Ontake Super Triathlon 14.8.2014

Hei,

Tätä kilpailuraporttia kirjoittaessa tuli tieto, että vuori jossa tämä kilpailu käytiin on sama vuori joka purkautui Japanissa. Tällä vuorella kuoli yli 20 henkeä tässä purkauksessa. Rauha heidän sielullee.  Tuntuu oudolta kirjoittaa tälläisessä tilanteessa kevyttä kisaraporttia mutta pistän sen kuitenkin tulemaan.

Kilpailun tiedot

Menneen kauden viimeinen ja samalla selvästi rankin kilpailu on viimeon takana. Nyt on hyvä hetki laittaa kisaraportti tulille ja lähteä keskittymään tulevan kauden suunnitteluun.

Ontake Super triathlon on Japanissa Naganon läänissa käytävä "hieman" normaalista triathlonista poikkeava tapahtuma. Ensimmäinen eroavuus on siinä, että uintia ei ole tässä kilpailussa lainkaan, vaan triathlonin muodostaa pyöräily, vuorivaellus ja alamäkijuoksu. Siistiä, eikö? Lähtö ja maali ovat n. 500m korkeudella merenpinnasta mutta välissä käydään pyörähtämässä 3064m korkuisella Ontake-vuorella.

Yllä ontake-vuori

Ensimmäiset 1500m:n korkeuseroa lähdetään kuromaan pyörällä. Tähän nousuun kertyy matkaa noin 16km, joten keskiarvo nousukulma n. 10%. Siitä vaihto vuorikiipeily välineisiin ja kipaistaan puuttuvat 1100m jalan.  Huipulle on matkaa kertyy 5km suuntaansa, eli yhteensä 10km. un huipulla on käyty ja päästy takaisin 2000m korkeuteen on vuorossa viimeinen osuus joka 16km:n alamäki juoksu. Viimeisenä juostaan alaspäin täysin sama reitti kuin alussa pyöräiltiin ylöspäin. Kokonais korkeuseroa tulee siis noin. 5000m. Tämä on itseasiassa Japanin suurin triathlon kilpailussa kavuttava korkeusero joten haasteen vaikeustaso oli ainakin kohdaallaan. Kilpailun haastavuutta lisäsi tiukaksi säädetyt aikarajat. Pyöräilyyn sai maksimissaan käyttää aikaa 2h, vuorivaellukseen 3h ja juoksuun 2h.  Tiukka 7h aikaraja takaisi sen, että huonompi kuntoiset pysyisivät poissa kisasta.

kisan nousukartta

Kisaan valmistautuminen

Muutamaa viikkoa aiemmin olin valitettavasti sairastunut korkeaan kuumeeseen ja flunssaan enkä ollut voinut osallistua heinäkuun lopussa järjestettäviin Akoon olympiamatkan triathloniin. Viikon sairastelun jälkeen juoksin pienen "testi"lenkin ja kuumepalasi korkeana takaisin puoltatoista viikkoa enne itse kilpailua. Kuumeen laskettua tein viimeisen varmistavan suorituksen viisi päivää ennen kilpailua ja nousin 2352m:n korkuiselle Takatsuma vuorelle. Joso tämä ei onnistuisi kunnialla ei kilapiluunkaan olisi mitään asiaa. Kaikki kuitenkin sujui hyvin joten pakkasin laukkuni ja lähdin edellisenä päivänä kisapaikalle Kison kaupunkiin.

Ilmoittautuminen oli jo edellisenä päivänä, joten paikalla oli oltava ajoissa. Kun viimein pääsin autolla kisakylään saakka oli ilmoittautumisen jälkeen välittömästi tiedossa kisareittiin tututuminen. Tartuin tähän mahdollisuuteen ja hyppäsin kyytiin. Bussilla ajoimme mäen päälle ja opas selosti matkan vaikeimpia osuuksia. Viesti pyöräily osuudesta oli kuitenkin selkeä:" Koettakaa vaan jotekin selvitä huipulle". Nousukulma ja rata itsessään oli brutaalin haastava. Jyrkin osuus olisi 28% nousu 500m ajan.  Kun pääsin tourilta pois oli enää vain vuorossa kisanumeron ompeli rintaan ja valmistautumista autossa yöpymiseen. Budjetti oli tässä vaiheessa jo niin kuralla, että autossa yöpyminen oli ainoa vaihtoehto. Hyvin sitä mies pystyy nukkumaan autossakin kun vain itsenä siihen pakottaa. (Eihän siitä nukkumisesta oikeasti mitään tullut).


Kisan alku

Huonosti nukutun yön positiivisena puolena on se, että herääminenkään klo 03:15 ei tuottanut ongelmia. Lähtö olisi klo 06:00 joten  aikaa ei olisi hukattavana. Aamiainen naamaan, pyörä kuntoon ja lämmittely käyntiin. Kun aurinko alkoi valaisemaan niin näkymä ontake-vuorelle oli komea. Ainoa ongelma oli, että tänään todellakin pitäisi myös käydä tuolla korkeuksissa näkyvällä huipulla 7 tunnissa. Tehtävä alkoi vaikuttaa vaikealta.

näkymä lähtöalueelta ontake-vuoren huipulle

Lähtövalmistelut sujuivat jouhevasti ja pian olikin useita kymmeniä ihmisiä lajittelemassa pyöriä lähtöalueelle.Lähtötapahtuisi yhteislähtönä poliisisaattueessa. Ensimmäiset 500m olisi ohituskielto aluetta ja sen jälkeen lähtisi kisa todenteolla käyntiin. Tähän kilpailuun osallistuin ystävältäni lainaamallani maantiepyörällä sillä oli onnistunut telomaan oman Specializen Vengeni muutamaa viikkoa aikaisemmin. Ystäväni pyörä oli kuitenki erinomaisen hyvä, joten kilpailussa onnistumine ei tulisi olemaan varusteista kiinni.Lämpötilaksi lähtöalueelle luvattiin +28c ja huipulle +10c.  

Pian ryhmittäydyin valmiina lähtöön ja niin se pistooli viimein paukahtikin ja jono lähti liikkeelle. Itse lähdin jonon hänniltä etenemään poliisien perässä. Tämä oli kyllä aikas makea fiilis johon voisi vaikkapa tottua. Ajella nyt pyörällä poliisien suojeluksessa. Pian poliisit jättivät kulkueen ja kilpailu sai alkaa. Alkuun nousu oli tasaista 10%:n nousua. Koetin rauhallisesti pitää sykkeen 160bpm:n tienoilla ja rauhoitella itseäni. Jalat tuntuivat kuitenkin toimivan joten pistin jalat liikkeelle hieman tehokkaammin ja ohittelin matkalla kymmeniä kanssa kilpailijoita. Pian alkoi lyhyt alamäki osuus. Tämän alamäen jälkeen olisi tiedossa "loppu" nousu, jossa keskinousukulma olisi 15%luokkaa noin 8km matkan. Lyöttäydyin sopivan vauhtiseen ryhmään ja koetin vain sietää kipua ja poltetta joka tuntui jaloissa. Jokainen ässä mutka tuntui pitkältä ja ylämäet ikuisuuksia tuntuvilta mäiltä. Pysyin kuin pysyinkin tässä ryhmässä seuraavat 8km:a. Syke heitteli 170-180 tienoilla ja sydän sekä keuhkot meinasivat tulla suusta ulos mutta jalat tuntuivat jotenkin sietävän vauhtia joten jatkoin menoa. Sitten nousu jyrkentyi ja jyrkentyi kunnes se huipentui 28% kulmaan. Tässä vaiheessa jouduin sanomaan ryhmälleni "bye bye", syömään kaikki kauniit periaatteni ja kunniani, ja nousta yläs satulasta ja taluttaa pyörääni noin 50m matkan. Tämä kirpaisi kyllä miestä ja pahasti. Pian mäki loivani ja saatoin jälleen kähteä polkemaan mäkeä ylöspäin.  Aika kului hitaasti mutta viimein oli noustavana enää viimeine nousu ja sitten kirmaaminen vaihto alueelle. Aikaa pyöräily osuuteen meni  1h11min ja tämän osuuden sijoitus oli 30/167. Vaihdossa en pitänyt kirettä vaan vaihdoin pyöräily vaatteet ja kengät sekä kävin vessassa. Päälle normaalien juoksuvarusteiden lisäksi puin  Salomoninjuoksurepun jossa oli juomapussi, geelejä, suolapastillejat. Aikaa vaihtoon kului n. 3minuuttia.


Vuorivaellus

Vuorivaellukselle lähdettäessä oli mieli virkeä ja iloinen. Mielestäni olin selvittänyt kisan vaativimman osuuden ja enää olisi vain mentävä rallatellen maaliin. Voi kuinka olinkaan väärässä. Vaellus lähti nousemaan n. 2000m korkeudesta kothi 3064 metrin korkeudessa olevaa huippua. Matkan kokonaisupituus oli 5km suuntaansa. Ensimmäiset 2km olivat yhtä puuporras helvettiä.  Vaikka keli oli aurinkoinen ja kuuma niin jokainen puuporras oli läpimärkä ja liukas edellisten päivien sateista. Jalat kuitenkin toimivat hyvin ja vaikka juoksu askeleita en pystynyt kauhean montaa ottamaan putkeen pystyin ohittamaan monia kilpakumppaneita isoilla askeleillani

Metsä ja portaat jatkuivat ja jatkuivat. Aikaa tuntui kuluvat ikuisuus ennenkuin seuraava juomapiste tuli näkyviin. Tämän jälkeen alkoi maisemakin muuttua radikaalisti.  Metsämaisema alkoi pikkuhiljaa tämän juomapisteen jälkeen muuttua yhä autiommaksi ja autiommaksi..

kunnes jäljellä oli enää pieniä pensaita ja kitukasvuisia puita...

Viimein nousun jatkuttua noin1h:10minuut loppuivat viimeiset puut ja pensaat. Jäljelle jäiv enää karua kiveä ja kalliota. Kasivillisuuden vähennyttyä alkoi voimakas tuuli nousi syömään huipulle aikovien energiaa.  Yhtäaikaa myös lämpötila oli laskenut 10 asteen tienoile.  Vaikka pysyin jatkuvasti liikkeellä niin kylmyys alkoi vaivata miestä. Tähän asti loistavasti toimineet jalatkin alkoivat nyt sanomaan sopimustaan irti. Lähes kahden ja puolen tunnin nousu sessio oli tehnyt etuteisien energiavarastoista selvää ja jalat alkoivat kramppailla uhkaavasti. Matkaa huipulle olisi enää 1,5km. Tätä matkaa ei kuitenkaan taivalleta krampanneiden reisien kanssa, joten etenemisvauhtia oli hidastettava rutkasti.  Venytyksetkään eivät pahemmin parantaneet tilaa mutta välillä oli vain pakko taivuttaa jalkoja. Paniikkitilassa syömäni suolatabletit alkoivat kuitenkin viimein vaikuttaa. 15minuutin hidastelun jälkeen pystyin jälleen kohottamaan tahtiani.  Vauhtia nostaessa alkoi myös huomata ohuen ilman. Olimme jo 2900m korkeudessa meren pinnasta. Hengästymiseen ei vaadittu enää suuria ponnisteluja. Huohottaen jatkoin kuitenkin matkaa kohti huippua.

Huippu lähestyi hitaasti mutta varmasti. Omaksi kummastuksekseni hitaasta vauhdista huolimatta kukaan ei kuitenkaan mennyt minunkaan ohi. Viimeiset 500metriä ennen huippua olivat elämäni kentis tuskaisimmat, portaat. Kyllä, tänne vuooren huipulle oli rakennettu betoni portaat. Kipusin ne mahdollisimman hitaasti mutta tätä rääkkiä jalat eivät enää kestäneet. Molempien jalkojen sekä etu -että taka reidet löivät itsensä lukkoon 10m ennen huippua.

Pienen pysähdyksen ja venyttelyn jälkeen pakottauduin itseni ottamaan puuttuvat 10 askelta ja vaapuin huipulla sijaitsevalle kääntöpaikalle.  Jalat olivat loppu mutta niin oli nousumetritkin. Olin saavuttanut 3067m korkeudessa sijaitsevatn Ontake vuoren huipun. Nyt mitään kiirettä alas ei ollut. Olin käyttänyt aikaa nousuun 1:47minuuttia ja Cut-Off aikaan oli vielä yli tunti. Hetken venyttelyjen jälkeen otin tarvittavat muistokuvat ja koetin samalla väkisin rentouttaa jalkojani. Krampit alkoivat helpottaa pikkuhiljaa ja itse valmistauduin elämäni pisimpään alamäki juoksuun. Juoksuun joka tulisi toteuttaa aivan loppuun palaneilla jaloilla. Mukava haaste.

Paluu huipulta vaihtopisteeseen oli yhtä nautintoa. Ensimmäiset laskeutumis kilometrit olivat yhtä kiveä ja kalliota. Tästä huolimatta pystyin juoksemaan. Nopeasti hyppelin kiveltä kivelle ja matka taittui hyvin nopeasti.  Jalat tuntuivat toimivan hyvin. Vielä 2minuuttia sitten jalat olivat umpi krampissa mutta alaspäin juostaessa noita lihaksia ei vissiin tarvita. Niin helppoa se oli. Ensimmäisten kahden kilometrin aikana ohitin neljähenkeä. Pian alkoivat kuitenkin äärimmäisen märät ja liukkaat puurappuset. VAuhtia oli hidastettava mutta kengät tuntuivat pitävän hyvin jokaisella. Tosin muutaman askeleen päästä kengät olivat jo aivan läpimärät.  Mukava fiilis kuitenkin jatkui ja pian alkoikin jo toinen vaihtopiste häämöttämään. Vuoristo-osuuden alamäessä pystyin ohittamaan 7henkeä eikä kukaan mennyt minun ohitse. Ihan hyvä osuus. Alas tulin 50minuutissa joten tämän osuuden kokonaisajaksi tuli 2:37. Nyt oli aivan voittaja fiilis. Tässä vaiheessa olin jo aivan varma, että 16km alamäki juoksu ei varmasti tuottaisi mitään ongelmia. Tämän suhteen olin jälleen olin aivan väärässä. Maalin kiilto silmissä vaihdon kuitenkin kengät ja jätin repun vaihtoalueelle.

Juoksu-osuus

Juoksussa juostiin alussa pyöräilty osuus toisinpäin. Nyt laskua kertyisi 1500m:ä 16km:n matkalta. alamäkeä olisi tiedossa ja paljon. Juoksu tuntui lähtevän hyvin käyntiin ja jalat ottivat askelia kuin itsestään. Alamäessä tehtävänä tuntui olevan enemmän jarrutelu kuin kiihdytys. Ensimmäiset hetket kellotin tasaisia 4:45minuutin kilometrejä.  Jalat tuntuivat vain hieman väsyneeltä mutta jyrkkä alamäki veti jalkoja hyvällä sykkeellä eteenpäin.  Minun edelläni n. 50metrin päässä juoksi sinipaitainen kaveri lähes samalla vauhdillla kuin minä.  Koska kaikkialla tuntui hyvältä päätin pistää löpöä koneeseen 5km:n kohdalla. 3.2.1 ja vauhtia lisää... mutta mitään ei vain tapahtunut.  Jalat kangertelivat vastaan ja henkisen rypistyksen tuloksena vauhti ei noussut ollenkaan mutta sain kovan pistävän kivun vatsalaukkuni kohdalle.  Ei hyvä ja matkaa oli jäljellä vielä 11km.   6km:n kohdalla tuli vastaan kuitenkin ensimmäinen juomapiste. Nopean tankkauksen jälkeen lähdin sinipaitaisen miehen perään. Etäisyys pysyi jatkuvasti 50m:ssä. Kun koetin nostaa vauhtia alkoi vatsaan pistämään joten en voinut muutakuin juosta samaa tasaista vauhtia eteenpäin. Kilometrit tuntuivat talttuvan hitaasti vaikka kyseessä olikin kaikkien rakastama alamäki. 

10km:n kohdalla alkoivat jalat sanomaan sopimustaan irti. Jatkuva alamäkeen juoksu alkaa syömään etureisiä aivan uudella tavalla. Jokainen askel tuntui kuin ottaisi sen liian jyrkkään alamäkeen. Jaloista meinasi siis loppua jarrunesteet. Tässä vaiheessa vauhti hidastui myös 5:00 pintaan. Sini paitainen kaveri katosi horisonttiin ja joku toinen pyyhälsi nopeasti ohi. Nyt alkoi maali kuitenkin jo hieman häämöttämään mielessä. Vaikka vauhti ei ollutkaan loppumatkasta kaksista ei kukaan mennyt enää ohitse. 

Pian alkoikin jo maalin melu ja tunnelma olemaan aistittavissa. Alamäkeä oli kuitenkin juostavana. Nyt kuitenkin alkoi mieli oemaan virkeämpi ja kisan jälkeiset ruoat melkein suussa aistittavana.

Vielä viimeiset alamäkimetrit kunniakujan läpi. Kuulutuksista päättelin että kovin moni ei ollut vielä tullut maaliin. Tämä väsynyt mies oli maalissa ja ei yhtään liian aikaisin. Juoksu osuuteen meni virallisten aikojen perusteell 1:16 ja se oli 33:ksi nopein juoksuaika. Kokonaissijoitus ajalla 5:07.

Kyllä sitä taas ihmisen hulluus mitattiin tässä kilpailussa. Loppujen lopuksi taskuun jäi viikoksi jalkakipua ja paljon hyvää mieltä.

Kisan jälkipyykkiä. Menikö nyt putkeen?

Vuoden ensimmäisestä kisasta on nyt kulunut kuukauden päivät. Pienessä päässäni olen pyoritellyt kaikkea edelliseen kisaani , Ironman Japan 70,3:een liittyvää.  Kisan tuloshan oli ajallisesti siedettävän rajoissa, tuloksen ollessa 5:05:30 joka oli siis kokonaiset 18s. nopeampi kuin viime vuotinen Joiroisten puolikas. Onko siis vuoden treenaus ollut aivan turhaa aikaparannuksen ollessa vain 15s? Erittäin hyvä ja aiheellinen kysymys. Kysymyksen oleellisuutta lisää vielä se, että käytännössä tulosparannus oli kokonaan parempien vaihtoaikojen ansiota. Verrataanpa viimevuoden puolikkaan ja tämän vuoden tuloksia toisiinsa


Joroinen                   Japan
Uinti       34:57         35:56
T1             3:54           4:37
Pyörä   2:34:48      2:34:17
T2             4:35           2:18
Juoksu 1:47:36       1:48:22

Total    5:05:48       5:05:30

Näinpä. Vuodessa olen uinut satoja kilometrejä, juossut yli tuhat ja pyöräillyt tuhansia, ja tässäkö on tulos? Ajallisesti nopeammin meni ainostaan pyöräily, joka oli sekin vain edellisvuotista 30s. nopeampi. Triathlonin ihanuus on kuitenkin siinä, että kisoja ei oikein voi vertailla toisiinsa. Ratojen profiilit, päivän keli ja kisan luonne vaikuttavat loppuaikaan huomattavasti. Tuulisella ja mäkisellä reitillä ruskin kannattaa ajatella rikkovansa PB:tä.  Tänä vuonna paahtava kuumuus +36c, meren kova virtaus sekä pyöräilyn ruuhkat ja lukuisat tiukat käännöksetvaikeuttivat menoa huomattavasti. Näin ollen aikaa parempi kehityksen mittari voisi olla vaikkapa kisan loppusijoitus. Toki tämäkään ei ole paras mahdollinen mittari, koska kisojenkin taso vaihtelee paljonkin. Alla kuitenkin sijoitukset  vertailtavista kahdesta kilpailusta.

Joroinen                      Japan
Sij. age 38/135          13/210

Sijoitus oli siis  tänä vuonna selkeästi parempi kuin viime vuonna. Uskon myös kilpailun tason olevan kansainvälisissä kilpailuissa kovempi kuin kotimaisissa kisoissa. Ainakin tästä näkökulmasta kehitystä on tapahtunut ja suunta harjoituksissa on siis ollut oikea. Uskon itsekkin, että olen tänä vuonna hieman nopeampi ja kestävämpi kuin viime kesänä. Tämä kehitys on tapahtunut siitä huolimatta, että treenimäärä on puolittunut viimevuodesta.  Ironman Lixil oli siis tärkeimmällä mittarilla mitattuna onnistunut kilpailu.

Tämä on tietysti johtunut lapsen syntymästä ja ulkomaille muutosta aiheutuneen sekamelskan vuoksi.  Koska tänään ollaan näköjään mukavalla vertailu tuulella niin pistetään riviin viime vuoden tammi-toukokuun treenit ja verrataan niitä tämän vuotisiin.

                2013           2014
Uinti        83:23h         38:52h
Pyörä       78:34h        51:22h
Juoksu     65:46h         30:35h
Sali            8:51h         34:23h

Total      276:23h        159:27h

Harjoitusajan - ja määrän vähentyessä on tehtävä jotain aivan uusia ratkaisuja, jotta pystyn toteuttamaan omat urheilulliset tavoitteeni ja haaveeni.  Jatkossa ajattelin kirjoitella myös niistä muutoksista joita olen tehnyt, aion tehdä ja kenties myös niistä jotka vaikuttavat harkinnan arvoisilta konsteilta. Voin kertoa, että olen tehnyt menneen kolmen kuukauden aikana huomattavia muutoksia ruokavalioon, treenaukseen ja yleisesti normaali arkeen liittyviin asioihin.  Kisakausi on vasta aluillaan joten jatketaan näissä merkeissä eteenpäin.

Ironman Lixil Japan 70.3, pyöräily ja juoksu

Pyöräily

Pyörän päälle päästyäni oli tiedossa 90km pyöräily osuus.  Osuus koostui 22,5 km lenkistä joka kierrettäisiin neljään kertaan. Tuuli oli sivusta ja vaimea noin 2ms/s. Tämä ei vaikuttaisi suoritukseen ollenkaan. Kaikki vaikutti olevan siis täysin kunnossa. Vaikka hieman huonosti sujunut uinti painoikin takaraivossa niin oli oikein mukava päästä pyörän päälle. Uskoin voivani pyöräillä hyvän kisan vaikka tänä vuonna olikin takana vain kolme lenkkiä ulkona. Sitäkin enemmän tietysti sisällä pyöräiltyä kilometrejä ja uskoin näiden kärsimyksien vievän pitkälle. Reitin omana erikoisuutena oli useat 180asteen käännökset, ohituskieltoalueet ja muutamat pätkät jossa ajettiin tehdashallin sisällä. Paljon erilaisia rajoitteita mutta kaikki kuulosti todella hienolta.
'

Lämpötila oli noussut jo lähelle 35 astetta ja asfaltti alkoi väreilemään kuumuutta. Alkuun edessä ei ollut yhtään pyörää ja ensimmäiset 5 kilometriä sain ajaa omassa rauhassa. Syke nousi alussa 179 pintaan mutta laski tutulla tavalla siedettäviin lukemiin. Tehot pysyivät hyvin 240w tienoilla mutta syke lähenteli edelleen 155 pintaa. Pitäisikö huolestua?  Etukäteen en ollut ajatellut mitään nopeus tavoitetta vaan tavoite oli ainoastaan teho alueella. Jos saisin kisan käytyä 220-240w tienoilla niin suoritus olisi loistava. Jos tehot tippuisivat 210 tienoille niin suoritus olisi OK ja sen alle menevät luvut tietäisivät epäonnistunutta pyöräily osuutta. Jotenkin tehomittarin kanssa kaikki on selkeämpää. Alkuun kaikki siis näytti hyvältä.  Jalat toimivat hyvin ja ensimmäiset 180 asteenkäännökset sujuivat ongelmitta. Pian olikin 12km: käännös edessä. Tehot pysyivät hyvin 230w alueella ja pyörä kulki alla kiskoilla. Jalat tahkosivat ja pyörä rullasi. Useat täyskäännökset tietysti ja tekniset osuudet hiljensivät vauhtia mutta ensimmäisen kierroksen sain pyöräiltyä  mielestäni hyvin omalla syke alueella. Kaikki tuntui olevan täysin  kunnossa. BUENO!  Pian ensimmäinen kierros läheni loppuaan ja tässä vaiheessa huomasin, että seuraavalle kierroksella kanssa kilpailijoita olisi paljon.  Alla ensimmäisen kierroksen keskinopeudet.

Toiselle kierrokselle lähdettäessa ongelmaksi muodostui sadat muut kilpailijat jotka tulivat mukaan pyöräily radalle. Rata oli kapea ja yhdella kierrokselle mahtui kokonaista 8 ohituskieltoaluetta jossa jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni triathlon ruuhkaan. Hitaampien takana oli vain odoteltava ja näilla alueilla (yksittäisen pätkän pituus noin 200m, yhteenäs 1,6km/kierros) oli vain tyydyttävä hitaampien vauhtiin. Lisäksi huomasin Japanilaisten täyden piittaamattomuuden drafting säännöistä. Kisan edetessä ilmaantui jatkuvasti 30-50hengen ryhmiä jotka ajoivat tour de france tyyliin oikein hienoissa ryhmissä. Sinänsä jees ja komeita muodostelmia mutta kun peesaus on Ironman kisoissa kielletty niin kyllähän se hieman söi fiilistä. Omaankin peesiin tarrautui muutamia kavereita mutta mitäpä tuolle oikeastaan voi. Tuomareita ei kauheasti näyttänyt kiinnostavan peesaus joten sainpahan ajaa ainakin letkan ensimmäisenä. (elämän pieniä voittoja). Monet tippuivat kyydistä piakkoin mutta muutama sinnitteli 20km matkan aivan renkaan tuntumassa kiinni.  Tankkaus sujui kaikesta huolimatta hienosti ja 20 minuutin välein otin joko geelin tai patukanmuodossa 200kcal sisään. Nestettä join fiiliksen mukaan ja sitä kului 750ml/45min. Toinen kierros menikin ruuhkien, peesauksen ja käännös-pysähdyten takia hieman nihkeämmissä fiiliksissä. Vaikka jaloissa olikin voimaa jäljellä niin edellä mainittujen seikkojen takia keskitehot tippuivat uhkaavasti 215w tienoille. Onneksi keskinopeus sentään pysyi siedettävällä tasolla.

Kolmas ja neljäs kierros noudattivat lähes tismalleen toisen kierroksen kaavaa, paitsi väkimäärä lisääntyi jokaiselle kierrokselle tultaessa. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että ruuhkat pahenivat ja ohituskieltoalueilla vauhti tippui 27km tienoille. Tämä oli tietysti otettava takaisin seuraavalla vapaalla pätkällä joten heittelyä vauhdin säätelyssä tuli aivan liikaa. Tämä taasen söi jalkoja hieman oletettua enmmän joten ensimmäiset epäilyksen poikaset alkoivat nousta mieleen. Miten kävisi juoksussa?  Kuumuuskin alkoi nyt vaivata miestä. Kierroksella oli ainoastaan yksi vesipiste ja siinä pitikin ottaa juomia matkaan juomista mutta myös viilennystä varten. Onneksi kypärässä oli aukko juuri tätä varten. Vettä päähän ja viilennys toimi moitteettomasti.

Kierroksen sujuivat erittäin mukavasti kaikesta pienistä vastoin käymisistä huolimatta.  Keskitehot pysyivät 215w tienoilla joka tiesi 35km/h keskinopeutta kun ruuhkat yms vähennettiin yhtälöstä. Tavoitteena oli mahdollisesti alittaa 2:30 mutta tällä reitillä ja kelillä yhtälö oli tänään mahdoton toteuttaa. Keskinopeus oli loppujenlopuksi 34.8km/h joka ei nyt niin kauhean hyvä ole mutta olosuhteisiin nähden tyydyttävä.

T2

Maalin lähestyessä hiljensin vauhtia tietoisesti. Viimeinen kierros oli odotetusti kaikkein hitain sillä koetin säästellä jalkoja totaalisessa pätsissä tapahtuvaa juoksua varten. Lopussa kuitenkin sain vielä pienen bonuksen sillä sain ohitettua muutaman oman sarjan edustajan. Aika 2:33 oli oman sarjan 20:ksi nopein pyöräilyaika. Vaihtoon tullessa oli mukava huomata, että pyöriä ei ollut vielä vaihdossa kauhean montaa, joten muillakin oli selvästi vaikeuksia uinnin ja pyöräilyn kanssa.  Vaihtoalue oli tällä kertaa erittäin kompakti ja se sujui itseasiassa erittäin hyvin. 2minuutin ja 10sekunnin päästä olinkin sitten saanut pyörän luovutettua ja juoksu vermeet laitettua päälle.

Jotenkin en ollut tässävaiheessa vielä aivan perillä omasta kokonais ajastani ja haaveilin kovia loppuaikoja. Näille haaveille tuli kuitenkin tyly loppu kun viimein vaihdon päätteksi näin kisakellosta ajan. 3h18min ja  tiesin, että viiden tunnin alitus olisi mahdotonta tällä kertaa, sillä näillä jaloilla en pystyisi juoksemaan 1:40 puolimarathonia.   Motivaatiota laski entuudestaan sekoilu kellon kanssa. Onnistuin jotenkin pistämään GPS:n poispäältä ennen juoksua ja niin juoksin väliajat jäivät saamatta kokonaan. Juoksu olisi sitten suoritettava täysin fiiliksen mukaan. 

JUOKSU

Jos pyöräily oli ollut ruuhkassa ajamista niin juoksu oli sitten hiljaisessa yksinäisyydessä taivallusta. Reitti oli suunniteltu niin että vaihoalueelta juostiin saaren ympäri ja siitä sitten 16km:n päässä sijaistevalle maalialueelle. Mielenkiintoinen reitti joka kulki käytännössä koko matkan merenrannalla. Tämä tiesti paahtavaa kuumuutta ilman varjon varjoa.  Pieni vastatuuli viileensi onneksi mukavasti kuumuutta.

Ensimmäiset kilometrit sujuivat hyvin ja jalat tuntuivat liikkuvat rennosti. Kun juoksu kulkee niin kisan viimeinen osuus on itseasiassa hyvinkin nautinnollinen. Rumpuryhmät löivät tahtia pitkillä suorilla ja juoksu tuntui sujuvan hyvin vaikka vauhtia en tiennytkään.

Tätä nautintoa rajoitti kuitenkin paahtava kuumuus. Asfaltti tuntui polttavan reiän jalkoihin jokaisella askeleella ja armoton aurinko paahtoi hartioita tauotta. Varjoa ei ollut koko matkalla kuin ehkä 20m matkan. Ainoana viilennyksenä toimi 2km välein olevat vesipisteet jossa sai aina niin taivaallisen suihkun. Vesi kuivui iholta ja puvusta jo ensimmäisen 500m aikana ja sitten joutui odottamaan seuraavaa viilennystä 10 minuuttia. Uskokaan kun sanon, että nuo 10 minuuttia todella tuntuivat ikuisuudelta. Usein heitin jäitä paidan sisään jotta kehon lämpötila edes hieman laskisi. Jäätkin kuitenkin sulivat minuutissa ja jäljellä oli vain kuuma ja jokseenkin kuiva kisapaita. Kaikesta kastelusta oli jäljellä vain märät kengät jotka alkoivat hiertää jalkoja. Ensimmäiset 5km olivat kuitenkin tästä kaikesta huolimatta erittäin nopeasti ohi. Saariosuus oli takana ja edessä oli 16km armoton matka kohti maalialuetta. Tässä vaiheessa jalkojen rakkoja palkoi jo hieman painamaan ja auringn polte alkoi sattumaan selkään. Enää kuitenkin 16km. Ei paha.

Näiden ajatusten keskellä meni ensimmäinen kilpailija minusta ohi kovalla vauhdilla. Hänen tahtiin ei ollut mitään asiaa joten yksinäinen  vaellus kohti maalia sai jatkua.  Kisan aikana minut taisi ohittaa noin 10-15 henkeä ja itse sain yhden pää nahan! Minulta kuitenkin hyvä suoritus. 

Kun kyseessä ei ole looppimuotoinen lenkki niin huonoja puolena on se, että jos et juokse pääryhmän tahdissa niin juoksu on aikas yksinäistä. Sama meininki jatkui kilometri toisen jälkeen. Kuumuus, vesipiste, viilennys, tankkaus, kuumuus jne. Vaikka jaloissa tuntuikin hyvältä niin yli 36c:n lämpötila alkoi viemään mehuja miehestä. Olin ajatellut kiihdyttää vauhtia 15km jälkeen mutta tämä jäi vain kaukaiseksi haaveeksi.  Ei ollut miehessä mehuja vaan tasaisella vauhdilla askeleet veivät kohti maalia. Hitaan vauhdin  syynä oli myös motivaation puute. Tässä vaiheessa ei ollut enää mitään tavoiteltavaa. 5h alitus oli mennyt ja oman sarjan edustajia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Näin siis taivalsin seuraavat 5km yksikseni omien kaiken kannustuksen mitä oli tarjolla. Kisajärjestäjien kunniaksi on sanottava se, että kannustus oli koko matkan ajan kovaa. Hieno tunnelma jatkui kilometristä toiseen ja se auttoi jaksamaan hieman enemmän. Polttavan helteen keskellä kilometrit kuluivat ja pian huomasin 19km taulun. Enää olisi matkaa jäljellä 2km. Sitten olisi vapautus tästä hornan pätsistä. 

Samaan hengenvetoon huomasin kuitenkin krampin oireita molemmissa pakaroissa. Siitä alkoi Hukarin viimeinen taistelu: kumpi tulee aikaisemmin molempien pakaroiden lamaannuttava kramppi vai maalialueen ihanat tarjoilut. Aika laimea taistelu vaikak itse sanonkin.

Askel askeleelta maali kuitenkin  lähestyi ja vaikka kipu pakaroissa yltyi niin kramppiin asti se ei yltänyt missään vaiheessa. Tämä oli kyllä pieni taistelu voitto, siis todella pieni:)

Viimeisellä kilometrillä pyrin vielä ottamaan loppuspurtin mutta se tämä jäi totaaliseksi torsoksi. Vauhti ei lisääntynyt vaikka juoksu tuntui selvästi raskaammalta. Onneksi maali kuitenkin lähestyi jokaisella askeleelta. Viimein olinkin maalisuoran päässä jossa kuuluttaja kuulutti: ARNI HUKARI FROM FIFIFIFIFI FINLAND, YOU MADE IT!!!! 

Viimein olin matkani päässä. Maalissa odotti mitali, paljon ruokaa, juomaa sekä tietysti kaiken kruunaava ilmainen hieronta. Tämän takia sitä jaksaa vuositoisensa jälkeen lähteä kokeilemaan rajojaan. Kisan jälkeen ruoka maistuu niin hyvältä etten tiedä parempaa, juoma on taivaallista ja hieronnalle ei vain löydä sanoja. 

Näin todella pääsin maaliin ja siellä vasta näin oman loppuaikani 5:05:30. Hehe 15s sekunttia nopeammin kuin viimevuonna Joroisilla. Selvää kehitystä siis.  Juoksun aika oli 1:48:22 ja sijoitus oli 28 omassa sarjassani. Vaikka aika olikin keskinkertainen niin sijoitukset olivat loistavat: Uinti 20:s, Pyöräily 24:s ja uinti 28:s. Näistä koostui urani paras sijoitus eli oman sarjan 13:sta (n. 200 osallistujaa) ja koko kilpailun 93:s (n. 2000 osallistujaa) Kun ottaa huomioon että kyseessä oli iso kansainvälinen kilpailu niin suoritukseen on oltava erityisen tyytyväinen. Hieman sijoitus jäi kaivelemaan sillä jos olisi ollut 3 pykälää korkeammalla olisin voittanut oikeuden osallistua maailmanmestaruuskilpailuihin syyskuussa Kanadassa. Tuliaisina kotiin oli mitali, finisher T-paita ja tietysti äärimmäisen seksikkäästi palanut selkä.

Ironman Lixil Japan 70.3 kisaraportti、Prerace ja uinti

Terveiset täältä itäpuolelta maailmaa Japanista,

Olemme asuneet nyt Japanissa kolmen kuukauden ajan ja tämä tulee olemaan ensimmäinen blogi päivitykseni. Täällä muutoksia on ollut paljon ja treeni määrät ovat jääneet vähäisiksi. Tämä ei kuitenkaan harrastelua haittaa joten saman tien päästään asiaan eli vuoden ensimmäiseen kisaraporttiin. Sunnuntianan 1.6.2014 oli minun kisakauteni avaukseni Ironmanin puolimatkan kisalla. Kisaraportteja on aina mukava kirjoittaa ja niistä on paljon hyötyä itsellekkin. Joten  laitetaanpas samantien kisafiilikset pakettiin ennenkuin asiat unohtuvat mielestä aivan täysin.  Tuttuun tapaan jaan tämän tekstin muutamaan osioon.

Pre-race

Kisa-alueelle Nagoyaan oli kotoamme Kobesta noin 3 tunnin ajomatka ja matkaan lähdimme koko perheen voimin. Tämä kisa oli siitä erityinen, että ilmoittautuminen ja kaikki kisan virallinen proseduuri oli Nagoyan lentokentällä. Ihan hauska fiilishän se oli mennä patsastelemaan lentokentälle ja ihmettelemään menoa.  Huonona puolena oli tietysti se, että monimutkaisti kisaan lähtemistä kun ilmoittautumine, lähtö, check in, t1, t2 ja maali olivat kaikki hieman eri paikoissa. No Japanissa monesti asiat tehdään huolellisesti ja hyvin mutta täysin eri logiikalla kuin meillä Suomessa. Suotakoon se heille. Kokonaisuudessaan organisaatio ja kaikki asiat toimivatkin erittäin hyvin ja  mallikelpoisest.  Kisaa edeltävänä päivänä piti osallistua kisainfoon, ilmoittautua sekä jättää T1 ja T2 kassit  ja polkupyörä vaihtoalueelle. Kun Kisainfo oli kuunneltu ja kaikki tavarat saatu lentokentältä oli matkan päänä lähtö -ja vaihtoalue.

Asiat sujuivat täälläkin ongelmitta ja pian oli kaikki valmiina kisapäivää ajatellen. Sininen ja punainen kassi paikallaan ja fillari rekissa. Oma kisanumeroni oli muuten 303.

Arni ja pyörä tarkastuksessa

Kisa-aamu valkeni aurinkoisena  ja säätiedotus lupasi kuumaa ja tyyntä säätä. Oikein hyvä sillä tuulisia kisoja on ollut aivan riittämiin. Aurinorasvat nassuun ja kisa-alueelle mars. Kisan lähto oli 08:30 joten painelin paikalle 07:10. Aikaa olisi hyvin sillä kaikki valmistelut oli jo tehty edellisenä päivänä. Tarkistin renkaiden paineet, teippasin kisaruoat kiinni runkoon, juomapullot paikoilleen ja  rantaan. Uinnin alkulämmittelyn sai aloittaa klo 07:30. Ranta-alueella oli jo nyt huumaava meininki kun kaksi tuhatta osallistujaa ja monet katsojat sekä rumpuryhmät pitivät tunnelmasta huolta.

Nopeasti sain kisanumeron käteen ja muutamassa minuutissa oli märkä pukupäällä ja askeleet veivät kohti merta. Puku päällä alkoi jo aamulla tuntea päivän helteen. Lämpötila oli aamulla klo 08:00 noin 32c. Kuuma päivä olisi tiedossa. Onkohan tankkaus kunnossa. Meren lämpötila oli 23c ja aaltoja ei ollut näkyvissä lainkaan joten aivan ihanteellisissä olosuhteissa saisi uinnin suorittaa, tai niin ainakin luulin. Heti veteen mentyä ja hieman lämmiteltyä kävi kuitenkin karu todellisuus selväksi. Vaikka merenkäynti oli hiljaista niin meressä oli todella voimakkaita virtauksia jotka vaikeuttivat uintia paljon. Tunnelma oli sama kuin uisi joessa vastavirtaan.  No kaikille olosuhteet olisivat kuitenkin samat joten turha valitella pitemmän päälle.. Muuten uinti tuntui sujuvan jopa erittäinkin hyvin ja toivoinkin kisan alkavan nopeasti. Odotellessa sain kokea sellaisen kunnian että kaksin kertainen Ironmanin maailmanmestari Chris Maccormack antoi minulle läpyt ennen omaa lähtöään. Aikas siistiä vaikka kaikki halukkaat minun lähdössäni saivatkin vastaavan kohtelun. Minun lähtöni oli heti ensimmäisessä aallossa minuutti pro ryhmän perään.

UINTI

Nopeasti ammattilaiset hävisivät näköpiiristä ja omaan lähtöön oli aikaa enää minuutti. Rummut hakkasivat taustalla ja asettauduin kolmanteen riviin mahdollisimman oikealle, jotta uinti matkani oli lyhyin mahdollinen. Uinti tapahtuisi yhtenä looppian joten  käännöksiä olisi vähän. Lähtö oli rannalta juoksulähtönä.

Teknisesti reitti oli itseasiassa suhteellisen vaikea sillä suunnistaminen kävi hankalaksi poijujen etäisyyksien ollessa isot. Näitä ajatuksia pohtiessa soikin lähtösummeri ja matka alkoi. Alkuun oli odotettavissa pientä taistelua mutta kaikki sujuikin oikein mukavasti ja pian löysin oman paikkani joukosta. Hmm helpoin lähtöni ikinä. Hienoa Ensimmäiselle poijulle tultaessa oli joukko vielä hyvin kasassa. Matkalla koetin pysyä vain muiden peesissä ja olla eksymättä reitiltä. Muutamia harhailuja lukuunottamatta matka sujui hyvin. Mitään Kalmarin tapaista huippu fiilistä ei uinnissa ollut mutta ihan kohtalaista menoa. Pian olikin jo käännöksen aika ja sekin sujui muitta mutkitta.  Vauhti tuntui kohtuullisen hyvältä ja tuudittauduinkin tähän loppumatkan ajaksi.  Käsissä painoi uinti hieman mutta ei mitään ihmeellistä. Pian alkoikin  ranta-alue häämöttämään ja valmistauduin hyvillä mielin  nousemaan maihin. Täähän alkoi hyvin.

Heti kun sain maata jalkojeni alle vilkaisin kelloani ja se näytti 35:56. Siis mitä? Sehän on yli 4 minuuttia hitaampi kuin mitä odotin. Huhhuh, Ei mennyt ihan nappiin. Mikäköhän siinä meni vikaan? No tämä tietysti lannisti tunnelmaa mutta minkäs sille voi. (Itse asiassa meren virtaus oli tuona päivänä todella voimakas ja nopein uintiaika oli 27:10, Macalla 27:40  joka on yli 5 minuuttia hitaampi kuin normaalisti joten olosuhteet selittää hitaan ajan) Tästä kaikesta mitään tietämättä jatkoin juoksua kohti T1:stä, hieman lannistuneena.

Vaihtoalueella kaikki sujui hyvin ja nopeasti olin saanut märkäpuvun pois päältä ja kypärän päähän. Tästä kuitenkin oli pitkä matka pyöräalueelle.

Vaihtoteltan ja pyörän välillä matkaa oli noin 600m. Tämän matkan juoksin kengät kädessä ja

viimeipääsin vaihtoalueelle. Nopeasti pyörä kainaloon ja kohti pyöräilyn aloitusta. Vaihto sujui täysin ilman ongelmia mutta juoksun takia aikaa kului 4;01.

Tour of Sufferlandria! FINISHED!

LAUANTAI

Perjantaina olin aivan lyöty mies. Fyysisesti ja henkisesti loppu, Finito. Angels+Hunted yhdistelmä veti jalat niin maitohapoille, että pelkäsin yöllä seuraavan aamun 1:h45minuutin tiukkaa rääkkiä.  Lepoa etappien välillä tulisi olemana ainoastaan 12h. Aamulla herätessäni pystyin ainakin nousemaan sängystä ja kiikuttamaan istumisesta aran perseeni aamupala pöytään. Tämä oli jo sinänsä positiivinen yllätys. Pikapuuron jälkeen ei enää armon aikaa ollut jäljellä vaan pyörän päälle oli istuttava. Ai, että se teki kipeää. Pelkästään tuosta suorituksesta olisi pitänyt jakaa vuoden urhoollisuus mitalli. Pahempaa oli kuitenkin tiedossa, nimittäin päivän etappi odotti kylmän rauhallisena haastajiansa. BLENDER ei hievahtaisi mihinkään ennekuin antaisin kaiken jäljellä olevan voimanin sen taltuttamiseksi.

Hitaasti jalat lähtivät rullaamaan kohti vääjäämätöntä tuskafestivaalia. Lämmittelyn jälkeen olo jaloissa kuitenkin parani huomattavasti. Blender koostuu aivan kaikesta inhottavasta ja kivuliaasta mitä pyöräilyssä voi tulla eteen, pitkiä vetoja FTP alueella, tiukkoja nousuja, kovia sprinttejä, tempo ajoa, jne. Nyt siitä kaikesta pääsisi nauttimaan monin kerroin enemmän, sillä minuutit todella tuntuivat kymmeniltä minuuteiltä. Aika ei vain kulunut totutulla tahdilla. Ensimmäisenä blendattavana ruokalajina oli 5x10minuutin FTP roadrace-kisa. Ensimmäisen tuskaisen vedon jälkeen aloin yllättäen saada jalkoja mukaan toimintaa ja vaikka tuska olikin läsnä se muuttui siedettäväksi. Tästähän voisi jopa selviytyä.

Seuraavana ruokalajija olikin sitten Sufferlandria erikoisuus eli Painshakes:it. Tämä koostuu 10x40s vedosta joista 20s palautus, siitä 10x30s ja 30s palautus ja 10x20s vetoa ja 40s palautus. Tämä osa minulta sujui hyvin sillä olen lihasrakenteeltani enemmän sprintteri joten korkeiden tehojen ylläpitäminen lyhyen ajan on minulle helppoa. Tosin pakko se on myöntää, että aivan puhkihan sitä tässä vaiheessa jo oli. Viimeisenä gourmet-ateriana olikin sitten illan erikoisuus eli 3x4min TT yhdessä Tony Martinin kanssa ja siinä mentiin kovaa. Tämä oli ehdottomasti vaikein osuus ja jokaine veto tuntui kestävän ikuisuuden. Taas saatiin mukaan hieman itsepuhelua mutta aivan ei kannustuksessa päästy japanin kieleen saakka. Sitten koittikin jo maali. Tästäs selviydyttiin kyllä yllättävän helposti. Nyt alkoi olla jo hieman voittaja fiilis, sillä sunnuntaina olisi tiedossa ainoastaan sprinttejä jotka sopivat minulle hyvin

Tuli sunnuntai aamu ja tiedossa oli viimeinen etappi: VIOLATOR

Huikean hauskaan sprinttikisaan on hyvä päättää pitkä ja raskas kilpailu. Vaikka tämä olikin sinänsä raskas etappi ei se ollut mitään verratuna aikaisempiin tuskien ja kärsimysten synkkiin hetkiin.Nyt oli jo valoa näköpiirissä. Nyt fiilisteltiin loppusuoran vetoja ja odotettiin, että se voiton valkoinen kaari alkaa näkymään horisontissa. Tunnin ja kahdeksan minuutin jälkeen se alkoikin häämöttämään. Nyt oltiin hyvin lähellä suurta saavutusta. Vielä viimeiseen 15s. sprinttiin kerättiin loput voiman rippeet ja 4,3,2,1 ja MAAAAAAALI! Voiton onnetar syliin ja juhlistamaan!!!!

Suurista saavutuksista siis liikkeelle. Hukari on selättänyt maailman kovimman(uskon, että myös ainoan) sisäpyöräilyn etappiajokilpailun. Voitto ei tullut helpolla mutta kovan taistelun tuloksena saavutettu voitto tuntuu sitäkin makeammalta. Nyt voin taputtaa itseäni olalle ja myöntää, että olipahan reissu. Helpolla ei kisa todellakaan päästänyt yhtään polkijaa.  Virallisesti 2456 aloitti tourin ja matkalla taistelussa kaatui urhoollisesti n.1050 jäsentä. Maaliin pääsi siis n. 1400 henkilöä. Jokainen heistä on voittaja. Yhdeksän päivän aikana tuli istuttua trainerilla ruutua tuijottaen lähemmäksi 12h. Tästä on hyvä lähteä suunnitelemaan tulevaa kautta paremmin. Alla on viralliset statsit kisasta.

Tour of Sufferlandria! Kuudes ja seitsemäs päivä.

Nyt alan vasta oikeasti ymmärtämään miksi ennen kolmea viimeistä etappia TOS:in 2500:sta aloittaneesta urheasta soturista on jäljellä kilpailussa enää 1300. Kuudessä päivässä 1200 taistelijaa on jättänyt leikin kesken. Miksi? Hauskuus alkaa katoamaan etappien edistyessä ja koventuessa. Nyt aletaan oikeasti mittaamaan sitä, onko sitoutumista? Onko halua? Onko tahtoa? Onko kykyä? Onko voiton tahtoa? Ilman jotakin syytä jatkaa alkaa tuska olemaan jo liian suuri. Varsinkin tänään vuorossa olleella yli kahden tunnin vuoristo etapilla tahtotilaa todella kysyttiin. Tänään ensimmäisen kerran huomasin joutuvani sisäiseen keskusteluun oman luovuttamisen halun ja lihan heikkouden kanssa. Oli tiukkaa, siis aidosti mentiin rajalla.

Eilen etappina oli Very Dark Place eli virallinen kiertue jossa esitellään Sufferlandrian suurimmat nähtävyydet. Aloitin torstain aamulla tutustumisen näihin. Nähtävyyksinä oli viisi erilaista hyvin pimeätä paikkaa jonne pääsee vain 4 minuutin maksimi vedoilla. Näitä viittä paikkaa käytiin katsomassa kunnes taulussa alkoi valot sammumaan ja pimeys peitti maan. Etukäteen ajattelin, että 5x4min maksimi efortti ei olisi turhan rankka, mutta oi, oi, oi kuinka olinkaan väärässä.  Neljä minuuttia on pitkä aika polkea maksimitehoilla yksin kohti pimeätä.  Lyhyen mutta intensiivisen setin jäljiltä jalat jäivät yksinkertaisesti tärisemään. Onneksi seuraavaan etappiin olisi aikaa yli 30 tuntia.  Aikaa palautumiseen olisi siis jonkin verran joskaan ei tarpeeksi.

Sitten koittikin ehkä eniten koko tourilla pelkäämäni etappi eli tupla nousu vuorille jossa otetaan kaikk irti jaloista.  Ajatuksena on jälleen peräjälkeen suorittaa Angels ja Hunted. Kokonaisuudessaan nousua tulisi siis 2h10 minuuttia. Lähtä tilanteessa jalat tuntuivat hyvältä ja sykekkin pysyi hyvin kurissa. Alkulämmitellyjen jälkeen alkoikin sitten nousut. Nousuja oli Angelsissä kolme 8 minuutin nousua.  Ei kuulosta pahalta mutta jokaisessa nousussa oli oma ohöm "luonteensa" joista mikään ei ollut kauhean mukava. Kun näihin tappaviin nousuihin lisätään useita "irtiottoja" niin voin vakuuttaa että jalat ja pumppu alkavat huutaa armoa jo hyvinkin pian. Viimeisessä nousussa päästään vielä legendaarisen l' Alpe d' Huezin kimppuun ja siitä on hauskuus kaukana. Vierellä Contador lähtee kiihdyttämään ja itsekkin on vaan nostettava watit 350w pintaan.  KIPUAA! Nyt alkaa sisäinen keskustelu tourin mielekkyydestä. Voisihan sitä perjantai iltaa viettää huomattavasti mukavimminkin.  Ilman kipua ja tuskaa, jokin mukava juoma kädessä nauttien. Mutta jälleen palataan siihen samaan kysymykseen. Mitä minä haluan? Näiden kysymysten kanssa menee viimeiset neljä minuuttia aivan katkeamisen rajalla. Aivan en pysty pitämään tavoite watteja vaan koko ajan kärki karkaa. Sinnittelen ja sinnittelen ja pääsen päälle muistaakseni vain, että seuraava rankempi nousu alkaa muutaman minuutin kuluttua. Tuntuu että kaikki on jo annettu mutta vielä pitäisi tunti jaksaa. Ei jaksa....

4 minuuttia taukoa ja aikaa koota rohkeutta sitten väsynein jaloin kohti seuraavaa haastetta. Nyt on vuorossa Hunted. TÄmä on hieman erilainen kuin edellinen ja koostuu alun 8 minuutin TT-osasta 20minuutin yksinåisestä noususta ja 10 minuutin taistelu-osiosta jossa otetaan irtiottoja. Ensimmäisen TT:n aikana jalat alkoivat lämmetä ja 8 minuutin 290w:in ylläpitäminen ei tuottanut ongelmia. Tässä vaiheessa nestettä oli mennyt 3 litraa ja eväänä ollut karkkipussi oli jo loppunut. Nyt kuitenkin alkoi vasta oikeat haasteet kun 20 minuutin nousu kurkottui eteen. Jo viiden minuutin jälkeen olin kypsä mies. Jaloista ei tuntunut olevan tarvittavia tehoja mutta mieli ei vain pystynyt antamaan periksi. Sisäinen keskustelu voimistuu ja vaihtuu japaniksi tuskan koventuessa. Huomaan kannustavani itseäni ääneen japaniksi. Outoa puuhaa. Etenkin nousun viimeiset 6 minuuttia olivat vaikeat. Tehot olisi pitänyt nostaa 334 wattiin ja pitää siinä.  Ensimmäistä kertaa eläissäni kokeilin ammattipyöräilija Jens Voigtin tapaa jaksaa eteenpäin eli huutoa jaloille "SHUT UP LEGS". Huuto ei kuitenkaan tuottanut tulosta vaan tuska jatkuu. Vielä pitäisi jatkaa. Ihan en pysty pitämään 334 wattia vaan tehot tippuu 325 pintaan, mutta onneksi pian loppuu myös mäki.  Huhhuh ja vielä on maalisprintti edessä.  Se onneksi ei enää ole niin rankka mutta kaikki on jätetty kyllä baanalle.

Vaikka seitsemäs päivä ja kenties rankin päivä on takana niin huominen toden teolla jännittää. Olosuhteiden pakosta etappi pitää ajaa jo aamulla joten palautumiseen jää aikaa alle 12h.  Huomenna on vuorossa vielä kenties rankin yksittäinen Sufferfestin video: Blender. Etappi sisältää kaikkea mahdollista ja väsyneillä jaloilla  etapista tulee järjettömän vaikea. Etenkin lopussa olevat "pain shakes" maksimi teho spurtit jännittävät paljon. Mutta jos huomisesta selviän niin maali alkaa häämöttämään. Nyt vaan tahdon voimalla eteenpäin.

Tour of Sufferlandria! Viides päivä: Käynti rajan toisella puolla

Aamulla herätys klo 05:20 ja perinteiselle aamu-uinnille. Keho tuntuu todella heikolta ja voimattomalta. Eilinen etappi on ottanut veronsa. Motivaatio uintiin on lähellä nolla tasoa mutta niin vain sinne raahautuu. Onneksi pulahdus kylmään veteen auttaa jokaikinen kerta karistamaan uneliaisuuden ja motin puutteen pois silmistä. Tänään uin kevyesti 2300m joka koostui alkuverrasta ja 34x50m vedoista  (45s. sykli). Missään vaiheessa uinti ei tuntunut hyvältä ja sen loppuvaiheessa vatsanpohjaa alkoi jo hieman kouraisemaan. Tämä ei totisesti lupaa hyvää päivän TOS etappia ajatellen. Hammasta purren kuitenkin sain uinnin jotekin pakettiin 50minuutissa ja seuraavaksi salille hieman nostelemaan painoja. Koko puntti treenin ajan huomasin vatsani kiemurtelevan oudosti. Tässä vaiheessa meinasi jo nousta pieni huoli päivän etapin suorittamisen puolesta. Kotiin päästyäni pistin naamaani ison lautasellisen kaurapuuroa ja onneksi vatsan kouristukset loppuivat siihen. Hetken se kyllä pelästytti.

Pelko päivän etappia kohtaan ei kuitenkaan hävinnyt minnekkään. Tiedossa olisi tuplaetappi joka koostuu Paris-Roubaix kisa-simulaatiosta sekä Tour de Francen yhden etapin simulaatiosta. Tiedossa oli pitkiä yhtäjaksoisia vetoja ja paljon niitä. Nämä kaksi etappia tuli suorittaa peräjälkeen ilman taukoja. Lisäksi pientä ongelmaa aiheutti lämmittelyn täydellinen puuttuminen. Extra shotissa lähdettiin kuin tykin suusta liikkeelle. Ei mitään armoa.

Päivän ensimmäisessä etapissa 40s. selityksen jälkeen lähdettiin paahtamaan Paris-Roubaixin mukula kiville ja legendaarisille nousuille.  Kone ei kerennyt millään käynnistyä kun kierrokset ja tehot piti olla jo kaakossa.  Ihmeellisesti sitä kuitenkin jaksoi alkuun. Sitten 5 minuutin jälkeen alkoi huomaamaan mitä käytännössä tarkoittaa kumulatiivinen rasitus. Miehessä ei ollutkaan löpöä alkuunkaan totutusti. Treeni joka fressinä olisi paha muttei tappava meinasi koitua Hukarin pojan kohtaloksi. 10 minuutin kohdalla alkoi yksikertaisesti mies hiipua kohti punaisen rajan toista puolta. Watit alkoivat tippua 290w:sta 280w, ja sitten 270w kun samalla syke jatkoi nousuaan.  Vielä koetin sinnitellä seuraavan ja seuraavan intervallin. Yritin jaksaa vielä yhden nousun ja yhden mäen huiputuksen. Nyt otettiin miehen henkisestä kantista selvää. Oliko sitä? Pian alkoi minuutti kello onneksi näyttää 0:30. Oli viimeisen spurtin aika. Jotenkin sen vielä jaksoin mutta aikaa ei olisi lepäillä.

Kesto: 23min, Keskisyke: 156, Keskiteho: 273w, TSS (training stress score): 37

Kulman takana odotti paha maineinen WRETCHED. Edelleen kisa simulaatio mutta nyt mentäisiin alkulämmittelyjen jälkeen 35 minuuttia aivan kärsimyksen huippu asteilla. Alkulämmittelyn (4min) aikana sai sentäs hetken levähtää.

Pelko alkoi jo hieman hiipiä sisuksiini kun video pyörähti käyntiin ja valmentaja Grunter VOn Agony ilmoitti tavoitteena olevan etappi voitto. Jokaiseen vastapuoleniskuun oli vastattava ja omia irtiottoja tehtävä. Auts. Niin sitä sitten mentiin. Jo ensimmäisissä vedoissa kävi ilmi, että tästä ei tulisi helppoa. Mutta toisaalta mikään helposti saavutettu asia ei ole saavuttamisen arvoinen, eihän? Joten lisää kipua kehiin. Rikkiä haavoihin ja tulta perusiiksille. Etapin jälkeen kerkiää sohvalla valittamaan vaikka kuinka kauan.

35 minuuttia on pitkä aika väsyneelle miehelle.  Alussa jotenkin vielä pysyi kärjen vauhdissa mutta 25 minuutin kohdalla meinasi jo silmissä alkaa sumenemaan. Suuhun tuli ihana metallinen maku ja nyt todella oli hiipuminen aivan nurkan takana. Nousua 303w:lla oli edessä vielä 2 minuuttia ja kärki tuntui karkaavan. Psyykkisesti juuri keskellä harjoitusta olevat intervallit ovat minulle raskaita. Loppua ei näy ja alun innostus on jo ohitse. Nousua jatkui ja jatkui ja kipu yltyi ja yltyi. Nopeasti haukkasin Powerbarin  kumikarkkeja vettä naamaan. Katse takaisin maahan. Muuta ei pysty kuin sietämään ja tuijottamaan valkoista lattiaa. Kampea pyöritetään edestakaisin ja  ajatukset siirrettävä siihen johonkin onnelaan. Minuutit kuluivat tuskastuttavan hitaasti ja hikilammikko pyörän alla kasvoi jo halkaisijaltaan metrin luokkaan. Aikanaan, mielestäni aivan liian myöhään, tuli viimeinen tasa-maa etapin vuoro. Lopussa jaksaa taas uusin voimin generoida watteja. Viimeinen veto ja maaliin. Kyllä etappivoitto ja King of mountain titteli. Hieno suoritus!

Kesto: 50min, Keskisyke: 154bpm, Keskiteho: 260w, TSS:  70

Nyt on puoliväli tourilla saavutettu mutta niin on myös kumulatiivinen rasituskin noussut uusiin huippuihin. Nyt alkaa oikeasti pelottamaan tulevat etapit, sillä pahimmat neljä ovat vielä jäljellä. Kyllä huomaa, että kisajärjestäjät ovat ottaneet tämänkin huomioon. Jos joskus saisi antaa palauttetta kavereille niin voi morjensta että kehuisin heitä! Loppuun asti joutuu taistelemaan pelkopersuuksissa. Huomenna on vuorossa tiukka: A very dark place. Voin melkein nyt jo tuntea tuon pienen hyvin synkän paikan jonne joutuu itsensä kanssa menemään, jotta huomisesta selviää hengissä edes jotenkin. Tänään on vaimo onneksi luvannut hieroa jalat kuntoon, siis sen mitä niistä tällä hetkellä on enää jäljellä. Nyt palautumisen maksimoimiseksi taidan syödä toisen päivällisen. NJAM. urheilu on ihanaa!