Ironman Kalmar, Juoksu ja Maali!

Juoksu

Jo ensimmäisestä puolikkaasta askeleesta oli selvää, että loppu matka ei tulisi mitenkään taittumaan helpolla. Olin käyttänyt energiani pyöräilyssä loppuun. Olin kuitenkin erittäin toiveikas juoksun suhteen. Juoksu harjoitukset nimittäin olivat sujuneet erittäin hyvin ja en vain mitenkään kyennyt näkemään huonoa juoksua tulevaksi.  Ironman Kalmarin Marathon osuus juostiin kolmen kierroksen luuppina. Matka juostiin kuvan kauniissa merenranta maisemissa.

Heti vaihtoalueelta päästyäni reitti lähti viemään tien vartta pitkin kohti pohjoista. Ensimmäisellä kilometrillä riitti katsojia ja kannustajia. Tarvitsin todella kannustusta pohkeiden polttaessa jokaisella askeleella.  Askeleet tuottivat kovaa kipua ja poltetta mutta tätä osasinkin odottaa ja olin jopa iloinen siitä. Kipu oli tuttua harjoituksista ja aikaisemmista kilpailuista ja se tapahtui aina pyöräilyn vaihduttua äkisti juoksuun. Tiesin tunteen poistuvan muutaman kilometrin päästä mutta siihen asti tarvitsin kannustusta. Hieman jopa iloitsin kivusta koska tunne oli tuttu ja tavallaan myös turvallinen. Olin vihdoin tutulla alueella. Kaiken tämän päälle sain vielä parhaan mahdollisen kannustuksen kun kilometrin juoksin jälkeen näin vaimoni ja lapseni ensimmäisen kerran koko kisan aikana. Vaihdettuani muutaman sanan ja saatuani aimo kaupalla rohkaisua jatkoin juoksemista. Kipu kuitenkin jatkui mutta siitä välittämättä askeleita oli otettava eteenpäin. Yksi, kaksi, yksi, kaksi. Mieli tyhjäksi ja jalkaa toisen eteen.  Hieman nihkeästi sujuneesta pyöräilystä huolimatta jossain pääkopan perukoilla pesi vielä ajatus 11h alittamisesta. Tämä tietysti tarkoittaisi alle 4h:n marathonia mutta tiesin pystyväni siihen jos vain palaset loksahtaisivat paikalleen. 

Ensimmäiset kilometrit onnistuin juoksemaan täsmälleen tavoite vauhtiani. Taktiikkanani oli juosta huoltopisteiden välit n.5:35min/km tahdilla ja huoltppisteillä pysähtyä nopeasti syömään ja juomaan. Ensimmäiset kaksi kilometriä menivät kivun kanssa taistellessa mutta myös kisafiiliksestä nauttiessa. Juoksussa kun kannustus on paljon kovempaa kuin muissa lajeissa ja se tulee myös selvästi lähemmäksi iholle. Halutessaan sai antaa matkan varrella jatkuvasti kannustajille ylä vitosia. Pian saavuinkin 2km huoltopisteelle. Nopeasti juomaa ja banaania ja matka jatkui. Vaikka juoksussa tuuli ei haitannut etenemistä kovinkaan paljoa teki kisapäivän kuumuus omat tepposensa. Aloin yksinkertaisesti kuivua. Hikeä virtasi vielä mutta huomasin ylikuumenemisen vaaran vaanivan aivan nurkan takana. Onneksi reitti ohjautui seuraavaksi kahdeksi kilometriksi metsän siimekseen jossa polttava aurinko ei paistaisi suoraan kohti. Neljän kilometrin väliaika pisteellä olin saanut jo hieman viilennettyä itseäni ja jaloissa alkoi tuntua erinomaiselta. Tästä se kuulkaas lähtee. Neljän tunnin alitus ei olisi tällä juoksulla mahdottomuus.Wuhuu!

Hurmiossa ja fiiliksissä etenin kohti juoksualueen pohjoisinta kärkeä ja käännyin sieltä kohti etelää. Samassa aloin tuntea epämiellyttävää tunnetta vatsassa. Se tunne kun kaikki alkaa "hölskymään"vatsassa ja pitääkseen nesteet ja ruoat sisällä on vauhtia vain yksinkertaisesti hidastettava. Vauhti hidastui 5:40min/km:stä  6:10min/km:ään. Vaikka jaloissa olisikin ollut virtaa ei vain kyennyt ylläpitämään juoksurytmiä.  6km huoltopisteellä ei vatsa millään meinannut hyväksyä mitään kiinteää tai geeliä. Matka oli vielä pitkä ja energiaa oli saatava. Ilman jonkinlaista lisäravintoa tulisi noutaja tälläisessä kelissä varsin nopeasti. Sitten otinkin käyttöön salaisen aseeni. Nyt nimittäin turvauduin ensimmäistä kertaa CocaColaan. Se pistää kehon liikkeelle. Ongelmana on se, että kun kerran aloittaa nauttimaan Colaa on sitä juotava tasaisesti koko loppukisan ajan. Koetin pistää suuhuni myös jotakin kiinteää mutta ainoa mistä ei tullut pientä yökkimisreaktiota oli sitruunan palaset. Todella pahaa mutta naposteltuani muutaman paloiksi leikatun sitruunan matkani jatkui. 

Kuuden kilometrin jälkeen koko juoksu olikin sitten taistelua vatsan kanssa. Huoltopisteellä otettu juoma ja energia hölskyivät vatsassa seuraavan kilometrin ajan kunnes tunne jälleen tasoittui. Seuraavan kilometrin juoksu kulkikin ihan hyvin mutta jälleen tuleva huoltopiste olikin edellisen toisinto. Vaikka jaloissa olisikin ollut energiaa tehokkaampaan juoksuun en vain pystynyt kovempaan menoon. Tällä erää vatsa asetti rajat. Kokeilin seuraavilla 8km,9km,10km ja 12mk huoltopisteillä kaikkea mahdollista. Toisinaan otin pullaan, sipsiä, suolakurkkua, sitruunaa, ja vieläpä Powerbarin nestemäistä geliä mutta lopputulos oli kaikista sama,  vatsasekaisin ja ensimmäinen kilometri oli juostava rauhallisesti tunnustellen. 10 km kohdalla huomasin ensimmäiset ihmiset oksentamassa tien nurkassa ja jotakuta kannettiin jo baareilla pois. Jos en pitäisi kiinni energian ja nesteen saannista vatsaongelmista huolimatta olisi minullakin samanlainen kohtalo. 

11km kohdalla juuri ennenkuin olin menemässä kaupunkiin tuli kisan kärki heittämällä minun ohitseni. Itse olin ensimmäisellä kierroksella mutta tämä kaveri oli jo lähes maalissa. Ironman Kalmarin hienointa antia oli juoksuosuus kaupungin halki moneen otteeseen. Kaupungilla ihmiset kannustivat hurjasti jokaista kilpailijaa ja tunnelma oli loistava. Koko Kalmari oli kuin yksi iso festari alue. Tämä 4km kaupunkiosuus piristi juoksua aina loistavasti. Visuaalisesti hienoin pätkä oli kaupungin muurin alitus jonka jälkeen seurasi toista kilometriä pitkä maalisuora joka kulki koko kaupungin keskustan halki.

Parasta ja samalla ehkä samalla kauheinta antia oli ohittaa maaliviiva 5 metrin päästä jokaisella kierroksella. Siinä pääsi fiilistelemään voittajien ja maalin päässeiden iloa mutta samalla masensi tieto siitä että itsellä tuohon pisteeseen pääsemiseen menisi vielä paljon aikaa. Keskusta-alueen ylityksen jälkeen alkoi aina seuraava kierros. Tämän merkiksi käteen sai ensimmäisellä kierroksella keltaisen ja toisella kierroksella oranssin nauhan. 

Tuota ensimmäistä keltaista nauhaa vastaanottaessani huomasin olevani hieman jäljessä neljän tunnin tavoitetta ja samalla myös 11h alittamista.  Olin käyttänyt ensimmäiseen 14 kilometriin noin 1h18min ja kiristämisen varaa koneessa ei totisesti ollut liikoja. Kokeilin huoltopisteen jälkeen kuitenkin hieman kiristää vauhtia mutta vatsa reagoi välittömästi tähän yritykseen. Vauhdin kiristäminen ei siis tullut kyseeseen. Miten käy tavoitteen?

Ensimmäinen kierros oli siis takana ja jälleen näin perhettäni. Kyllä se perhe on paras. Kovan kannustuksen ja ilon saattelemana lähdin toiselle kierrokselle. Nyt tiesin suunnilleen mitä olisi reitin puolesta odotettavissa. Reitti oli todella tasainen ja tuuli aiheuttaisi ongelmia vain ranta-alueella. Lämpötila oli edelleen suhteellisen kuuma. Lähdin juoksemaan kuumaa asfalttia pitkin ajatukset kohdistuneen tähän hetkeen.  Mieli pysyi hyvin kurissa enkä lähtenyt kauhistelemaan matkan pituutta vaan pitäydyin hetkessä. Tämä ei tietenkään nopeuttanut juoksuani yhtään mutta teki juoksusta nautinnollisempaa.  Juoksuvauhti pysyi yhä 6:10-6:20min/km tuntumassa mutta huoltopisteellä aikaa alkoi kulua yhä enemmän, joten keskinopeus jatkoi tippumistaan.  Puolimatkan merkki pääsi yllättämään minut sillä olin ollut aivan omissa ajatuksissani. Puoli-marathoni meni aikaan 2:01:23.

Tässä vaiheessa heitin hyvästi kaikille aikatavoitteilleni. Ei vain pystynyt. Nyt tavoitteena olisi vain maaliin pääsy. Tämän päätöksen jälkeen toinen kierros meni kuin unessa. Se oli toisinto ensimmäisen kierroksen jälkipuoliskolta. Juoksen huoltopisteiden välit mutta alkumatkasta aina pahoin voiden. Olin vakaasti päättänyt että ennen 30km kylttiä en kävele matkalla vaikka mikä olisi. Tämä oli minun pyhälupaukseni itselleni ennen kilpailua. Vauhdin jatkaessa hiipumista toisella kierroksella mielessä kävi jopa Run-Walk strategian käyttöönotto mutta mieli ei vain antanut periksi. Kierroksen lopulla näin sitten tutun kisa-asun 27km huoltopisteellä. Herra Italiaano oli nauttimassa Cocacolaa ja koetti selvästi venytellä krampannutta jalkaansa. Pienestä voi ihmisen mieli tulla iloiseksi mutta tämän henkilön näkeminen todella piristi minua. Otin tarvittavat energiat ja jatkoin juoksua hänen kannoillaan. Hän saisi olla nyt minun moottorinani. Näin yhteistuumin astuimme kaupunkikierrokselle. Maalisuoralla maaliin tuli ihmisiä jotka alittivat 10h ajan noin viidellä minuutilla. Hieno suoritus heiltä! Suurempia fiilistelyjä ei vain jaksanut tässä vaiheessa tehdä.  Juoksu jatkui kaupungin kovaa kivetystä vasten ja viimein oli aika saada toinen, tällä kertaa oranssi nauha käteen, kierroksen loppumisen merkiksi. Aah nyt alkaisi viimeinen kierros. 

Vaimoni oli myös tällä 29km huoltopisteellä kannustamassa ja kerroin hänelle, että nähdään  puolentoista tunnin kuluttua maalissa. Tuntui erittäin hyvältä sanoa nuo sanat vaikka 13km matka vaikutti tuossa pisteessä ylitsepääsemättömän pitkältä. Viimeinen kierros on kuitenkin viimeinen kierros. Tässä pisteessä Italiaano jäi minun taakseni kun lähti kävellen liikkeelle huollosta. Voitontunnossa itse jatkoin matkaani varmana aikeenani juosta maaliin saakka.  Juoksuun lähtiessä kuitenkin alkoi jo jaloissa tuntua todella väsyneeltä. Enää ongelmana ei ollut vain vatsa vaan myös jalat olivat sanomassa sopimustaan irti. Vauhti hidastui entisestään. Vielä kuitenkin jaksoin juosta huoltopisteiden välit. Tämä oli kuitenkin maksimaalinen suoritus ja jokaiselle huoltopisteelle pääsy oli suuri helpotus. Nyt saisi hetken levätä mutta vain tuskastuttavan pienen hetken.

Kaikki mentaali energia meni seuraavan kahden kilometrin juoksun miettimiseen. Yhtään ajatusta en pystynyt uhraamaan aikatavoitteille tai maaliin pääsylle.  31km huoltopisteellä paketti pysyi vielä jotenkin kasassa mutta 33km pisteellä jouduin oikeasti taivuttelemaan jalkojani juoksuun. Nyt alkoi se kuuluisa itselleen puhelu. Juttelin mukavia omille jaloilleni huoltopisteellä ja sen jälkeen sovimme yhteistuumin, että olisikohan aika juosta pikkumatka.  Yhteisymmärrys löytyi ja matka jatkui. 35km kohdalla yhteisymmärryksen löytymiseen meni hieman pidempi aika ja päädyin kävelemään 500m huollon jälkeen ennen kuin pystyin ottamaan juoksuaskelia. Nyt aloin olemaan totaalisen loppu. Jäljellä olevat seitsemän kilometriä tuntuivat niin pitkiltä etten enää pystynyt kuvittelemaan sen suorittamista.  37km jälkeen emme enää päässeet jalkojeni kanssa yhteisymmärrykseen ollenkaan ja käveleminen jatkui yli kilometrin huoltopisteen jälkeen. En vain yksinkertaisesti jaksanut. Tässä tuli Hukarin katkeaminen.  Nyt aloin jo kyseenalaistamaan koko lajin mielekkyyttä. Onko tässä oikeasti järkeä? Juuri kun olin mielessäni manailemassa koko elämää italialainen kilpakaverini ohitse juosten. Hän oli jostain saanut energiaa ja juoksu näytti keveältä. Ei voi olla totta! Tuskaisesti otin muutamia juoksuaskeleita ikäänkuin heittääkseni haasteen jaloille: Kaikki tai ei mitään,nyt liikkeelle!  Jalat tuntuivat ainaki liikkuvan eteenpäin. Pääsin hänen peesiinsä. 38km huoltopisteellä pysähdyimme molemmat ja nautimme energiaa kaikissa muodoissa.  Itse jatkoin tasaisesti juoksemista (sipsuttamista) kun taas kaverini käveli välillä muutama minuutin ja vaihtoi sen taas reippaanpaan juoksuun. Vaikka vauhtini oli tasaisempaa hän kuitenkin eteni aivan yhtä nopeasti kuin minä. 39km pisteelle tulimme yhtäaikaa. Aah nyt olin niin lähellä.

Nyt pystyin melken jo aistimaan ja jopa maistamaan maalin. Tunnelma sisälläni muuttui nopeasti. Huoltopisteelle saakka kuului musiikki ja kuulutukset maalialueelta. Pian olisin tuolla. Jatkoin tasaista etenemistäni kohti Kalmarin vanhaa kaupunkia. Jaloissa pakotti yhä tuskaisesti ja vatsa oli tutun sekaisin. Italiaano oli tässä vaiheessa jäänyt jonnekkin. Minne hän katosi? Jostain syystä en häntä kisassa enää nähnyt. Menikö hän huoltopisteellä ohi vain meninkö minä? En tiedä ja en välitä sillä mieli on tuskan seasta vaihtunut kiitolliseksi. Kiitolliseksi Jumalalle ja perheelleni että olin saanut kokea tämänlaisen kilpailun.  Nyt aloitin kaupungissa heittelemään ylävitosia jokaiselle kannatajalle. Matkaa enää kaksi kilometriä. Ihmiset ympärillä hurraavat ja huutavat jotakin... en kuitenkaan saa aivan tarkkaan selvää. Kuulen vain, että Arni.. ja jotakin. Fiilis alkaa olemaan katossa. Ei voi uskoa että kolme kilometriä sitten olin aivan ihmisrauniona tallustamassa keskellä tietä. Nyt olen niin lähellä. Ihmiset jatkavat saman lauseen huutamista. Arni you are.. mitä?  Nyt alitan Kalmarin muurit ja juoksen vielä muutama sata metriä ennenkuin käännyn pääsuoralle. Mitään aikarajaa ei ole alitettavana joten viimeisen kilometrin varaan vain tuuletteluille ja fiilistelyille. Juoksen kuitenkin yhä. Väsymys on vain historiaa. Muistiin palautui kirkkaana ne pyöräilyn kyltit jossa sanottiin: Pain is temporary glory is forever.  Tätäko se on? Maalisuora jatkuu yhä edelleen ja omat tuuletukseni sen kuin yltyvät.  Ympärillä on tuhansia ihmisiä kannustamassa ja joka paikassa huudetaan ja meno on villiä. Viimein olen sinisellä matolla ja edessäni ammottaa isolla sanat FINISH. 

Nyt vaihdan kävelyyn ja imen itseni täyteen tätä tunnelmaa. Harvoin ihminen saa olla kaiken tämän keskiössä. Tuskaa on takana, hikeä on takana mutta palkinto odottaa edessä.  Vaimoni ja lapseni on odottamassa maalisuoralla ja saan molemmilta parhaan mahdollisen palkinnon eli suukon. Tämän jälkeen ei ole mitään muuta tehtävissä kuin ylittää se maali viiva. Maaliviivaa ylittäessä ymmärrän ja kuulen yleisön ja kuuluttajan huudot nyt selkeämmin. ARNI YOU ARE AN IRONMAN. Tätä huikeaa hetkeä varten olen tehnyt töitä. Tämä on sen täyttymys. Kyllä, se on ollut kaikkien niiden aamuheräämisten ja hien ja tuskan väärti. Se on siinä. Arni Hukari numerolla 652 suorittaa Ironman Kalmarin ajassa 11:36:43. Marathonin aikaa menee 4:35:58.

Maalin tullessa tunnelma on mahtava ja toisaalta uupunut. Se on todella siinä. Vuosia kestänyt valmistautuminen ja vielä pidempään elänyt unelma. Se on saavutettu. Enää ei tarvitse liikkua. Kovin kauaa en kerkiä fiilistelemään maalialueella. Pian saan mitalin kaulaani ja minut ohjataan valokuvaukseen. Virallisen kuvan otettuani personal assistenttini kehoittaa  hakemaan omat siviilivaatteet, menemään suihkuun, kylpemään, syömään, juomaan ja hierontaan. Kaikki toimii kuin rasvattu. Ainoastaan suihkua joudun odottamaan hetken. Mikään ei kuitenkaan tässä vaiheessa haittaa minua. Pikku juttuja sen rinnalla mitä olen tänään kokenut. Pizzan, karkin, keiton, alkoholittoman oluen  ja muun hyvä ruoan jälkeen käyn hakemassa itselleni Finisher paidan ja käyn hintaan kuuluvassa 30 minuutin hieronnassa. Kyllä tämän miehen nyt kelpaa. Jäljellä on enää kisassa käytettyje vaihtopussien ja uskollisen polkupyöräni haku vaihtoalueelta, auton pakkaaminen, ajo hotellille ja sitten nukkumaan. Olipas totisesti upea päivä. Urheilu-urani ehdottomia kohokohtia.

ironman Kalmar, pyöräily ja T2

Pyöräily

Heti kun mountline eli pyörällenousuviiva oli saavutettu hyppäsin upeassa kaaressa pyörän päälle. Tätäkin oli harjoitelut:) Tunnelma oli aivan katossa sillä olisihan tiedossa suosikkilajini eli pyöräily. Osuus poljettiin kahtena looppina joista ensimmäinen oli 122km mittainen Öölannin kierros ja toinen 58km pituinen sisämaan lenkki. Reitti olisi erittäin tasainen sillä kisassa korkein kohta oli vain 50metriä merenpinnan yläpuolella. Optimaalisissa olosuhteissa olisi siis mahdollisuus todella kovaan aikaan.

Pyöräily lähti käyntii räväkästi. Ensimmäinen kilometri ajettiin väkijoukon keskellä ja kannustus oli kovaa. Kokeilin lähteä levykiekko miehen perään mutta jo ensimmäisessä käännöksessä hän meni menojaan. Itse koettelin pysytellä myötätuulessa 34km/h vauhdissa. Alkuun olin ajatellut ottaa hieman rauhallisemmin ja koettaa pitää tehot 190W tienoilla. Pian kuitenkin myötätuuli osuus oli poljettu loppuun ja käännyin kohti Öölannin siltaa.  Sillalla noustiin kierroksen korkeimpaan kohtaa eli 50m korkeuteen. Heti sillalle päästyä alkoi olosuhteiden karuus paljastumaan. Kilometrin mittaisella nousuosuudella tuuli jo niin paljon ettei ollut puhettakaan aerotangoilla ajamisesta. Itselläni oli alla Zipp 1080 kiekot joissa takana oli 10m ja edessä 8cm profiili joten tuuli tuntui tarttuvan kunnolla. Koetin kallistaa pyörää voimakkaasti tuulen suuntaan ja rauhoittaa tilannetta mutta ajauduin silti pikkuhiljaa kohti autokaistaa. Pienten korjausliikkeiden ansiosta vaaratilanteilta vältyttiin mutta ajaminen oli varovaista. Sillan lakipisteelle päästyä sivutuuli vain koveni ja kovat puuskat pitivät taatusti mielen virkeänä. Tuuli puhalsi mantereella n. 12m/s joten merellä ehkä pikkuisen kovempaa. Puuskissa tuuli oli 16m/s.  Tuulesta huolimatta sillan päältä lähtevä alamäkiosuus oli mahtava ajettava. Aerotangoille en uskaltanut laskeutua missään vaiheessa mutta nautin sillasta seuraavat kilometrit. Sillalla ajoimme pitkässä kilometrien mittaisessa letkassa, jossa jokainen kyllä säilytti sääntöjen määräämän 10m etäisyyden seuraavaan. Hienoa! Ensimmäinen 10km meni 33,9km/h keskinopeudella. Hyvä alku.

Tästä vasta kuitenkin alkoi kunnon vastatuuli osuus. Käännyttyäni sillalta mantereelle ja kohti 12km:n Färjestadenin huoltopistettä iski vastatuuli kasvoille. Vaikka tehot pysyivat vakiona 190w tietämäillä vauhti tippui yli 5km/h. Samalla huomasin, että sykemittari ei toiminut. No tälläisessa tilanteessa ei kannata pienistä asioista välittää joten lähdin puskemaan vastatuuleen. Samalla käynnistin oman huoltostrategiani eli söin energiaa joko Geelin, patukan tai viinikumien (Kaikki Powerbarin tuotteita) muodossa 20minuutin välein. Nestetta tankkasin juomapullostani jatkuvasti. Tätä olisi tiedossa seuraavat 50km. Färjestadenin juoma-asemalla edessäni oleva letka karkasi minulta ja jäin polkemaan yksin vastatuuleen. Kilometrit kuluivat ja maisemat vaihtuivat mutta yksi pysyi ja se oli kova vastatuuli. 25km kohdalla huomasin kovaa kivistystä molemmissa takareisissä ja vaikka himmasin hieman polkemista ei tunne kadonnut minnekkään. Tätä vaan olisi siis vain siedettävä. Mieli alkoi hieman tummua keskinopeuden jatkaessa tippumistaan. Pian onneksi tuli Mörbylångan kylä ja 31km:n huoltopiste. Tämä muutaman kilometrin pätkä ajettiin kylän läpi jossa oli paljon kannustajia ympärillä. Tämä piristi kummasti mieltä ja sain hetkeksi jopa kiinni edellä ajaneen ryhmän. Tuon kalastaja kylän läpi ajo kenties yksi matkan hienoimmista pätkistä.  Tällä huoltopisteellä otin ensimmäiset energiajuoma täydennykset ja jatkoin nopeasti matkaani

Maisema muuttui hieman seuraavaksi 20km kun tie lähti kulkemaan sisämaan sijasta meren rantaa pitkin. Tämä tarkoitti hienoja maisemia mutta myös voimistuvaa tuulta. Kiinni saamani ryhmä pääsi jölleen karkuun joten jälleen oli tyydyttävä solo ajeluun. Mielessä alkoi nyt jo toistua mantra, "kääntö pisteelle asti jaksaa, sitten helpottaa". Jotenkin olin aivan uupunut jatkuvaan vastatuuleen ja kipeisiin takareisiin.  Pian tie kääntyikin takaisin sisämaan puolella ja reitti alkoi kulkea peltojen halki. Täällä alkoi näkyä jo muutamia puitakin mutta tuulelta ne eivät kauheasti suojanneet.  Vielä oli 10 km matkaa 52km kääntöpisteelle ja mieli oli maassa. Tuntui siltä. että jokainen menee ohitse ja en mitenkää pysy heidän kyydissään. Ei kauhean vahvaa pyöräilyä. Kyllä tuli muutaman kerran kirottua koko pyöräily maan rakoseen. 

Matka kuitenkin taittui vaikkakin hitaasti mutta vihdoin viimein pääsin kääntöpisteellä. Käännöksen jälkeen seurasi jyrkkä ylämäki, joka tuntui suorastaan autuaalta, koska enää ei tuuli puhaltanut vastaisena. Harvin sitä näin nauttii jyrkästä ylämäestä-  Keskinopeus oli pudonnut 30,3km/h:iin mutta mieli alkoi virkistyä nyt kun pahin vastatuuliosuus oli takanapäin.  Takareisissä kiristeli yhä mutta kipu alkoi hieman lieventyä. Kyllä se mielen merkitys on vaan suuri.  Nyt poljettaisiin saaren halki toiselle puolelle sivutuulessa jonka jälkeen odottaisi palkintona 25km myötätuuliosuus.  Saaren poikki poljettaessa maisemat olivat tutun karua. Ei puita, ei suojaa vain tasamaata.

Jo sivutuuli osuudella vauhtini parani huomattavasti ja pystyin ohittelemaan vuorostani muita. haha it is a pay back time! Tässä vaiheessa panin ensimmäistä kertaa merkille Italian paidassa pyöräilevän kaverin jolla oli tismalleen samanlainen pyörä kuin minulla. Painelin hänen ohitseen ja käännyin myötätuuli osuudelle. Kaikki aikaisemmat synkät ajatukset kaikkosivat pois kun matkanopeus nousi 40km/h. Nyt vuorostaan pyöräily oli kenties maailman mahtavin laji. Näin ne mielialat muuttuvat. Huomaamattani olin 74km Hulterstadin huoltopisteellä ja vauhti tuntui mukavalta. Nyt sykemittarikin alkoi toimia ja elämä hymyili. Myötätuuli osuus meni nopeasti fiilistellessä. Isokokoiselle miehelle myötätuuli näyttää sopivan keskimääräistä paremmin kun tällä osuudella ohittelin kanssa kilpailijoita jatkuvasti. Ruoka ja juoma upposi hyvin mutta pikkuisen joutui jo taistelemaan kiinteän ruoan kanssa.

84km kohdalla reitti kääntyi taas sivutuuleen. Nyt oli vuorossa kova sivutuuli ja 4km:n hivuttava nousu. Tämä tuntui hyvinkin rankalta osalta. Nousua tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Sivutuuli oli selvästi voimistunut ja vauhti hidastui. Tosin sama ilmiö oli kaikilla muillakin ja jatkoimme pyöräilyä jonossa. Kukaan ei vaivautunut ohittelemaan kun tuuli teki ajamisesta todella huteraa. Hikisen ja pitkän mäen jälkeen olikin sitten viimein puolimatkan huoltopiste eli 93km Resmossa. Jälleen vauhdista juomaa ja energia patukka matkaan ja kohti huikaisevaa alamäkeä. Huoltopisteet oli toteutettu loistavasti. Alkuun oli tarjolla vettä, energiaa juomaa, isotonic juomaa, sitten tuli kiinteät tuoteet selkeästi nimettynä, gelit, banaanit, energia patukat ja viimeisenä vielä vettä. Kaiken haluamansa sai otettua vauhdista hyvin. Loistavasti toteutettu. Ohessa Resmon huoltopisteelle asti kilometrinopeudet.

Kun vielä mutustelin energiaa meni aikaisemmin ohittamani italiaano viuhahtamalla uudelleen ohitseni. Päätin päästä kaverin matkaan ja pistin polkimet pyörimään. Alamäen jälkeen oli vielä 15km myötätuuli osuus jonka poljimme italiaanon kanssa kahden. Färjestadenin 104km huoltopisteellä pistin vielä yhden vaihteen lisää ja jätin hänet taakseni. Nyt tuntui todella hyvältä:)

Käännyttäessä toiseen kertaan Öölannin sillalle oli koko 122km matkan keskinopeus 32.9km/h. Tämä oli ihan hyvä. Tavoitteena oli nimenomaan 33-34km/h keskari. Nyt vaan sillalle polkemaan. Tuuli oli voimistunut aamuisesta sillä aikaa oli jo kulunut yli 4 tuntia. Sillan ylitys tuntui voimistuneesta tuulesta huolimatta hyvältä. Jaksoin painaa pitkässä ylämäessä hyvin ja en kokenut suurta väsymystä ollenkaan. Edelleenkään alamäessä en uskaltanut mennä aeroasentoon. Tämä kostautui sillä "kisa viholliseni" italiaano pyyhälsi ohitseni alamäessä. Peesin en kuitenkaan uskaltanut mennä vaan jatkoin omaa vauhtiani kohti ensimmäistä kääntöpistettä. Toinen kierros lähtisi käyntiin lähes maalialueen tuntumasta.  Se tarkoitti tietysti loistavaa kisatunnelmaa, musiikkia ja kisakuuluttajan hehkutuksia. Lähestyessäni tätä aluetta oli katujen varsilla tuhansia ihmisiä kannustamassa. Aivan mahtava tunnelma.  Kääntöpaikalla tunsi itsensä Tour de France staraksi kun pääsi liikenne ympyrässä kääntymään ihmismassa kannustaessa. Aikaa oli kulunut 3h43min. Jos siis ajaisin nykyisellä keskinopeudella 32,7km/h saapuisin maaliin tavoiteaikataulussa eli 5h30minuutissa.

Näin siis fiilis toiselle kierrokselle lähdettäessä oli aivan loistava. Käännöksen jälkeen reitti lähti kulkemaan sisämaahan idyllisten maalaismaisemien keskellä. Pyöräilyreitti oli kokonaisuudessaan todella hyvin suunniteltu ja maisemaltaan vaihteleva ja erittäin kaunis. Ei ollut jyrkkiä käännöksiä tai huonokuntoisia teitä.  Ensimmäiset 20km olisi vielä myötätuulta joten ei muuta kuin matkaan. Jalat toimivat ja muutaman kilometrin päästä tavoitin jälleen herran italiasta. Ohitin hänet ja toivoin ettei enää tarvitsisi nähdä häntä. Toisin kävi:) Myötätuuliosuus vaikutti sujuvan hyvin mutta jostakin syystä tuntui ettei kehossa ollut enää paljoa energiaa jäljellä. Ruokakaan ei enää maistunut samalla tavalla vaan 20 minuutin välein piti annokset pakottaa alas kurkusta. Juoma rytmikin oli seonnut. No mielessäni ajattelin että jäljellä on enää 45 kilometriä joten ei tässä mitään hätää. Saavuin nopeasti Läckebyn 141km:n huoltopisteelle jossa jälleen tavarat kyytiin lennosta ja matka jatkui. Nyt aloin huomaamaan sen, että päivästä oli tullut todella kuuma. Lämpötila oli noussut 25c tuntumaan ja pistävä aurinko lämmitti kovasti.  Jotenkin jaksoin vielä kuitenkin painaa poljinta ja kääntöpisteellä 148km kohdalla ja vielä 152km Rocknebyn huoltopisteellä kaikki näytti hyvältä.

Kääntöpisteen jäkleen tuulen vaihtuessa myötätuulesta vastaiseksi iski Hukarilla seinä vastaan. Muutaman kilometrin aikana tapahtui monta asiaa. Vasemman jalkani ulkosyrjää alkoi särkeä oikein mojovasti. Tätä oli tapahtunut aikaisemminkin joten tunnistin tilanteen nopeasti. Hoitona oli ottaa kenkä pois jalasta ja polkea kenkä kiinni polkimessa mutta jalka sen päällä. Tämä ei kauheasti ollut aikaisemmin vaikuttanut vauhtiin mutta samalla  myös energia tasoni putosi radikaalista. En vain yksinkertaisesti jaksanut polkea. Yhdessä näistä muodostui todella huono kombinaatio. Matkaa ei ollut enää paljoa jäljellä mutta tuossa tilassa 25km tuntui järkyttävän pitkältä. Vauhti jatkoi tippumistaan ja itse olin aivan kuin jossain kuplan sisällä tai sumussa. Ei vaan tuntunut miltään. Vauhtia ei ollut, syke ja tehot olivat matalalla ja porukkaa lappasi ohi. Koetin kiskoa ylimääräistä energiaa ja nestettä kehoon mutta ei hyötyä. Olin kokenut asian joka triathlon piireissä kulkee nimellä Bonk, eli totaali sakkaus. Kilometrit matelivat. noi 160km kohdalla meni myös Italiaano ohi viimeisen kerran. Jouduin sanomaan hänelle mielessä hyvästit sillä energiaa takaa-ajoon ei yksinkertaisesti enää ollut. Pyöräilyssä en häntä enää nähnyt. Viimein 15km ennen maalia alkoi tankatut energiat hieman vaikuttamaan ja mieli taisi hieman kirkastua. Pian minut ohitti Sarah (nimet oli kilpailunumerossa) ja poljin hänen perässään viimeiset kilometrit. Lindasdalin 170km huoltopisteelläkään en pysähtynyt vaan geelia nassuun. Pysähtyminen pyöräilyddä ei tullut kysymykseen vaikka olinkin aikasmoinen ihmisraato siinä vaiheessa. Extra energia tuli kuitenkin tarpeeseen.

Edes vaihtoalueen lähestyessä lisääntynyt kannustus ei kauheasti antanut energiaa. Ihmisiä oli oikealla ja vasemmalla. Ajatuksissa pyöri vain se, että tahtoo pois pyörän päältä. En jaksanut vielä tuossa tilanteessa miettiä edessä häämöttävää korkeaa vuorta eli täys marathonia. Viimeiset kilometrit siis menin aivan tahdon voimalla. Keskinopeus tippui viimeisen 30km aikana 32,9km/h:sta 31,7km/h:n. Olin käyttänyt 58 km:n matkaan yli kaksi tuntia. Aikamoinen pudotus siis. T2 lähestyessä muistin tällä kertaa irrottaa jalat kengistä. Pyörän pysäyttäminen onnistui hyvin ja niin oli pyöräily saatu päätökseen. Vihdoinkin. Aikaa meni 5:44:02 joten kyllä oli lopussa paha sakkaaminen. Onneksi pyöräily oli nyt saatu päätökseen.

T2

Niinpä sitten juosten talutin taas pyöräni omalle paikalleen ja jätin sen siihen. Kypärän pidin vielä päässä ja lähdin avojaloin juoksemaan kohti aluetta jossa punaiset juoksu kassit odottivat. Löysinkin oman kassini nopeasti ja kaappasin sen ja juoksin kohti vaihtotelttaa.

 

Toisin kuin T1:ssä teltassa ei ollut paljoakaan väkeä joten löysin oman paikkani siitä helposti. Jälleen heitin koko pussin sisällön lattialle ja riisuuduin kokonaan. Nyt vaihdoin sekä paidan että housut. Pyöräily vaatteet sekä kypärän heitin punaiseen pussiin ja vaihdoin päälle triathlon asun, sekä aurinkovisiirin. Rauhassa asetin myös kengät jalkaani ja hörppäsin lasillisen vettä. Hetken rauhoitin mieltäni ja lähdin juoksemaan kohti teltan suuta. Jotenkin mieltä alkoi jo helpottaa, sillä kaksi osiota oli takana ja yksi edessä. Tämä yksi oli tosin 42,2km mittainen täysmarathoni. Jätin juoksusäkkini sille varatulle alueelle ja säntäsin juoksemaan. Tästä se lähtee, kohta olen jo maalissa!

Ironman Kalmar, uinti+T1

UINTI

Tunnelma vedessä oli aivan mahtava. Musiikki pauhasi rannalla ja kuuluttaja hehkutti tilannetta Amerikkalaisin ylisanoin. Rannalle oli änkeytynyt tuhansia katsojia ja olo oli kuin urheilija tähdellä. Kaksi tuhatta kilpailijaa olivat ryhmittyneet yhteislähtöä varten. Menimme omien aikatavoitteiden mukaisiin ryhmiin veteen. Tässä vaiheessa nappasin viimeisen energiageelin ennen lähtöä. Kropassa tuntui erittäin hyvältä ja toivoin jo pääseväni matkaan. Alla hieman tunnelmaa ennen lähtöä ja muutama pätkä myös itse uinnista. Videon avulla pääsee selvästi paremmin tunnelmaan.

Vesi oli matalaa ja lähtöalueella jalat ylettyivät helposti pohjaan. Odottaminen ei siis rasittanut vielä kehoa. Sijoittautumine tapahtui siten, että eturiviin tuli järjestäjiä jotka pitivät ylhäällä kylttejä joissa luki kyseisen ryhmän aikatavoitteet. Ensimmäinen ryhmä oli 55min. toinen 1:05, kolmas 1:15 jne. Tänä vuonna uinti oli hieman ylimittainen eli virallisesti 3,96km joten valitsin 1:05 ryhmän, joka harjoitusten perusteella vastaisi aikaani.  Otin ryhmän keskivaiheilta oman paikkani ja valmistauduin odottamaan. Edellämme 50metrin päässä oli Pro ryhmä joka starttasi 06:55 matkaan hurjien kannustusten saattelemana. Samalla kun katsoin sinilakkisten ammattilaisten häviävän nopeasti horisonttiin alkoi oma jännistyskerroin nousta nopeasti. Pian olisi oma lähtö. Juuri ne viimeiset minuutit ennen lähtöä ovat kaikkein jännittävimmät ja samalla tuskaisimmat. Tekisi vaan mieli niin paljon lähteä matkaan.  Rannalta kuului jatkuvaa melua kunnes se vaimeni hetkeksi. 3 minuuttia ennen alku oli vuorossa papin siunaus kilpailulle. Hehe jotain hyötyä siitä amerikkalaisesta tyylistä. Kaikki ainakin siunataan. Siunaus nyt oli niin ja näin kun sana Jumala mainittiin kerran ja Jeesusta ei kertaakaan. Viimeiset siunaukset toivotettiin sitten sanoin: "may the force be with you!"... että sillain.

Lähtösiunauksen jälkeen on starttiin aikaa enää minuutti ja alue hiljenee täysin. Aika tuntuu kuluvan 

hitaasti, se matelee. Minuutti vaikuttaa ikuisuudelta. Edessämme oleva naru joka estää etenemisen ei nouse, lähtöä ei kuulu. Vain oma sydämen syke täyttää mielen. Kehoon alkaa virrata yhä enemmän adrenaliinia.  Jokainen ottaa vaistomaisesti pieniä askelia eteenpäin, aivan kuin metrin varaslähtö vaikuttaisi loppuaikaan. Sitten se kauan odotettu tykin pamaus kajahtaa tasan klo 07:00 takaviistosta ilmoille, nyt on Ironmanin aika! Seuraavan kerran pysähdytään sitten illalla. Tyyni uima-alue muuttuu hetkessä vaahtoavaksi ja kuohuvaksi mereksi. Alueella vilisee käsiä ja jalkoja. Odotusten vastaisesti joudun kävelemään lähtönarun alitse muutaman metrin ja vasta sen jälkeen pääsen uimaan. Lähtiessä huomaan sijoittautuneeni hieman liian taakse sillä joudun uimaan useiden uimareiden "ylitse" ja puikkelehtimaan hitaampien välistä.  Uinti suoritetaan kahden kierroksen luuppinan jonka jälkeen uidaan vielä kanaaliin ja vaihtoalueelle noin 800 metrin matka.

Matka ensimmäiselle kääntöpaikalle eli keltaiselle poijulle on noin 400m joten sen aikana uimareiden rivit harvenevat varmasti sen verran, että suurta ruuhkaa ei pitäisi enää olla käännöksen jälkeen. Koetan löytää omaa rytmiäni mutta jatkuvasti joku tulee eteen tai ui päälle. Vältyn kuitenkin pahemmilta iskuilta. Tätä se on, triathlon uinti on aivan eri laji kuin yksinuinti. Muutaman kerran joku nappasee jalasta kiinni jolloin rytmi katoaa täysin. Heti perään joku ui eteen joten suuntaa on vaihdettava. Oma linja suuntautuu hieman liiaksi vasemmalle mutta eksymisen vaaraa ei todella ole. Suunnistus tuntuu sujuvan hyvin torstaina etsimieni maamerkkien ansiosta. Lähdöstä 400m menee adrenaliini ryöpyssä ja pienen taistelun merkeissä. Ajankulua ei huomaa ollenkaa. Ensimmäiselle kääntöpaikalle tulen liian vasemmalta ja kierrän poijun hieman ulkokehältä. Edessä kuitenkin näyttäisi olevan tilaa myös lähempänä poijuja jolloin matka lyhenisi jonkin verran. Lähden hakemaan sisälinjaa ja samalla koetan katseellani löytää hyvää peesiä. Muutaman törmäyksen ja yliajon jälkeen löydän paikkani optimaaliselta linjalta. Peesiä löytyy vaikka kuinka paljon sillä edessäni kaikki tuntuvat etenevän samanvauhtisessa letkassa.  Samalla kuitenkin huomaan, että etelästä puhaltava kova tuuli on nostanut aallokon joka alkaa todenteolla tuntua nyt. Aallot nostavat minut ylös ja sitten saa uida pikkumatkan "alamäkeen". Hengittämisen kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana ettei päätä nostaessa vedä keuhkoja täyteen vettä.  Rivit alkavat harveta juuri aaltojen ansiosta. Ne jotka osaavat uida aallokossa etenevät hyvin ja toisilla näyttää olevan vaikeuksia. Itsellä uinti sujuu. Tasaisella ja rennolla vedolla etenen poijulta poijulle. Välillä ohitan muutaman kanssa kilpailijan ja toisinaan joku pyyhältää minun ohitse. Hyvin tasapäistä uintia. Huomaamattani olen jo seuraavalla kääntöpisteellä takana 800m.

Käännöksen jälkeen on enää muutama satametriä satama-alueelle jossa merenkäynti olisi selvästi rauhallisempaa. Tässä vaiheessa löydän oikein hyvän peesinkin. Koettelen pysytellä hänen jalkopäässään ja olla kutittelematta hänen jalkapohjiaan liiaksi. Uinnin rytmi alkaa vakiintua yhä enemmän. Käsissä tuntuu todella hyvältä ja energia reservejä on jäljellä runsaasti. Pian pääsenkin kääntymään satama-alueelle joka on koko uinnin kohokohtia. Saan uida tuhansien katsojien keskellä. Tämä antaa lisävoimia minulle mutta näyttää antavan pontaa myös kaikille muille. Vauhti kiihtyy katsojien ja musiikin lähestyessä ja samalla kun uimme katsojien täyttämän sillan alitse on vauhti jo aikas hurjaa. Kaikilla on kova näyttämisen tarve. Niin siis myös minullakin:). Silta-alue on sen verran kapea, että uimarit pakkautuvat rintarinnan. Taistelua paikoista ilmenee. Joku vetää minua jalasta ja toinen potkaisee päähän. Kevyttä kauraa kuitenkin. Mitään vahinkoa ei onneksi tapahdu. Sillan alituksen jälkeen seuraa neljäs kääntöpaikka ja olen jälleen lähtösuoralla.  

Radan vasenpaan reunaan on asetettu punainen muovieste ettei kukaan ui kivikolle. Aallot kuitenkin ajavat minut vasten tuota muovia ja tämä vaikeuttaa uintia hieman. Koetan vaihtaa suuntaa mutta tuntuu että en mitenkään pääse irti muovista.Aallot lyövät sivusta ja painavat minua yhätiukemmin laitaan. Onneksi suoja kuitenkin loppuu pian ja pääsen vapaasti jälleen uimaan. Tähän pisteessä on uitu 1500metriä ja jäljellä on n.2500m.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä uimareiden letka on harventunut selvästi ja yhden jonon sijasta ovat uimarit ryhmittäytyneet ryhmiin. Itse uin noin 10 hengen porukassa. Pyrin ottamaan hyvän peesin ja nauttimaan uinnista.   Ryhmä ui sopivalla nopeudella ja itselläni ei ole mitään ongelmia pysyä kyydissä. Pystyn hengittämään 5 vedon välein vaihtaen hengityspuolta jatkuvasti. Tähystän suuntaani joka kahdeksannella vedolla. Keskityn koko käden vetoon ja koetan olla ajattelematta muuta. Uinti todella tuntuu helpolta. Tämä toimii. Pian olemme ryhmän kanssa jälleen ensimmäisellä kääntöpisteellä ja käännymme kohti vasta aallokkoa. Nyt väkeä on niin vähän matkassa että mitään ruuhkaa ei enään synny poijuilla kuten tapahtui ensimmäisellä kierroksella. Edelleen aallot tuntuvat sopivan minulle hyvin ja harkitsen lähteväni ottamaan 30m päässä olevaa ryhmää kiinni. Niinpä siirryn kärkeen ja pistän kädet laulamaan. Hieman enemmän vetoon voimaa ja vähän potkuja mukaan. Saavutan edessä olevaa ryhmää mutta koko 10 hengen ryhmä seuraa perässä. Vedän letkaa koko vasta-aallokon ja kääntöpisteellä olemme saavuttaneet edellä olevan ryhmän. Pieni tahdin tiivistäminen ei kuitenkaan tunnu pahalta  ollenkaan. Käännymme nyt isona ryhmänä satama-alueelle viimeisen kerran ja jälleen alkaa vauhti kiihtyä.  Kannustukset lisäävät fiilistä ja sillan ali uidessa noin 3200m kohdalla kuulen kisakuulutuksista, että aikaa uintiin on nyt mennyt 53minuuttia. Koetan nopeasti laskea, että jos uin samaa tahtia viimeiset 800metriä niin olen 1:05-1:10 välissä. Aivan aikataulussa. Mahtavaa. 

Pian koittaakin sitten käännös kohti kanaalia. Matkaa ei ole enää paljon joten koetan kiihdyttää entuudestaan vauhtiani. Enää ei haittaa vaikka hieman käsissä alkaisikin painaa. Yllättäen ryhmän muut uimarit eivät kuitenkaa seuraa minua vaan lähestyessä siltaa uin aivan yksin. Käsissä ei tunnu miltään pahalta mutta maalin lähestyessä virtsarakkoa alkaa kummasti painaa.  Mietin hetken pidättelemistä vielä 10 minuuttia jolloin voisin rauhassa käydä vaihdossa vessassa mutta adrenaliinista ja endorfiinista sekaisin oleva pää sanoo jotain aivan toista: "Anna Arni mennä vaan! Jos tyhjennät rakkosi tässä vauhdista niin säästät ainakin 30s vaihdossa." Niinpä suostun omien aivojeni komentoihin ja annan palaa yhä uintia jatkaen. Oli yllättävän vaikeata hallita kaikkai kehon osia saman aikaisesti. Hehe ei kenties paras ratkaisu mutta kyllä  se hetkeksi lämmitti märkäpukua ja silloin se tuntui "voittajan" ratkaisulta.  Nopeasti vesi kuitenkin huuteli "lämmön" pois ja maali lähetyi lähestymistään.  Matkaa oli enää 300 metriä ja nousualusta alkaa häämöttämään heti sillan alituksen jälkeen. 

Kun nousualustalle oli matkaa enää kymmenen metriä alkoi tila ruuhkautua ja uiminen kävi vaikeaksi. Pian sain kuitenkin omat jalkanikin turvallisesti maankamaralle ja lähdin nousemaan ramppia pitkin ylös. Ramppi oli hiukan jyrkkä muttei hankaloittanut nousua ollenkaan. 

Rampilta noustessa vilkaisin kelloa ja se näytti 1:07:42. Aivan loistava aika. Uinti oli todella sujunut odotusten mukaisesti. Mieli oli korkealla ja kropassa ei ollut merkkiäkään väsymyksestä. Loistavaa.  Juostessa ramppia ylös riisuin märkäpuvun yläosan auki ja juoksin eteenpäin. Paikalla oli avustajia tarjoamassa juomaa. Nappasin vesimukin ja jatkoin juoksuani kohti vaihtoaluetta pysähtymättä edes suihkuun. Vaihdossa en ajatellut kiirehtiä mutta turha sitä oli hukata aikaa jonnin joutaviin

T1

Noustuani vedestä ja ylitettyäni tien tulin vaihtoalueelle jossa odottivat minun pyöräily varusteeni. Seurasin Men kylttejä singahdin kohti sinistä vaihtopussiani numero 652.

Pian vaihtopussini löytyikin ilman ongelmia ja pussi toisessa kädessä ja uimalasit toisessa kädessä juoksin sisään vaihtotelttaan. Teltassa oli sen verran tungosta, että jouduin etsimään vapaata istumapaikkaa hetken. Pian paikka aukeni ja levitin lävittömästi pussin sisällön maahan. Samalla kiskoin märkäpuvun päältäni ja sulloin sen pussiin muiden uimavarusteiden kanssa. Seuraavaksi koetin laittaa pyöräilypaitaa päälle mutta takataskussa olleet energiapatukat tipahtivat maahan. No paita ensin päälle ja patukat takaisin taskuun. Pyöräilyhousut minulla olikin jo päällä uinnissa joten ihan alasti ei tarvinnut sentään olla. Lisäksi laiton sukat ja kengät jalkaan sekä pistin kilpailunumerovyön selkäpuolelleni. Enää ei puuttunut kuin aurinkolasit. Nopeasti heitin ne päälleni ja lähdin juoksemaan ulos teltasta kohti pyörääni.

 Pyöräni oli vaihtoalueen aivan toisessa päädyssä joten juostavaa pyöräilykengillä kertyi noin 50 metriä. Pian huomasinkin numeroa 652 osoittavan rivin ja hyökkäsin kohti Canyoniani. Pyörä löytyi ilman mitään ongelmia ja kaikki oli paikoillaan.

Kaikki olisi valmista seuraavaa etappia ajatellen. Otin pyörän pois telineestä ja lähdin juosten taluttamaan pyörääni BIKE OUT kylttien osoittamaan suuntaan.  Rinnalle lähti juoksemaan muutama muu kaveri. Toisella oli jopa umpinainen takakiekko. Häneltä voisi saada hyvän peesiavun ainakin alkuun.

Pian olinkin linjalla josta saisi luvan nousta pyörän selkään.  Aikaa vaihtoon meni 5:12. Ei nopein mahdollinen vaihto mutta ihan OK.  Nyt oli takana ensimmäinen osio joka onnistui odotusten mukaisesti. Katsotaan mitä kisan pisin osio eli pyöräily toisi tullessaan. Vaikeaa se tulisi olemaan sillä jo vaihtoalueella tuuli ujelsi todella voimakkaasti.  Nyt otettaisiin miehestä todella mittaa toden teolla. Helppo osuus oli takana ja matka jatkuu kohti haasteellisempia maastoja.

Ironman Kalmar Pre-race

Nyt kun kahden viikon Ironman -kisakrapula on podettu on paluu harjoittelun ja bloggauksen pariin. Lähdetään siis purkamaan lyhyen urani hienointa urheilutapahtumaa eli Ironman Kalmaria. Tuttuun tapaan kisaraportti tulee olemaan sopivan tarkasti kirjoitettuna ja neljään osaan jaettuna. Koetan kirjoittaa nämä kaikki peräkkäisinä päivinä. Ei sitten muutakuin matkaan VAMOS!

Matkaan lähtö tiistaina

Niin se kesä sujahti nopeasti ja pian olikin jo tiistai elokuun 13. päivä eli matkaan lähdön hetki. Ryttylästä lähdimme matkaan koko perheen voimin kohti Etelä-Ruotsia  iltapäivänä. Tiistaina oli vielä normaali koulupäivä jonka jälkeen pakkasimme auton. Mitään ei saanut unohtua. Edellisenä päivänä olinkin pakannut kaikki kisavarusteeni valmiiksi autoon ja tarkistanut ja vielä kerran tarkistuttanut ne moneen kertaan.  Ainakin tarvittavat kisavarusteet olisivat siis mukana, sillä tavarat olivat selvittäneen vaimon lähtötarkastuksen:) Pyöräni olin huoltanut viimeisen päälle ja vaihtanut jopa uudet Continental Competition Tubular renkaat. Lisäksi keskiössä surrasi POwer2max Wattimittari. Muuten Canyonin varustus oli tismalleen sama kuin Joroisilla. Juoksussa ja uinnissa mukana oli vain vanhat hyväksi havaitut vermeet. Omat kisavarusteenihan olivat loppujen lopuksi häviävän pieni osa kaikesta matkavarustuksestamme. Kaikki mahtui kuitenkin loistavasti auton peräkonttiin. Siis pyörä+vaunut+omat varusteet+matkasänky+vauvan varusteet+vaimon varusteet. Kyllä se 3d AutoTetris matkoille lähdettäessä on vaan huippua. Perhe matkailun ihanuutta.

Ei muutakuin auto täyteen ja kohti Helsingin satamaa. Laiva lähti satamasta klo 17:30 ja saapuisi Tukholmaan klo 10:00. Laiva matka sujui mukavasti ja leppoisasti. Lapsemmekin tuntui tykkäävän laivan keinunnasta ja meiningistä. Lisäksi uusi kantolaite Manduca tuntui olevan kovassa suosiossa. Hyvät lähtökohdat reissulle. Tästä tulisi hänen ensimmäinen ulkomaan reissunsa. Toivottavasti matkalla olisi yhtä iloinen päätös kuin oli sen alku.

Keskiviikko

Aamu alkoi juhlavasti laivan aamupala buffetissa. Kisoihin oli vielä aikaa neljä päivää joten varsinaiseen tankkaukseen ei ollut tarvetta mutta tuli syötyä kuitenkin reippaasti. Kyllä se oma tahto on heikko ruoan kutsun äärellä. Energiaa tuli kuitenkin runsaasti autossa istumista varten. Olisihan tiedossa pitkä päivä auton päällä. Tarkoituksena oli ajaa yhtä soittoa Tukholmasta Kalmariin n. 550km.



Matka sujuikin oikein mukavasti. Pysähdyimme kerran syömään mutta muuten ajelimme mahdollisimman nopeasti Kalmariin. Pian alkoikin Kalmarin kyltit häämöttämään ja ennenkuin huomasimmekaan olimme ylitämässä siltaa kohti Öölantia jossa meidän hotellimme STF Stora frögården sijaitsi. Paikanpäälle saavuimme klo 16. Paikka oli keski-ikäinen pariskunnan ylläpitämä majatalo jossa vallitsi erinomainen tunnelma.  Se oli rauhallinen ja sijaitsi meren rannalla varsin idyllisellä alueella. Pakko sanoa että valintakriteerimme oli kuitenkin se, että se oli myös erittäin edullinen. Lisäksi paikanpäällä oli myös toistakymmentä triathleettia joten aika yöpaikassakaan ei todellakaan käynyt pitkäksi. Oli mahtavaa päästä fiilistelemään kisaa jo ensimmäisenä päivänä.

Matkaa majapaikastamme Kalmariin kertyi n. 20minuuttia autolla suuntaansa.  Tämä ei haitannut menoa ollenkaan.  Suosittelen lämpimästi tätä hotellia Ironman kisaajille jatkossa! Kirjauduttuamme lähdimme tutustumaan Kalmarin kaupunkiin. Valitettavasti samaan aikaa oli menossa myös Kalmar Minitriathlon jonka vuoksi puolet kaduista oli suljettuna. Kiertolenkkien ja pienen turhautumisen jälkeen päädyimme viimein keskustaan. Nyt pääsin viimein ottamaan ensikosketuksen Ironman tapahtumaan kun astelimme vanhaan kaupunkiin. Ironman tapahtuma oli isosti esillä joka puolella. Mistään ei voinut erehtyä mitä olisi kaupungissa tapahtumassa 3 päivän päästä. Tunnelma kuitenkin pompsahti kattoon kun astelimme Ironman Expo-alueelle. Paikalla oli vaikka minkälaista kauppaa tarjolla. Lisäksi tietysti musiikki soi ja päällä oli huikea hehkutus.HUIKEAA. Tästä se lähtisi viimein käyntiin. IRONMAAAAN.

Niin se hulluus pääsi valloilleen jo ensimmäisenä päivänä. Matkaan taisi tarttua yksi paita minulle ja jotakin muuta sälää. Ilta meni tutustuessa kaupunkiin ja totutellessa kisa tunnelmaan. Tästä olisi tulossa hieno viikko. Illan päätteeksi menin vielä 20minuutin lenkille ja sitten nukkumaan.

Torstai

Aamulla oli aikainen herätys sillä kisajärjestäjien toimesta oli olemassa vain yksi virallinen tutustumis uinti kisareittiin ja se oli torstaina aamuna klo 07:00. Herätys siis kuudelta ja matkaan. klo 07 olin mukavasti noin sadan muun ihmisen kanssa uimassa aamuisessa meressä katselemassa auringon nousua. Kai sitä hulluminkin voisi aamunsa aloittaa. Vesi oli noin 18 astetta ja keli tyyni. Harjoituksen tarkoituksena oli tutustua reittiin ja löytää omat maamerkit suunnistukseen. Uinti olikin sitten 40 minuutissa ohi ja tuntuma oli loistava. Menestyminen kisassa ei tulisi olemaan uinnista kiiinni.

Palattuani hotellille ja syötyämme yhdessä hienon hotellin tarjoaman aamupalan, lähdimme perheenä tutustumaan Öölannin 122km pyöräreittiin autolla.  Reitti oli todella tasainen mutta myös erittäin altis tuulelle. Jos kisapäivänä tuulisi kunnolla ei saarella olisi paljoakaan suojaa kun puustoa ei paljoa ollut havaittavissa.  Puoleen päivään mennessä oli reittikierretty ja jäimme syömään Färjestadin mahtavaan pieneen satama ravintolaan. Nyt saisi jo kiskoa kunnolla ruokaa koska tankkaus oli käynnissä. Ruoka oli totisesti hyvää.

Iltapäivällä olikin sitten tiedossa viikon siihen astinen kohokohta kun kävin ilmoittautumassa mukaan Ironman kisaan. Ei muutakuin takaisin Expo-alueella olevaan Registration telttaan.

Ilmoittautuminen toimi erinomaisesti niin kuin kaikki muukin järjestely kisoissa. Ensimmäisellä pisteellä  toimitsijat tarkastivat henkilöllisyytesi ja ohjasivat kädestä pitäen seuraavalle pisteelle jossa käteen laitettiin keltainen kisaranneke, joka oli pääsylippu kaikkeen viikonlopun aikana.  Sieltä minut sitten ohjattiin kohti viimeistä pistettä jossa minulle luovutettiin kisajärjestäen puolesta, väreillä koodatut vaihtopussit, kirjekuoren joka sisälsi numerotarrat, kilpailunumeron jossa oli oma etunimi, uimalakin, ja kaupanpäälle vielä hieno Ironman Repun. COOL.

Nyt olin siis viimeinkin virallisesti kilpailija Ironman Kalmarissa. Enää olisi vain yksi askel eli maaliin pääsy:) Melkin siis jo Ironman:) Kisakirjekuorta tarkastellessa en kuitenkaan huomannut siellä ajanottochippiä. Kysyin asiaa järjestäjiltä ja he ilmoittivat että chippi saadaan polkupyörää luovutettaessa. OK!

Ilta jatkui miellyttävissä merkeissä, sillä torstai illaksi oli suunniteltu kisajärjestäjien toimesta pakollinen Pre-race info + Pastaparty. Ostin vaimollenikin lipun pippaloihin ja nautimme yhdessä mahtavasta illasta. Lipun hinta 21euroa tosin hieman hirivitytti mutta yhdessä on aina mukavampaa. Tapahtuma järjestettiin tennishallissa jonne oli änkeytynyt 2500 ihmistä. Tunnelma oli katossa.

Halli oli täynnä kilpailijoita ja vasta tässä vaiheessa alkoi tuntumaan pientä positiivista jännistystä. Pian olisi todella kilpailu edessä. Iltatäyttyi ruoasta, kisa-infosta, musiikista ja hauskanpidosta. Noin kahdessa ja puolessa tunnissa oli kekkerit osaltamme ohi ja jälkeen palasimme hotellille ja eikun nukkumaan pienen verryttelyn jälkeen.

Perjantai (kisaa edeltävä päivä)

Kisapäivää edeltävä aamuaukeni aurinkoisena ja tyynenä. Toiveet tyynestä kisasäästä nousivat nopeasti mutta säätiedotus näytti kisapäiväksi edelleen kovaa etelänpuoleista tuulta 10-14m/s ja sadekuurojen mahdollisuutta. Lämpötilaksi luvattiin optimaalista 20 astetta. Jos vain tuuli hellittäisi olisi olosuhteet ihanteelliset. Huomenna tietäisin kuitenkin selkeästi paremmin. Aamun ruokailujen ja perhelenkkien jälkeen oli vuorossa viimeinen varustetarkastus ja viimeistely pyöräily. Tarkoituksenani olisi vielä puolelta päivin käydä luovuttamassa pyörä ja varusteet kisapaikalle. Ajoin kisareitin Öölannin osuutta noin tunnin matkan ja totuttelin pieneen sivutuuleen. Polkupyörän viimeistely ajosujui mielestäni ihan hyvin vaikka missään vaiheessa pyöräily ei tuntunut varsinaisen kevyeltä ja lennokkaalta. Tekniikka kuitenkin pelasi hyvin.

Pyörän tarkitettuani oli vuorossa vaihtopussien pakkaus. Siniseen BIKE pussiin laitoin tavarat joita ajattelin tarvitsevani T1 eli uinti-pyöräily vaihdossa. Tässä tavaraa oli paljon: Pyöräilykengät, sukat, kypärä jossa numero tarrat, aurunkolasit,  pyöräilypaita, kilpailu numero, energiaa paljon, pyyhe, valkovaseliinia.

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa T2 eli pyöräily-juoksu pussin pakkaaminen. Taktiikkanani oli maksimoida pyöräilyn mukavuus joten olin päättänyt pistää paksut pyöräilyshortsit jo uintiin märkäpuvun alle ja pyöräilyvaihdossa sitten heittää pyöräiypaita päälleni. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että juoksuvaihdossa vaihettaisiin päälle koko triathlonasu. Asun lisäksi vaihtopussiin meni juoksukengät, sukat, aurinkolippa sekä vaseliinia. 

 Viimeinen Street Wear -pussia en pakannut sillä tähän pussiin menevät ne varusteet joita haluan pistää päälleni maaliin tullessa. Se luovutetaan vasta kisapäivän aamuna juuri ennen uinti lähtöä.

Kun varuste pussit oli pakattu ja autolastattu lähdimme kohti Bike check in -aluetta. Matkalla poikkesin nopeasti kuitenkin säädättämässä etuvaihtajani kuntoon Expoalueella. Huolto maksoi vain 100Kr ja halusin tehdä sen varmuuden vuoksi. Pyörä huollettiin nopeasti ja pian se olikin valmis.

Sitten kohti tavaroiden luovutusta. Kaikki luovutuspisteet olivat lähellä toisiaan ja opastus oli ensiluokkaista. Eksymisen vaaraa ei yksinkertaisesti ollut. Kuljin kypäräpäässä ja kaikki tavarat mukana kapeaa käytävää pitkin ensimmäiselle tarkistuspisteelle missä toimihenkilö tarkisti jarrujeni toimivuuden ja kypärän kunnon. Tämän jälkeen minut ohjattiin istumaan tuoliin missä minusta otettiin kuva pyörän kanssa. Kuulemma varotoimenpide, ettei kalliit pyörät ajaudu väärille omistajille. 

Valokuvauksen jälkeen olikin sitten keltaisten pyörän suojusten haku ja pyörän paikalleen laitto. Numeroni 652 löytyi helposti ja pian olikin pyörä paikoillaan. Pyörään jätin energiaa ja juomapullot. Täyttäisin ne vasta kisa-aamulla.

Pyörän luovuttamisen jälkeen olikin sitten varustepussien luovutus. Systeemi oli varsin helppo. Vein sinisen pussin siniselle alueelle ja punaisen pussin punaiselle alueelle. Paikkani oli numeroitu joten jätin pussini siihen.  Idiootti varmaa toimintaa. Kyllä huomaa, että kyseessä on amerikkalainen brändi. Vedin nyörit tiukasti kiinni ja pienten rukousten saattelemana jätin ne huomisen armoille. Nyt olisi kaikki valmista. 

Jätettyäni pussit menin portille jossa skannattiin kilpailunumeroni ja viimein sain oman ajanotto chippini. Ilmana tätä en saisi kisastani aikaa joten siitä oli pidettävä visusti huolta. Nyt oli kaikki valmista. Kello oli n. 14 ja tavarat oli valmiina huomista kisaa ajatellen. Loppuiltapäivän hengailimme Kalmarissa ja illaksi painuimme hotellillemme. Tässä vaiheessa oli koko porukalla hymy leveällä. Illalla paikkailin vielä märkäpukuani ja fiilistelimme koko perheenä tätä mukavaa jännitystä. Tankkaus tuntui sujuvan hyvin ja energiaa putosi alas. Iltapalaksi söin vielä kunnon pasta annoksen ja klo 22:00 olimmekin koko porukka nukkumassa. Itse en ole koskaan kyennyt jännittämään niin paljoa, että yö unet menisivät. Näin siis sain nukuttua monovat 5h30minuuttia ennenkuin klo 3:30 pärähti herätyskello päälle. Oli kisa-aamu

Lauantai (kisa- päivä)

Aamu aukeni mukavasti ja söin kunnon lautasellisen mukavasti pohjaan palanutta kaurapuuroa, jossa oli liikaa suolaa jonka päälle mustikka keittoa, kananmunan, ruisleivän ja tietysti kahvia. Kun kahvi oli tehnyt tehtävänsä ja mies oli herännyt kunnolla olimme valmiina lähtemään elämäni suurimpaan urheilu koitokseen. Kilpailu alkaisi 07:00 mutta halusimme olla ajoissa paikalla joten lähdimme matkaan 04:50 ja olimmekin Kisa-alueella jo 5:20. Perheeni jäi vielä autoon nukkumaan mutta itse lähdin valmistautumaan kisaan. Tehtävää oli ennen kisan alkua jonkin verran. Aluksi piti tietysti pumpata renkaat. Tämäkin oli järjestetty niin, että vapaaehtoiset avustajat pumppasivat renkaasi haluamaasi paineeseen. Pyysin heitä laittamaan 10,5baria molempiin. Lisäksi täytin juomapullot (3 kpl) urheilu juomalla ja kokeilin vielä kerran, että pyörä toimii moitteettomasti. Pistin oikean vaihteen silmään  ja jätin pyöräni muutamaksi tunniksi odottamaan kohtaloaan. Näkisimme pian. Tämän jälkeen vielä viimeinen tsekkaus varustepusseihin ja sitten matka kohti uinnin lähtöaluetta. Uinnin lähtö oli noin 500 metrin päässä pyöräilyn vaihtoalueelta laiturialueella nimelta Elevator Kajen. 

Paikalla olin noin klo 06:15 ja paikalla oli jo satoja katsojia ja kilpailijoita. Tässä vaiheessa alkoi ensimmäisen kerran jännittämään. Tiesin kokemuksesta, että veteen päästyäni jännitys laukeasi hieman. Sydän pamppaillen vaihdoin märkäpuvun päälle ja hyppäsin laiturille ja siitä edelleen mereen lämmittelemään ja verryttelemään. Vieläkin sydän tykytti rinnassa mutta samalla alkoi aamuaurinko hienosti nousemaan meren takaan. Tämä näky laukaisi jännitystä kivasti. Jo aamusta oli noussut kova tuuli joka synnytti  korkean aallokon.  Lämmittelyssä kävi heti ilmi, että vaikka aallokko oli korkeapi kuin Joroisilla ei se haitannut menoa niin paljoa. Jo kello 06:00 alkaen oli alueella todella kova meno joka kuului veteen saakka. 06:45 kuulutettiin että nyt pitäisi ryhmittäytyä lähtöön. Nyt olisi siis lähtö lähellä enää muutama minuutti kun tykinlaukaus saattaisi meidät matkaan. Tiedossa olisi elämäni kenties rankin päivä ja vaikeat keliolosuhteet eivät tekisi siitä yhtään helpompaan.