Ontake Super Triathlon 14.8.2014

Hei,

Tätä kilpailuraporttia kirjoittaessa tuli tieto, että vuori jossa tämä kilpailu käytiin on sama vuori joka purkautui Japanissa. Tällä vuorella kuoli yli 20 henkeä tässä purkauksessa. Rauha heidän sielullee.  Tuntuu oudolta kirjoittaa tälläisessä tilanteessa kevyttä kisaraporttia mutta pistän sen kuitenkin tulemaan.

Kilpailun tiedot

Menneen kauden viimeinen ja samalla selvästi rankin kilpailu on viimeon takana. Nyt on hyvä hetki laittaa kisaraportti tulille ja lähteä keskittymään tulevan kauden suunnitteluun.

Ontake Super triathlon on Japanissa Naganon läänissa käytävä "hieman" normaalista triathlonista poikkeava tapahtuma. Ensimmäinen eroavuus on siinä, että uintia ei ole tässä kilpailussa lainkaan, vaan triathlonin muodostaa pyöräily, vuorivaellus ja alamäkijuoksu. Siistiä, eikö? Lähtö ja maali ovat n. 500m korkeudella merenpinnasta mutta välissä käydään pyörähtämässä 3064m korkuisella Ontake-vuorella.

Yllä ontake-vuori

Ensimmäiset 1500m:n korkeuseroa lähdetään kuromaan pyörällä. Tähän nousuun kertyy matkaa noin 16km, joten keskiarvo nousukulma n. 10%. Siitä vaihto vuorikiipeily välineisiin ja kipaistaan puuttuvat 1100m jalan.  Huipulle on matkaa kertyy 5km suuntaansa, eli yhteensä 10km. un huipulla on käyty ja päästy takaisin 2000m korkeuteen on vuorossa viimeinen osuus joka 16km:n alamäki juoksu. Viimeisenä juostaan alaspäin täysin sama reitti kuin alussa pyöräiltiin ylöspäin. Kokonais korkeuseroa tulee siis noin. 5000m. Tämä on itseasiassa Japanin suurin triathlon kilpailussa kavuttava korkeusero joten haasteen vaikeustaso oli ainakin kohdaallaan. Kilpailun haastavuutta lisäsi tiukaksi säädetyt aikarajat. Pyöräilyyn sai maksimissaan käyttää aikaa 2h, vuorivaellukseen 3h ja juoksuun 2h.  Tiukka 7h aikaraja takaisi sen, että huonompi kuntoiset pysyisivät poissa kisasta.

kisan nousukartta

Kisaan valmistautuminen

Muutamaa viikkoa aiemmin olin valitettavasti sairastunut korkeaan kuumeeseen ja flunssaan enkä ollut voinut osallistua heinäkuun lopussa järjestettäviin Akoon olympiamatkan triathloniin. Viikon sairastelun jälkeen juoksin pienen "testi"lenkin ja kuumepalasi korkeana takaisin puoltatoista viikkoa enne itse kilpailua. Kuumeen laskettua tein viimeisen varmistavan suorituksen viisi päivää ennen kilpailua ja nousin 2352m:n korkuiselle Takatsuma vuorelle. Joso tämä ei onnistuisi kunnialla ei kilapiluunkaan olisi mitään asiaa. Kaikki kuitenkin sujui hyvin joten pakkasin laukkuni ja lähdin edellisenä päivänä kisapaikalle Kison kaupunkiin.

Ilmoittautuminen oli jo edellisenä päivänä, joten paikalla oli oltava ajoissa. Kun viimein pääsin autolla kisakylään saakka oli ilmoittautumisen jälkeen välittömästi tiedossa kisareittiin tututuminen. Tartuin tähän mahdollisuuteen ja hyppäsin kyytiin. Bussilla ajoimme mäen päälle ja opas selosti matkan vaikeimpia osuuksia. Viesti pyöräily osuudesta oli kuitenkin selkeä:" Koettakaa vaan jotekin selvitä huipulle". Nousukulma ja rata itsessään oli brutaalin haastava. Jyrkin osuus olisi 28% nousu 500m ajan.  Kun pääsin tourilta pois oli enää vain vuorossa kisanumeron ompeli rintaan ja valmistautumista autossa yöpymiseen. Budjetti oli tässä vaiheessa jo niin kuralla, että autossa yöpyminen oli ainoa vaihtoehto. Hyvin sitä mies pystyy nukkumaan autossakin kun vain itsenä siihen pakottaa. (Eihän siitä nukkumisesta oikeasti mitään tullut).


Kisan alku

Huonosti nukutun yön positiivisena puolena on se, että herääminenkään klo 03:15 ei tuottanut ongelmia. Lähtö olisi klo 06:00 joten  aikaa ei olisi hukattavana. Aamiainen naamaan, pyörä kuntoon ja lämmittely käyntiin. Kun aurinko alkoi valaisemaan niin näkymä ontake-vuorelle oli komea. Ainoa ongelma oli, että tänään todellakin pitäisi myös käydä tuolla korkeuksissa näkyvällä huipulla 7 tunnissa. Tehtävä alkoi vaikuttaa vaikealta.

näkymä lähtöalueelta ontake-vuoren huipulle

Lähtövalmistelut sujuivat jouhevasti ja pian olikin useita kymmeniä ihmisiä lajittelemassa pyöriä lähtöalueelle.Lähtötapahtuisi yhteislähtönä poliisisaattueessa. Ensimmäiset 500m olisi ohituskielto aluetta ja sen jälkeen lähtisi kisa todenteolla käyntiin. Tähän kilpailuun osallistuin ystävältäni lainaamallani maantiepyörällä sillä oli onnistunut telomaan oman Specializen Vengeni muutamaa viikkoa aikaisemmin. Ystäväni pyörä oli kuitenki erinomaisen hyvä, joten kilpailussa onnistumine ei tulisi olemaan varusteista kiinni.Lämpötilaksi lähtöalueelle luvattiin +28c ja huipulle +10c.  

Pian ryhmittäydyin valmiina lähtöön ja niin se pistooli viimein paukahtikin ja jono lähti liikkeelle. Itse lähdin jonon hänniltä etenemään poliisien perässä. Tämä oli kyllä aikas makea fiilis johon voisi vaikkapa tottua. Ajella nyt pyörällä poliisien suojeluksessa. Pian poliisit jättivät kulkueen ja kilpailu sai alkaa. Alkuun nousu oli tasaista 10%:n nousua. Koetin rauhallisesti pitää sykkeen 160bpm:n tienoilla ja rauhoitella itseäni. Jalat tuntuivat kuitenkin toimivan joten pistin jalat liikkeelle hieman tehokkaammin ja ohittelin matkalla kymmeniä kanssa kilpailijoita. Pian alkoi lyhyt alamäki osuus. Tämän alamäen jälkeen olisi tiedossa "loppu" nousu, jossa keskinousukulma olisi 15%luokkaa noin 8km matkan. Lyöttäydyin sopivan vauhtiseen ryhmään ja koetin vain sietää kipua ja poltetta joka tuntui jaloissa. Jokainen ässä mutka tuntui pitkältä ja ylämäet ikuisuuksia tuntuvilta mäiltä. Pysyin kuin pysyinkin tässä ryhmässä seuraavat 8km:a. Syke heitteli 170-180 tienoilla ja sydän sekä keuhkot meinasivat tulla suusta ulos mutta jalat tuntuivat jotenkin sietävän vauhtia joten jatkoin menoa. Sitten nousu jyrkentyi ja jyrkentyi kunnes se huipentui 28% kulmaan. Tässä vaiheessa jouduin sanomaan ryhmälleni "bye bye", syömään kaikki kauniit periaatteni ja kunniani, ja nousta yläs satulasta ja taluttaa pyörääni noin 50m matkan. Tämä kirpaisi kyllä miestä ja pahasti. Pian mäki loivani ja saatoin jälleen kähteä polkemaan mäkeä ylöspäin.  Aika kului hitaasti mutta viimein oli noustavana enää viimeine nousu ja sitten kirmaaminen vaihto alueelle. Aikaa pyöräily osuuteen meni  1h11min ja tämän osuuden sijoitus oli 30/167. Vaihdossa en pitänyt kirettä vaan vaihdoin pyöräily vaatteet ja kengät sekä kävin vessassa. Päälle normaalien juoksuvarusteiden lisäksi puin  Salomoninjuoksurepun jossa oli juomapussi, geelejä, suolapastillejat. Aikaa vaihtoon kului n. 3minuuttia.


Vuorivaellus

Vuorivaellukselle lähdettäessä oli mieli virkeä ja iloinen. Mielestäni olin selvittänyt kisan vaativimman osuuden ja enää olisi vain mentävä rallatellen maaliin. Voi kuinka olinkaan väärässä. Vaellus lähti nousemaan n. 2000m korkeudesta kothi 3064 metrin korkeudessa olevaa huippua. Matkan kokonaisupituus oli 5km suuntaansa. Ensimmäiset 2km olivat yhtä puuporras helvettiä.  Vaikka keli oli aurinkoinen ja kuuma niin jokainen puuporras oli läpimärkä ja liukas edellisten päivien sateista. Jalat kuitenkin toimivat hyvin ja vaikka juoksu askeleita en pystynyt kauhean montaa ottamaan putkeen pystyin ohittamaan monia kilpakumppaneita isoilla askeleillani

Metsä ja portaat jatkuivat ja jatkuivat. Aikaa tuntui kuluvat ikuisuus ennenkuin seuraava juomapiste tuli näkyviin. Tämän jälkeen alkoi maisemakin muuttua radikaalisti.  Metsämaisema alkoi pikkuhiljaa tämän juomapisteen jälkeen muuttua yhä autiommaksi ja autiommaksi..

kunnes jäljellä oli enää pieniä pensaita ja kitukasvuisia puita...

Viimein nousun jatkuttua noin1h:10minuut loppuivat viimeiset puut ja pensaat. Jäljelle jäiv enää karua kiveä ja kalliota. Kasivillisuuden vähennyttyä alkoi voimakas tuuli nousi syömään huipulle aikovien energiaa.  Yhtäaikaa myös lämpötila oli laskenut 10 asteen tienoile.  Vaikka pysyin jatkuvasti liikkeellä niin kylmyys alkoi vaivata miestä. Tähän asti loistavasti toimineet jalatkin alkoivat nyt sanomaan sopimustaan irti. Lähes kahden ja puolen tunnin nousu sessio oli tehnyt etuteisien energiavarastoista selvää ja jalat alkoivat kramppailla uhkaavasti. Matkaa huipulle olisi enää 1,5km. Tätä matkaa ei kuitenkaan taivalleta krampanneiden reisien kanssa, joten etenemisvauhtia oli hidastettava rutkasti.  Venytyksetkään eivät pahemmin parantaneet tilaa mutta välillä oli vain pakko taivuttaa jalkoja. Paniikkitilassa syömäni suolatabletit alkoivat kuitenkin viimein vaikuttaa. 15minuutin hidastelun jälkeen pystyin jälleen kohottamaan tahtiani.  Vauhtia nostaessa alkoi myös huomata ohuen ilman. Olimme jo 2900m korkeudessa meren pinnasta. Hengästymiseen ei vaadittu enää suuria ponnisteluja. Huohottaen jatkoin kuitenkin matkaa kohti huippua.

Huippu lähestyi hitaasti mutta varmasti. Omaksi kummastuksekseni hitaasta vauhdista huolimatta kukaan ei kuitenkaan mennyt minunkaan ohi. Viimeiset 500metriä ennen huippua olivat elämäni kentis tuskaisimmat, portaat. Kyllä, tänne vuooren huipulle oli rakennettu betoni portaat. Kipusin ne mahdollisimman hitaasti mutta tätä rääkkiä jalat eivät enää kestäneet. Molempien jalkojen sekä etu -että taka reidet löivät itsensä lukkoon 10m ennen huippua.

Pienen pysähdyksen ja venyttelyn jälkeen pakottauduin itseni ottamaan puuttuvat 10 askelta ja vaapuin huipulla sijaitsevalle kääntöpaikalle.  Jalat olivat loppu mutta niin oli nousumetritkin. Olin saavuttanut 3067m korkeudessa sijaitsevatn Ontake vuoren huipun. Nyt mitään kiirettä alas ei ollut. Olin käyttänyt aikaa nousuun 1:47minuuttia ja Cut-Off aikaan oli vielä yli tunti. Hetken venyttelyjen jälkeen otin tarvittavat muistokuvat ja koetin samalla väkisin rentouttaa jalkojani. Krampit alkoivat helpottaa pikkuhiljaa ja itse valmistauduin elämäni pisimpään alamäki juoksuun. Juoksuun joka tulisi toteuttaa aivan loppuun palaneilla jaloilla. Mukava haaste.

Paluu huipulta vaihtopisteeseen oli yhtä nautintoa. Ensimmäiset laskeutumis kilometrit olivat yhtä kiveä ja kalliota. Tästä huolimatta pystyin juoksemaan. Nopeasti hyppelin kiveltä kivelle ja matka taittui hyvin nopeasti.  Jalat tuntuivat toimivan hyvin. Vielä 2minuuttia sitten jalat olivat umpi krampissa mutta alaspäin juostaessa noita lihaksia ei vissiin tarvita. Niin helppoa se oli. Ensimmäisten kahden kilometrin aikana ohitin neljähenkeä. Pian alkoivat kuitenkin äärimmäisen märät ja liukkaat puurappuset. VAuhtia oli hidastettava mutta kengät tuntuivat pitävän hyvin jokaisella. Tosin muutaman askeleen päästä kengät olivat jo aivan läpimärät.  Mukava fiilis kuitenkin jatkui ja pian alkoikin jo toinen vaihtopiste häämöttämään. Vuoristo-osuuden alamäessä pystyin ohittamaan 7henkeä eikä kukaan mennyt minun ohitse. Ihan hyvä osuus. Alas tulin 50minuutissa joten tämän osuuden kokonaisajaksi tuli 2:37. Nyt oli aivan voittaja fiilis. Tässä vaiheessa olin jo aivan varma, että 16km alamäki juoksu ei varmasti tuottaisi mitään ongelmia. Tämän suhteen olin jälleen olin aivan väärässä. Maalin kiilto silmissä vaihdon kuitenkin kengät ja jätin repun vaihtoalueelle.

Juoksu-osuus

Juoksussa juostiin alussa pyöräilty osuus toisinpäin. Nyt laskua kertyisi 1500m:ä 16km:n matkalta. alamäkeä olisi tiedossa ja paljon. Juoksu tuntui lähtevän hyvin käyntiin ja jalat ottivat askelia kuin itsestään. Alamäessä tehtävänä tuntui olevan enemmän jarrutelu kuin kiihdytys. Ensimmäiset hetket kellotin tasaisia 4:45minuutin kilometrejä.  Jalat tuntuivat vain hieman väsyneeltä mutta jyrkkä alamäki veti jalkoja hyvällä sykkeellä eteenpäin.  Minun edelläni n. 50metrin päässä juoksi sinipaitainen kaveri lähes samalla vauhdillla kuin minä.  Koska kaikkialla tuntui hyvältä päätin pistää löpöä koneeseen 5km:n kohdalla. 3.2.1 ja vauhtia lisää... mutta mitään ei vain tapahtunut.  Jalat kangertelivat vastaan ja henkisen rypistyksen tuloksena vauhti ei noussut ollenkaan mutta sain kovan pistävän kivun vatsalaukkuni kohdalle.  Ei hyvä ja matkaa oli jäljellä vielä 11km.   6km:n kohdalla tuli vastaan kuitenkin ensimmäinen juomapiste. Nopean tankkauksen jälkeen lähdin sinipaitaisen miehen perään. Etäisyys pysyi jatkuvasti 50m:ssä. Kun koetin nostaa vauhtia alkoi vatsaan pistämään joten en voinut muutakuin juosta samaa tasaista vauhtia eteenpäin. Kilometrit tuntuivat talttuvan hitaasti vaikka kyseessä olikin kaikkien rakastama alamäki. 

10km:n kohdalla alkoivat jalat sanomaan sopimustaan irti. Jatkuva alamäkeen juoksu alkaa syömään etureisiä aivan uudella tavalla. Jokainen askel tuntui kuin ottaisi sen liian jyrkkään alamäkeen. Jaloista meinasi siis loppua jarrunesteet. Tässä vaiheessa vauhti hidastui myös 5:00 pintaan. Sini paitainen kaveri katosi horisonttiin ja joku toinen pyyhälsi nopeasti ohi. Nyt alkoi maali kuitenkin jo hieman häämöttämään mielessä. Vaikka vauhti ei ollutkaan loppumatkasta kaksista ei kukaan mennyt enää ohitse. 

Pian alkoikin jo maalin melu ja tunnelma olemaan aistittavissa. Alamäkeä oli kuitenkin juostavana. Nyt kuitenkin alkoi mieli oemaan virkeämpi ja kisan jälkeiset ruoat melkein suussa aistittavana.

Vielä viimeiset alamäkimetrit kunniakujan läpi. Kuulutuksista päättelin että kovin moni ei ollut vielä tullut maaliin. Tämä väsynyt mies oli maalissa ja ei yhtään liian aikaisin. Juoksu osuuteen meni virallisten aikojen perusteell 1:16 ja se oli 33:ksi nopein juoksuaika. Kokonaissijoitus ajalla 5:07.

Kyllä sitä taas ihmisen hulluus mitattiin tässä kilpailussa. Loppujen lopuksi taskuun jäi viikoksi jalkakipua ja paljon hyvää mieltä.