PÄIVÄ ENNEN KISAA
Viimevuotiseen tapaan matkustimme jo edeltävänä päivänä Joroisiin yhdessä T:n ja Jannen kanssa. Ajomatkat sinne ja takaisin on aina merkittävä osa kisasuoritusta. Ensimmäinen suursuoritus oli kuitenkin pakata farkkumersuun kolmen miehen kisatavarat ja sitten ahtautua vielä itsekkin kyytiin. Erinomainen suoritus mestari osaajilta.
Tampereelta Joroisiin menevän matkan ajan jauhettiin tietysti tulevat kisa-aiheet puhki ja analysoitiin sekä oma että toisten mahdollinen suoritus läpi. Tärkeä kisa oli siis tiedossa ja siihen vaadittiin tietysti totaalista psyykkausta koko automatkan ajan. Useimmin esiin tuleva aihe oli kisapäivän sää. Joroisiin oli näet luvattu hyvinkin vaihtelevaa säätä. Toisinaan ennustukset näyttivät +12c, vesisadetta ja kovaa pohjoista tuulta ja pian se vaihtuikin +18c ja poutaa. Selvyyteen tästä ei päästäisi ennen kisapäivää mutta spekulaatioille oli silti paljolti tilaa. Useiden pysähdysten jälkeen saavuttiin viimein Joroisiin n. klo 19. Illan ohjelma oli selvä. Ilmoittautuminen kisakansliassa klo 19:10, aamupalan osto, kisa-info klo 20:00. Kisainfo olikin järjestetty hienossa auditoriossa. Ilmoittautumisen yhteydessä saimme kaikki T1, T2 pussit,ajanotto chipin ja tietysti ikäryhmien mukaan erivärisen uimalakin. Omani oli keltainen. Lisäksi jouduin ostamaan 5€:lla ylimääräisen pussin johon sai laittaa rannalle aamulla mukaan ottamani tavarat. Kiskontaa!
Virallisten toimien jälkeen pakattiin T2 kassit valmiiksi. Pakkauksen ongelmana on tietysti oma mieli joka vakuuttaa sinulle, että jotain on varmasti unohtunut. Moneen kertaan sitä varmisteli, että juoksukengät, aurinkolippa ja geelit oli varmasti pussissa. Olihan ne jo ensimmäisellä kerralla siellä mutta silti. You know.
Siitä sitten matka jatkui kohti T2 aitiota eli urheilutaloa. Sieltä piti löytää omalla numerolla varustettu naula johon ripustettiin sitten oma pussi odottamaan huomista. Omani löytyi aivan rivin päästä. Huomenna tähän tultaisiin vauhdilla ja tunteella. Kuiskaisin pienen rukouksen yläkertaan ja matka jatkui kohti Valvatusta, jossa tapahtuisi polkupyörän katsastus ja luovutus. Matkaan mars!
Uinnin lähtöpisteelle oli matkaa urheilutalolta n. 5km. Autolla siis nopeasti Vavatuksen rantaan, sillä kello alkoi olla jo 21. Tänä vuonna järjestelyt olivat huippuluokkaa ja pian olimmekin jo kokoamassa pyöriä järven äärellä. Luovutustapahtui sulavasti ja ilman mitään suurempia kommervenkkejä. Tästä sitten majapaikkaan valmistautumaan kisoihin.
KISA-AAMU
Aamulla herätys olikin vasta 07:30. Ensimmäiseksi vilkaisu ulos. Yes, ei sadetta ja lämpöäkin 14c. Hyvä juttu. Aamupalaksi syötiin sitten puuroa, mustikkakeittoa, keitettyä kananmunaa ja tietysti kahvia. Tästä seuraa nopea kemiallinen reaktio eli nopeasti vessaan pika aamukakkoselle. Sitten vain jännittämään, jännittämään ja jännittämään. Kohta olisi H-hetki. Muutaman minuutin kuluttua lähdimmekin matkaan kohti kisa-aluetta. Auto matkalla täräytimme perinteeksi muodostuneen virren "Herraa hyvää kiittäkää" koko miesköörillä ja tästäkös kisatunnelma nousi kattoon. Paikalle saavuttaessa auto parkkiin ja bussilla kisan lähtöalueelle Valvatuksen rannoille.
Paikalle päästyä oli vuorossa polkupyöränrenkaiden pumppaus, viimeiset tarkitukset ja T1 pussin luovutus. Pientä fiilistelyä pyörän luona ja sitten olikin jo aika laittaa kamat päälle. Tadaa, jännitys maksimiin välittömästi ja keho alkaa tuottamaan adrenaliinia. Enää ei haitannut kylmyys tai kusihätä.
Märkäpuku ja uimavarusteet päälle ja veteen lämmittelemään. Kello oli tuossa vaiheessa 09:30 ja lämittelylle oli aikaa 15min. Kaikki tuntui vedessä hyvältä. Vesi oli suhteellisen viileätä +17c mutta ei kylmää. Kädet virkosi hyvin ja fiilis kattoon. Pian olikin jo aika nousta ylös vedestä ja rymittäytyä kisakarsinaan. Kyllä vain saimme mennä ihan oikeisiin karsionihin. Tänä vuonna lähtö tapahtui nimittäin ikäluokittain kolmen minuutin porrastuksella ja oman sarjani M30-34 lähtö oli 10:09. Siinä sitten vain jännittämään ja odottamaan.
Lähtökarsinassa odotus tuntui kestävän ikuisuuden. Kilpasarja lähti klo 10:00, sitten ikäryhmiä vuoron perään kolmen minuutin välein. Pian huomasin olevani oman ryhmäni eturivissä jalat vedessä odottamassa lähtölaukausta. Jännitys nousi vatsaan. Pian se koittaisi jälleen. Sopiva kutkuttava tunne vaihtui pian adrenaliini ryöppyyn kun lähtösummeri kajahti ilmoille. Nopea syöksyminen veteen ja heti kroolaus käyntiin. Kättä toisen eteen kuin ei olisi mitään huomista. Odotin kovaa taistellua mutta jotenkin onnistuin livahtamaan heti joukon etupuolelle. Mainittavaa taistelua ei tullut ollenkaan. Mahtavaa. Ensimmäinen oikeasti onnistunut uintlähtö. Tänä vuonna uinti reitti oli lähes sama kuin viimevuonna mutta uintisuunta oli vastakkaiseen suuntaan.
Pian porukasta erkani neljän hengen ryhmä jonka peesiin koetin päästä. Vauhti oli kuitenkin liian nopea enkä kauaa pysynyt vauhdissa. Menoa haittasi myös korkea sivuaallokko. Laineet löivät pahasti sivulta ja vaikeuttivat uintia. Uinti tuntui tasaiselta ja hyvältä. Kättä vain toiseen eteen ja rauhallinen hengitys väliin. Muistin hengittää hyvin molemmilta puolilta. Hyvä alku. UIn rauhallisesti yksin ensimmäiseen kääntöpisteeseen saakka. Juuri ennen kääntöpaikkaa yksi keltalakkinen (sama ryhmä kuin minä) pyyhälsi ohitseni ja päätin kiristää vauhtia sen verran, että kerkeisin mukaan. Käännöksen jälkeen menoa auttoi paljon tämä peesi mutta toisaalta aallokko muuttui vastaiseksi ja vaikeutti uintia entisestään. Vaikeutumisesta ja taistelusta huolimatta uinti oli kivaa. Fiilistelin kisaa ja nautin kaikesta. Onpa huippua saada uida täällä. Peesi maistui ja meno oli kevyttä. Yleensä tämä tiestysti tarkoittaa sitä, että mennään koko ajan mukavuusalueella ja aika ei tule olemaan kummoinen. Jotenkin uidessa luotin kuitenkin siihen, että on parempi olla kevyesti peesissä kuin lähteä kiskomaan yksin vasta-aallokkoon.
Vaikka peesi oli tasaista ongelmaksi muodostui edellisten ryhmien hitaammat uimarit. Heitä sai olla jatkuvasti ohittelemassa. Harmittavasti joutui pysähtelemään ja kiihdyttelemään jatkuvasti. Uinti kuitenkin sujui edelleen kevyesti eteenpäin ja pian olinkin jo viimeillä kääntö pisteellä. Käännöksen jälkeen eteeni aukenevalla suoralla aallokko muodostui sivumyötäiseksi. Vauhtia tuli hurjasti lisää ja kiittämättömänä lurjuksena päätin ottaa loppuspurtin minua 1000m auttaneen peesin ohi. Harmikseni myös edellä menevällä kaverilla oli sama asia mielessä ja kilvan uimme kohti rantautumista asemaa. Heti ajanotto laitteelle mennessä ja jalkojen maahan osuessa katsahdin nopeasti kelloon ja se näytti harmittavasti aikaa 34:52. Voi harmi, pari minuuttia hitaammin kuin olin toivonut. Olin mennyt selvästi mukavuusalueella. No toisaalta keli oli ollut todella hankala joten kyllä uintiin oli oltava tyytyväinen vaikka väkisin.
Heti vedestä noustuani tarratuduin telineessä kohdalla 250 olevaan T1 pussiin ja juoksin kohti vaihto aluetta-
Jostain syystö kävin kuitenkin aivan liian kovilla kierroksilla ja unohdin juostessa avata märkäpuvun. Amatöörimainen virhe. No siinä vaihdossa sitten vetoketju auki ja märkkäri pois päältä. Pussista otin triathlon asuni päälle pyöräilypaidan ja käsiin armwarmersit. Ilma oli aikas viilea +15c joten nämä olivat mielestäni tarpeen. Kypärä ja lasit päähän, sukat ja kengät jalkaan ja hanska käteen. Samalla laitoin märkkärin pussiin ja luovutin tavarat vaihtoalueella olevaan boksiin. Vasta sen jälkeen huomasin, että minulla oli kädessä vain yksi hanska. Moka! No ei auta, pyöräillään sitten yhdellä hanskalla:) Juoksu satojen pyörien lävitse kohti omaa Canyoniani.
Siinä se on. Pyörä löytyi hyvin roikkumasta siihen jätetystä paikasta. Siitä alkoi sitten talutusjuoksu mäen päälle jossa saisi viimein luvan hypätä pyörän selkään. Mäki oli aikas jyrkkä mutta juoksu sujui hyvin. Viimein alitin kaaren jossa oli maagiset sanat: NOUSE PYÖRÄLLE. Aikaa vaihtoon meni 3:54. Suhteellisen hidas vaihto muttei onneksi mikään katastrofi kuten viime vuonna. Hyvillä mielin jatkoin matkaani. Ystävieni sijoituksista en tiennyt mitään. T oli ainakin niin kovassa uinti kunnossa joten hän saattoi hyvinkin olla edelläni. Pysähdyin vielä hetkeksi sulkeakseni paitani vetoketjun ja nostaakseni armwarmerit ylös asti. Nyt olin valmis kohtaamaan 90 pyöräkilometrin haasteet tuulisessa säässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti