalleen ja jätin sen siihen. Kypärän pidin vielä päässä ja lähdin avojaloin juoksemaan kohti aluetta jossa punaiset juoksu kassit odottivat. Löysinkin oman kassini nopeasti ja kaappasin sen ja juoksin kohti vaihtotelttaa.

 

Toisin kuin T1:ssä teltassa ei ollut paljoakaan väkeä joten löysin oman paikkani siitä helposti. Jälleen heitin koko pussin sisällön lattialle ja riisuuduin kokonaan. Nyt vaihdoin sekä paidan että housut. Pyöräily vaatteet sekä kypärän heitin punaiseen pussiin ja vaihdoin päälle triathlon asun, sekä aurinkovisiirin. Rauhassa asetin myös kengät jalkaani ja hörppäsin lasillisen vettä. Hetken rauhoitin mieltäni ja lähdin juoksemaan kohti teltan suuta. Jotenkin mieltä alkoi jo helpottaa, sillä kaksi osiota oli takana ja yksi edessä. Tämä yksi oli tosin 42,2km mittainen täysmarathoni. Jätin juoksusäkkini sille varatulle alueelle ja säntäsin juoksemaan. Tästä se lähtee, kohta olen jo maalissa!